Tandempyörällä lenkille

Väinö Rihti lenkkeilee paljon tandempyörällä. Näkövammaiselle se on oiva tapa harrastaa liikuntaa. Rihti kiittelee välineiden lainausmahdollisuuksia ja kertoo, kuinka tandempyörä hankittiin omaksi lopulta ulkomailta.

Väinö Rihti pääsi kokeilemaan tandempyörää ensimmäisen kerran noin yhdeksän vuotta sitten. Näkövamman vuoksi se on Rihdille käytännössä ainoa tapa päästä pyöräilemään.

SOLIA:lta lainattu tandempyörä oli kokeilussa, kun Väinö oli 10-vuotias. Tuolloin hän oli melko lyhyt, joten satulan korkeutta piti säädellä tavallista enemmän. Ensimmäisestä kokeilusta on kulunut aikaa, mutta Rihti muistelee sen olleen antoisa.

- Mitä muistan, niin oli tosi mukavaa, kun pääsi ihan kunnolla kokeilemaan. Siinä pystyi varmistamaan, että millainen pyörä on sopiva. Olisi ollut todella vaikea lähteä ostamaan ilman, että olisi kokeillut. Onneksi siihen oli mahdollisuus.

Kokeilu oli onnistunut, ja myöhemmin Rihdille hankittiin oma tandempyörä. Se olikin vaativampi prosessi. Pyörän piti olla sellainen, jota pystyy Rihdin pituuden mukaan säätelemään. Tällaista ei Suomesta löytynyt, joten alkoi etsiminen muualta. Lopulta tandempyörä tilattiin ulkomailta.

-  Oli se aika hankala prosessi. Kyllä siinä etsimistä ja selvittämistä oli, kun piti ulkomailta se tilata, Rihti muistelee.

Tandempyörän omaksi hankkimisen jälkeen pyörä on ollut kovassa käytössä. Näkövammaiselle se on kätevä tapa päästä liikkumaan.

- Varsinkin kesällä tulee tehtyä paljon pyörälenkkejä. Pyörä on ollut minulla vuosien saatossa todella aktiivisessa käytössä, ja on sitä edelleen, Rihti sanoo.

Rihti toivoo, että välineiden hankkiminen omaksi olisi helpompaa. Hänen mukaansa  esimerkiksi oikeanlaisen pyörän löytäminen voi muodostua isoksikin ongelmaksi. Varsinkin harvinaisempien välineiden, kuten oikean mittaisen tandempyörän ostopaikat vaihtelevat hyvinkin paljon.

SOLIA:n kokeilumahdollisuuksista Rihti kokee saaneensa kelvollisesti tietoa. Hänen mukaansa se, että tandempyörää pääsi aikanaan kokeilemaan, oli äärimmäisen tärkeää. Muuten harrastus olisi saattanut kaatua välineen hankintaan.

- Esimerkiksi tandempyörää olisi ollut ihan mahdotonta lähteä hankkimaan ilman kokeilua. Se on kuitenkin tosi iso ja kallis hankinta. Ja varsinkin, kun sopivaa ei Suomesta löytynyt omaksi, niin oli todella hyödyllistä, että pääsin silloin kokeilemaan.