Onko Norjan malli myös Suomen malli?

Norja on maailman ykkönen vammaisurheilun integraatiossa. Kymmenen vuotta sitten lakkautettiin vammaisurheilujärjestö. Yleiset lajiliitot vastaavat vammaisten liikuttamisesta ja urheilulajeista. Yhteiset asiat sekä esimerkiksi paralympiatoiminta ja Special Olympics hoituvat Olympiakomiteasta käsin.

Ensimmäiset askelet nykyiseen järjestelmään otettiin jo 1970-luvulla, kun yhteiskunnallisen integraation aallossa vammaisten laitoksia suljettiin ja erityiskouluja lakkautettiin. Vammaisurheilun piti löytää uusi tapa organisoitua. Ensiksi (1997) yhdistettiin diagnoosipohjaiset liitot. Uusi järjestö ryhtyi määrätietoisesti viemään lajiliittointegraatiota eteenpäin. Vuonna 2007, kun puolet lajeista oli siirtynyt lajiliittoihin ja paralympiatoiminta Olympiakomitealle, päätettiin että kymmenvuotias vammaisurheiluliitto oli tehnyt tehtävänsä. Vastuu vammaisurheilun kehittämisestä siirtyi Norjan urheilun kattojärjestölle (Norges idrettsforbund og olympiske og paralympiske komité) vuonna 2008.

Arnfinn Vik

Sinne ja takaisin: NFI 2007 ja Suomi meets Norja 2011

Kävin tutustumassa Norjan tilanteeseen jouluna 2007. Tiesin, että vammaisurheilujärjestö NFI (Norges Funksjons Idrettsforbund) lakkautetaan seuraavana vuonna. Seurasin Norjan muutosta kiinnostuksella, kirjoitin siitä useita artikkeleita. Käsittelen sitä myös väitöskirjassani.

Oletin, että Oslossa Ullevålin stadionilla vallitsee kaaos ja suuri huoli tulevaisuudesta. Väärin arvattu. Uuteen kehitysyksikköön vammaisurheiluvastaavaksi siirtyvä Arnfinn Vik oli luottavainen. 24 lajia oli jo siirtynyt lajiliittoihin. Lähes samat NFI:n työntekijät jatkaisivat vammaisurheilun parissa, nyt vaan Olympiakomiteasta käsin.

Tapasimme myös prosessia vuodesta 1999 lähtien tutkineet Marit Sørensenin ja Nina Kahrsin. He tuskailivat liian nopeaa muutosta ja painottivat, että integraatiossa tärkeintä on ruohonjuuritaso. Integraatiota ei voi tehdä ylhäältä alaspäin.

Arnfinn Vik (vas.), Rita van Driel, Aija Saari ja Mads Andreassen 

Kutsuimme maaliskuussa 2011 Arnfinnin ja hänen kollegansa Mads Andreassenin Suomi meets Norja -seminaariin. Lajiliittointegraatiosta käynnistynyt prosessi oli laajentunut ruohonjuuritasolle (breddeidrett), esteettömyyteen ja osallisuuteen. Integraation sijaan puhuttiin inkluusiosta. Kun muutosprosessin tavoitteet on määritelty selkeästi myös toimenpiteiden ja välietappien määrittely on helpompaa, puhumattakaan tulosten arvioinnista. Arviointi puolestaan auttaa näkemään mihin olemme päässeet, missä onnistuneet ja mitä pitäisi tehdä paremmin.

VAU:n syntyä 2009 perusteltiin samankaltaisilla tavoitteilla kuin Norjassa. Ajateltiin, että yhdistämällä näkövammaisten, liikuntavammaisten, kehitysvammaisten ja elinsiirtoväen voimat pystytään paremmin edistämään inkluusiota. Ja kun lajiliitot ja seurat avaavat ovet vammaisille liikkujille, saadaan enemmän liikuntatarjontaa ja yhdenvertaisuus lisääntyy. Vammaiset urheilijat ovat siellä missä muutkin lajin toimijat. Suurimmat erot Norjan ja Suomen välillä löytyvät vauhdista, laajuudesta ja suhtautumisesta kilpaurheiluun. Norjassa edettiin rivakasti ja taakse katsomatta. Prosessia perusteltiin etenkin uusien urheilijoiden rekrytoinnin helpottumisella ja parantuvalla mitalisaaliilla.

Norjan kokemuksia kuunneltiin Suomessa herkällä korvalla. Virheistä yritettiin oppia. Meillä päädyttiin tavoittelemaan inkluusiota, mutta kaksoisstrategialla, maltillisesti kenttää kuunnellen. Yhdessä ja erikseen -toimintatapa kirjattiin myös 2012 laadittuun VAU:n visio 2021 -dokumenttiin.

Norjalaiset onnistuivat sittenkin

Toisen kerran vierailin Norjassa vuonna 2013. Vammaisurheilusta vastaa Ullevålin stadionilla urheilun kattojärjestössä sijaitseva kehitysosasto, jossa huolehditaan luokittelusta, paralympialaisista, kansainvälisistä asioista, rekrytoinnista, vammaisurheilun koulutuksesta, rahanjaosta ja arvioinnista. Kehitysosastolla työskenteli kolme valtakunnallista vammaisurheilun työntekijää ja alueilla seitsemän aluekonsulttia. Jokainen Norjan 54 lajiliitosta vastasi lajinsa vammaisurheilusta. Sellaisille lajeille, joille ei löytynyt luontevaa ”emäliittoa” perustettiin monilajiliitto, jossa ovat esimerkiksi boccia, pyörätuolirugby ja maalipallo. Nykyisin myös Special Olympics on osa urheiluliikettä, jota koordinoidaan samaiselta kehitysosastolta.

Reissuni jälkeen kokosin VAU:n lehteen plussat ja miinukset. Norjalaiset onnistuivat prosessissaan. Vammaisliikunnan parissa työskentelevien ihmisten määrä on kolminkertaistunut. Liikkujien määrä on lisääntynyt. Vammaisurheilu on yhtä arvokasta kuin muukin urheilu ja yhteiset arvot näkyvät Olympiakomitean nimessä. Integraation toteutumista seurataan. Lajiliitot saavat tukea tulosten mukaan. Jokaisessa lajiliitossa on vammaisurheilun vastuuhenkilö. Vammaishuippu-urheilijat ovat tyytyväisiä ja aluetyötä arvostetaan.

Ongelmat on tunnistettu ja paikkausliikkeitä tehty. Muutos oli liian nopea. Kukaan ei alussa oikein ymmärtänyt mitä integraatio käytännössä tarkoittaa. Liikunnan kansalaistoiminnalle ei sovi suoraviivainen ylhäältä alaspäin -johtaminen. Lajiliitosta toiseen siirtely voi näivettää lajikulttuurin. Yhteydet kuntoutus- ja muihin perinteisiin verkostoihin katkesivat. Vastoin odotuksia uusien urheilijoiden rekrytointi ei helpottunut. Runsaasti tukea tarvitsevat (vaikeavammaiset) eivät päässeet mukaan seuroihin samassa mittakaavassa kuin muut. Lisäksi esteettömyyteen ja apuvälineisiin liittyvään konsultointiin, sekä osallistumisen esteiden poistamiseen tarvitaan erityisosaamista ja omia vastuuhenkilöitä.

Lajin paikka -kaavio Vammaisurheilu & -liikunta -lehdestä 3/2013

Miksi kirjoitan Norjasta juuri nyt?

Näiden kahdeksan VAU vuoden aikana toimintaympäristö on muuttunut. Suomessa on uudistettu liikuntalaki ja yhdenvertaisuuslaki. Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva YK-sopimus ratifioitiin 2016. VALO yhdistyi Olympiakomiteaan. Paralympiakomitea pohtii tulevaisuuttaan ja paikkaansa. VAU käynnisti oman strategian päivityksen.

Työssäni huomaan, että ihmisten liikkumaan tukeminen on haastavampaa kuin koskaan. Urheilu ei enää tarjoa vammaiselle henkilölle sosiaalisen nousun väylää siinä missä aiemmin. Ne, jotka urheilijaksi ryhtyvät, huomaavat pian, että kansainvälisillä kilpailuareenoilla menestyminen on entistä kovemman työn takana. Lisäksi sote-uudistus tuo myllerryksen kuntien liikunta-, terveys- ja sosiaalipalveluihin.

Toisaalta, liikuntatarjontaa vammaisille henkilöille on enemmän kuin ennen. Jos tarkastelee lajiliittojen vammaisurheilun ja erityisliikunnan tilaa vuosina 2011 ja 2015, selviää että parempaan on menty. Lähes 40 lajiliittoa vastaa lajinsa vammaisurheilusta tai tuottaa palveluja erityisryhmille. Urheiluseuroista noin kolmasosassa on mukana vammaisia tai pitkäaikaissairaita henkilöitä. Vammaisurheilulajit voivat lajiliitoissa vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin.

Tunnustan, että olen inkluusioidealisti. Tunnistan kuitenkin myös ne pelot, joita monilla on integraatiota kohtaan. Ja siksi törmään ”sitku”-ajatteluun yhä uudelleen. Siinä avainhenkilö painaa jarrua, koska vielä ei ole oikea hetki. Odotetaan vielä, sitten kun, katsotaan, ehkä ensi vuonna. Koska sitten on oikea hetki?

Juuri nyt on hyvä hetki miettiä, mikä on vammaisurheilun paikka. Organisoitumisen malleja on useita. Helpointa olisi jatkaa kuten ennenkin. VAU:sta voi tulla monilajiliitto (kuten Norjassa), joka vastaa niistä vammaisurheilulajeista ja -liikkeistä, jotka eivät ole integroitavissa. Lajiliittotehtävien oheen voi ehkä jäädä Special Olympics ja elinsiirtourheilu sekä jäsenistöä tukevia palveluja. VAU voi myös yhdistyä, esimerkiksi Paralympiakomitean kanssa, tai osia nykymuotoisesta VAU:sta siirretään Olympiakomiteaan. Huonoin vaihtoehto on se, ettei tehdä mitään.

VAU:n lisäksi myös Paralympiakomitea puntaroi vaihtoehtoja itsenäisenä jatkamisen ja Olympiakomiteaan tai VAU:hun yhdistymisen välillä. Haluttiin tai ei, vammaisurheilujärjestöjen kohtalot ovat sidoksissa toisiinsa. 

Lähteet

  • Laakso, M., Juntunen, R. & Saari, A. 2007. Norjan vammaisurheilun integraatioprosessi, raportti.
  • Saari, A. 2015. Vammaisurheilu ja erityisliikunta lajiliitoissa. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:1.
  • Saari, A. 2013. Suomi meets Norja: Vertailussa integraatiomallit, Vammaisurheilu ja -liikunta -lehti 5/2013, 28-29.
  • Saari, A. 2011. Inkluusion nosteet ja esteet liikuntakulttuurissa – Ideaalina kaikille avoin liikunnallinen iltapäivätoiminta. Jyväskylän yliopisto. Studies in Sport, Physical Education and Health 174. Väitöskirja.
  • Saari, A. 2011. Kaikille avoimen liikuntakulttuurin esteet ja nosteet – väliraportti liikunta- ja urheilujärjestöjen integraation prosesseista. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry.
  • Saari, A. 2011. Report Suomi meets Norja – Disability sport, from integration to inclusion, 15.-16.3.2011. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry.
  • Saari, A. & Laasonen, K. 2006. Norja ja Australia integraation tiennäyttäjiä. Yksi tavoite – kaksi strategiaa. Liikunta & Tiede 43, 23–24.
  • Sørensen, M. & Kahrs, N. 2006. Integration of Disability Sport in The Norwegian Sport Organizations: Lessons learned. Adapted Physical Activity Quarterly 23(2), 184–202.
  • Sørensen, M., Kahrs, N., Aamodt I.L., & Strand, G.H. 2003. Evaluering av integreringsprosessen i norsk idrett. Rapport 2: 1999–2003. Sammendrag. Norges idretthøgskole.

 

NÄKÖALAPAIKALTA-BLOGI

Aija Saari on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata vammaisurheilun monitoiminaisena. Saari käsittelee kuukausittain julkaistavassa blogissaan "vähän kaikkea" vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalta: inkkupiirakasta hankkeisiin, esteettömyydestä luokitteluun, arviointia ja seurantaa sekä miten muualla asiat on tehty. S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.