Hiki pintaan käsipyörällä

Nette Kiviranta käsipyöräilee merenrannassa

Nette Kiviranta kokeili käsipyörää ensimmäisen kerran syksyllä 2018. Hän kertoo pyöräilyn olevan mainio tapa liikkua.

Keväällä 2018 kilpatason alppihiihtäjä Nette Kiviranta joutui auto-onnettomuuteen SM-kisamatkalla. 16-vuotiaan kilpaurheilijan elämä muuttui äkisti. Selkäydinvamma ja halvaantuminen johtivat pitkään kuntoutukseen.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin manuaalisella pyörätuolilla liikkuva Kiviranta kertoo, kuinka käsipyörästä on tullut hänelle kovin merkityksellinen urheiluväline. Pyörällä entinen kilpaurheilija pääsee taas kokeilemaan rajojaan.

- Käsipyörä on antanut mahdollisuuden ´uudelle´ liikuntamuodolle. Tai ennemminkin mahdollistanut liikunnan jatkamisen. Se on oiva tapa lenkkeillä ja päästä kokeilemaan omia fyysisiä rajoja. Tämä on ollut minulle entisenä kilpaurheilijana tärkeää.

- Lenkkeillä voi toki pyörätuolilla kelatenkin. Mutta pyörällä voi tehdä myös pidempiä lenkkejä. Ja mitä enemmän eri liikuntamuotoja on, sitä enemmän saa motivaatiota.

Lenkkeily pyörällä on mahdollistanut myös tärkeää yhteisöllisyyttä. Kivirannan mielestä mahdollisuus liikkua yhdessä ja olla osana porukkaa on ollut mahtavaa.

Ollaan käyty yhdessä lenkeillä porukalla muun muassa Validian liikuntapainotteisella kuntoutusjaksolla. Vertaistuki ja sosiaalinen vuorovaikutus tuovat aina lisämotivaatiota urheiluun ja iloa arkeen.

Kokeilu lainavälineellä

Ensimmäisen kerran Kiviranta kokeili käsipyörää onnettomuutta seuranneena syksynä, kun hän lainasi välinettä SOLIA:lta.

- Pitkän kuntoutusjakson jälkeen oli huippua päästä pitkästä aikaa liikkumaan kunnolla ja saada kunnon hiki päälle.

Liikenteessä loukkaantuneella Kivirannalla oli liikennevakuutus taustalla, joten myös oman käsipyörän hankkiminen kesäurheiluvälineeksi sujui mukavasti. Hän kiittelee sitä edeltäneitä kokeilumahdollisuuksia.

- Oli tosi tärkeetä päästä kokeilemaan, kun ei vielä tiennyt kaikista mahdollisuuksista, eikä liikuntamuodoista.. Sitä kautta löysin, että tällähän mä voisin lenkkeillä. Siihen kohtaan kokeilu oli tosi tärkeää urheilun ja liikunnallisuuden jatkumisen kannalta.

Kiviranta muistaa hyvin ensimmäiset käsipyörän kokeilukerrat.

- Pääsin kokeilemaan vapautuneesti ja pyöräilemään itsekseen. Oli syysilta, kun kävin ensimmäistä kertaa pyöräilemässä. Tuli tosi hyvä fiilis, kun sai vain keskittyä omiin ajatuksiin ja antaa mennä niin paljon kuin lähti!