Eksklusiivinen retkeilykuvasto jättää huomiotta miljoona potentiaalista luonnossa liikkujaa

Tiina Nopanen kävelee lumisessa rantamaastossa.

Retkeily- ja proteesiaiheista Instagram-tiliä ylläpitävä Tiina Nopanen pohtii retkeilykuvaston eksklusiivisuutta ja herättelee alan toimijoita muutokseen. Miksi retkeilijöiden esittäminen yksipuolisella kuvastolla on ongelma, ja mitä kaikki voivat kuluttajina asialle tehdä?

Luonto on suomalaisille kiistämättä tärkeä. Sitran ja Kantar TNS:n kyselytutkimuksessa vuonna 2021 suomalaisista peräti 87 prosenttia piti luontoa itselleen tärkeänä.

Luonnosta saadaan polttopuuta, riistaa, marjoja ja sieniä, kokemuksia, virkistystä, liikuntaa, mielenterveyttä, iloa. Kuitenkin Suomessa media tarjoaa luontoliikkujista ja luonnosta nauttivista tolkuttoman homogeenista, yksipuolista, kuvaa.

Luonnossa liikkuva henkilö esitetään muun muassa retkeilyalan mainoskuvissa ja alan suurten lehtien artikkeleissa lähes poikkeuksetta hyväkuntoisena, valkoihoisena ja ennen kaikkea vammattomana.

Suorituskeskeisyys vääristää mielikuvaa

Alan isot retkeilylehdet pullistelevat artikkeleja toinen toistaan kovemmista suorituksista, korkeimpien vuorten huiputuksista ja ennätyksistä. Joku on vaeltanut vuoden, joku korkeimmille huipuille, joku kalastanut kaikista suurimman lohen, joku juossut Hetta-Pallaksen 55 km:n reitin nopeimmin. Näitä suorituksia mitenkään vähättelemättä, ovathan ne kovia.. noh, suorituksia.

Luonto korostuu alan artikkeleissa usein kovakuntoisten suorittamisen paikkana. Ehkä se on perintöä suorituskeskeisestä työelämästä – vapaa-ajallakaan ei voida hiljentää, vaan tulee aktiivisesti hakea elämyksiä, tekemistä ja kokemuksia.

Suorituskeskeisyys on omiaan vääristämään mielikuvaa luonnossa liikkujasta. Kuitenkin suorittaminen ja kova kunto ovat näemmä sellaista, mistä kuvitellaan ihmisten ainoastaan haluavan lukea. Olen kuullut usealta taholta alan isojen toimijoiden kieltäytyneen lähes systemaattisesti ottamasta julkaistavakseen toimintarajoitteisten retkeilyyn liittyviä artikkeleja. Tätä voi pitää pöyristyttävänä syrjintänä.

Jos luonto esitetään korostuneesti vain hyväkuntoisten temmellyskenttänä, uhkaa monelle kynnys lähteä luontoon kasvaa liian suureksi. Luonnosta nauttiminen ei edellytä huippukuntoa, luonnossa pärjää vähemmälläkin. Tärkeintä on tiedostaa oman toimintakykynsä rajat ja toimia sen mukaan.

Luontoon ei myöskään tarvitse lähteä rehkimään ja suorittamaan, vaan se on myös paikka viipyä, kuunnella, hiljentyä.

Toki moni vammainenkin mielellään testaa fyysisten voimavarojensa rajoja ja hakee itsensä voittamisen kokemuksia luonnosta. Parhaimmillaan luontoliikkuminen parantaa suorituskykyä ja saa kunnon kohoamaan huomaamatta.

Representaatiolla on väliä – Mediavaltaa tulee käyttää viisaasti

Nainen tuetussa istuimessa kanootissa, vieressä hänen sähköpyörätuolinsa.

Luin vastikään kanditutkielman, jossa kirjoitettiin ”Media ei ole vain ikkuna maailmaan vaan myös kenttä, jossa luodaan ja määritellään todellisuutta” (Marjaana Hakala 2018).

Koska media on nykyään läsnä jokapäiväisessä arjessamme jollain muotoa, se on keskeisessä roolissa vammaisia ihmisiä kohtaan muotoutuvien asenteiden syntymisessä. Kun vammaiset ovat näin aliedustettuina luontoalan julkaisuissa kuin nyt, voi syntyä mielikuva, ettemme me kuulu luontoon, ettei meitä sinne haluta.

Jos liikunta, huippukunto ja oikeanlaiset, kalliit varusteet kuvataan ainoana oikeana tapana ja edellytyksenä nauttia luonnosta, se rajaa suuren joukon ihmisiä luonnosta nauttimisen ulkopuolelle.

Retkeilyalan toimijoille tietoisku: Kun luonnossa liikkuja toistuvasti kuvataan yksipuolisesti, se ei ole ei-muottiin-sopiville, epänormatiivisille kehoille motivoivaa vaan etäännyttävää. Brändi koetaan vieraaksi, ei houkuttelevaksi. Representaatiolla siis on väliä. Medialla on valtaa, käyttäkää sitä viisaasti.

Ulkomailla inkluusiota on mediakuvastossa enemmän. Selatessani kansainvälisiä naistenvaatesivustoja tulee esiin muotimainoksia, joissa vaatteita esittelee henkilö, joka käyttää pyörätuolia tai rollaattoria, kenkiä taas alaraaja-amputoitu. Mitä Suomessa vielä odotellaan luontoliikunnan osalta? Missä ovat retkeilyvälinekaupan mainoksista apuvälineitä käyttävät retkeilijät, miksei retkeilyalan lehdestä voi lukea esteettömistä retkikohteista?

Retkeily- ja luontoalan toimija: Huomioi meidät, meitä on miljoona!

Me vammaiset emme kaipaa, että meidät kuvattaisiin retkeilyalan(kaan) mediassa inspiraationa, supervammaisina, jotka vammastamme huolimatta retkeilemme (”supercrip” on John Clogstonin vuonna 1990 lanseeraama termi, joka kuvaa median tyypillisiä tapoja lähestyä vammaisuutta).

Pyydämme, että meidätkin tiedostetaan ja tunnustetaan luonnossaliikkujiksi, sillä meitä on. Toivomme, että meillekin osoitetaan ulkoilutuotteita. Pyydämme, että mekin voisimme lukea itsellemme soveltuvista retkikohteista kätevästi alan lehdistä. Haluamme, että meidätkin otetaan huomioon.

Suomessa on noin miljoona ihmistä, joilla on joko pysyvä tai tilapäinen liikkumista rajoittava sairaus tai vamma (Metsähallitus 2016). Se on todella suuri joukko sivuutettavaksi. Miten tärkeää onkaan kaikille nähdä omanlaisiaan, vertaisiaan ihmisiä harrastamassa.

Myös kuluttajalla on valtaa vaikuttaa

Ryhmä valetajia metsässä, osa heistä näkövammaisia henkilöitä.

Mitä voimme sitten tehdä saadaksemme vammaiset näkyvämmiksi luontoliikunta-alan toimijoiden keskuudessa?

Mieti, haluatko tukea ulkoiluvaate- tai retkeilyvarustebrändejä, jotka tarjoavat vain kapea-alaista näkemystä luontoliikkujasta. Pohdi, tahdotko kannattaa journalismia, joka piirtää suppeaa kuvaa.

Voimme vaatia inklusiivisuutta, vaatia representaatiota. Voimme boikotoida niitä toimijoita tai brändejä, jotka eivät tunnusta vammaisia toimijoina tässä asiassa. Boikotoida niitä, jotka eivät tarjoa inklusiivisuutta, ja puolestaan tukea niitä, jotka tarjoavat monipuolista kuvastoa.

Asioiden tulee muuttua.

TIINA NOPANEN

Kirjoittaja on jalka-amputoitu luonnon ystävä. Nopasta voi seurata Instagramissa tilillä @toinenjalkaulkona

Käytettyjä lähteitä:

  • Hakala Marjaana. 2018. Vammaisuuden mediarepresentaatiot. Toiseuttavia stereotypioita vai progressiivisia lähestymistapoja? Kandidaatin tutkielma. Helsingin yliopisto.
  • Hakala Marjaana. 2022. Vammaisuuden mediarepresentaatiot – edistääkö media itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta? Maisteri tutkielma. Helsingin yliopisto.
  • Metsähallitus. 2016. Rohkeasti luontoon! Näkökulmia yhdenvertaisen luontoliikunnan edistämiseen. Julkaisu. Luettu 15.1.2023
  • Sitra ja Kantar TNS. 9.12.2021. Suomalaisten luontosuhteet. Kyselytutkimus. Luettu 12.1.2023. https://www.sitra.fi/app/uploads/2021/12/suomalaisten_luontosuhteet_tutkimusraportti_v2.pdf

Kuvat: Tuomo Nykänen, Toivo Laiho, Anemone Aaltonen