Oodi erkoille

Suomessa on runsaat sata kunnissa työskentelevää erityisliikunnanohjaajaa. Kuntien erityisliikunnanohjaajat suunnittelevat, organisoivat ja kehittävät alueensa liikuntatoimintaa, tiedottavat, toimivat verkostoissa ja ohjaavat. Kyseessä on ainutlaatuinen liikunnan yhdenvertaista saatavuutta tukeva palvelu, jollaista ei ole muualla maailmassa. Verorahamme menevät hyvään käyttöön.

Jos kuntien erityisliikunnanohjaajat keksittäisiin tänä päivänä, sitä hehkutettaisiin merkittävänä sosiaalisena innovaationa. Sitrassa puuhattaisiin erityisliikunnanohjaajista vaikuttavuusinvestoinnin kärkihanketta. Kunnissa laskettaisiin kiivaasti, kuinka monta uutta ohjaajaa palkataan syntyneillä terveydenhoito- ja sosiaalikulujen säästöillä. Oppilaitosten koulutussuunnitelmat uudistettaisiin kouluttamaan uusia erityisliikunnan ohjaajia ikääntyvän väestön tarpeisiin. Suomeen perustettaisiin näyttävät englanninkieliset apainstructor.fi -sivut ja some valjastettaisiin ohjelman markkinointiin.

Siitä, että Suomen kunnissa on erityisliikunnanohjaajia, voidaan kiittää Liikuntatieteellistä Seuraa (LTS), joka järjesti ensimmäisen kansallisen erityisliikunnan seminaarin vuonna 1969. Varsinainen pohja kuntien erityisliikunnanohjaajille luotiin kuitenkin vasta vuonna 1976, kun LTS käynnisti kolmivuotisen kokeiluprojektin Mäntsälän, Hyvinkään ja Jyväskylän alueille ja jota rahoittivat nykyisten ministeriöiden OKM:n ja THL:n sekä Kelan edeltäjät. Vuonna 1980 tuli voimaan uusi liikuntalaki ja perustettiin myös valtion erityisryhmien liikunnan toimikunta. Kuitenkin vasta liikuntalain muutos vuonna 1984 mahdollisti erityisliikunnanohjaajan palkkaamisen yli 10 000 asukkaan kuntiin. Samana vuonna palkattiin valtion tuella ensimmäiset 40 liikunnanohjaajaa. 1990-luvulla iski lama, ja kuntien lisääntynyt itsehallinto vei mukanaan erityisliikunnanohjaajan palkkaan kohdennetun valtionavun. 2000-luvulla kehittämishankkeiden painopiste on siirtynyt itse toimintaan. Erityisliikunnanohjaajien virat vakiintuivat noin sataan.

Suomalaisen erityisliikunnanohjaajajärjestelmän isänä voidaan pitää opetus- ja kulttuuriministeriön pitkäaikaista virkamiestä Kari Koivumäkeä. Kuntien erityisliikunnassa haluttiin keskittyä harrastamiseen ja terveyttä edistävään toimintaan. Erityisliikunnan ajateltiin täydentävän vammaisliikuntajärjestöjen toimintaa.

Kuka ihmeen Erkka?

Erityisliikunnanohjaajan, eli puhekielellä erkan kohderyhmiksi määritellään henkilöt, ”joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista tai erityisosaamista”. Määritelmästä ollaan montaa mieltä. Käsitteen puoltajat puhuvat positiivisesta syrjinnästä. Toiset tarvitsevat enemmän saavuttaakseen saman tason. Osalle vaikeavammaisista henkilöistä, kuten apuvälineitä käyttäville, erityisryhmään kuuluminen on itsestään selvää. He löytävät palvelunsa erityisliikunnan kautta. Kriitikot puolestaan muistuttavat, että osa voi lukeutua useampaan erityisliikunnan alaryhmään. Se, että henkilö kuvataan soveltamisen ja erityisosaamisen tarpeen kautta, on epämääräistä ja tulkinnanvaraista. Lisäksi ”osa erityisliikunnan ryhmiin kuuluvista ihmisistä ei tarvitse sovellettuja liikunnan palveluja, ja toisaalta voi olla ihmisiä, joille ne ovat tarpeen, vaikkei heitä voi vamma- tai sairausperusteella mihinkään ryhmään sijoittaakaan” (Ala-Vähälä & Rikala 2014, 14). Jakamalla ihmiset ikään kuin normaaleihin ja niihin, joille liikunta on jotakin erityistä, annetaan ymmärtää, ettei liikunta kuuluisi kaikille. Kritiikistä huolimatta sana erityisliikunta on jäänyt elämään hallinnollisena yläkäsitteenä. Sen rinnalla puhutaan myös soveltavasta liikunnasta englannin kielisen kattokäsitteen [adapted physical activity] mukaisesti. Olen itse ratkaissut käsiteongelman käyttämällä tilanteen mukaan erityisliikuntaa, soveltavaa liikuntaa ja vammaisliikuntaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on rahoittanut neljän vuoden välein valmistuvia arviointeja, joissa seurataan erityisliikunnanohjaajien ja esimerkiksi ryhmien määriä. Itse järjestelmän seuranta ja kehittäminen on käytännössä ollut Liikuntatieteellisen Seuran kontolla. Viimeisin raportti vuodelta 2014 (Ala-Vähälä & Rikala) paljastaa, että päätoimisten 117 ohjaajan lisäksi erityisliikunta työllistää 70 sivutoimista ohjaajaa. Kyselyyn vastanneissa 61 kunnassa toimi erityyppisissä erityisliikunnan tehtävissä yhteensä noin 470 henkilöä. Kaikkiaan kuntien arvioidaan järjestävän erityisryhmiin kuuluville ihmisille noin 4 700 liikuntaryhmää, joista noin puolet on liikuntatoimen kontolla. Lisäksi kuntien liikuntatoimet tukevat erityisliikunnan harrastajia tarjoamalla alennuksia maksuista tai maksuttomia palveluja ikääntyneille, lainaamalla liikuntavälineitä, antamalla taloudellista tukea tai tiloja järjestöjen käyttöön.

Seurannasta puuttuvat osallistujien ääni ja vaikuttavuus. Ministeriöitä (opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö), aluehallintoviranomaisia, Kuntaliittoa ja kuntia luulisi kiinnostavan, syntyykö erityisliikunnan avulla säästöjä terveydenhoitokuluissa. Onko esimerkiksi totta, että erityisliikunnanohjaajan vuosipalkan verran säästöjä syntyy pelkästään siitä, että yhden ikäihmisen laitossijoitus lykkääntyy kahdella kuukaudella? Ja syntyikö Ouluun todella kahdeksan uutta kuntosaliryhmää pelkästään sillä, että erityisliikunnanohjaaja koulutti kymmenen vertaisohjaajaa? Entä kuinka monta kaatumistapaturmaa ehkäistiin Espoon kauppakeskuskävelyillä? Erkkojen tuottamista kustannussäästöistä puhutaan, mutta ne ovat jääneet tunnistamatta ja kokoamatta. Hyvät käytännöt ja kikkakolmoset hautautuvat raportteihin, joita kiireiset erkat eivät ehdi lukea.

Irlanti pyyhälsi ohi

Kun Suomi jäi paistattelemaan erityisliikunnan mallimaana, Irlanti pyyhälsi ohi. Idea Irlannin Sports Inclusive Disability Officer -ohjelmasta syntyi 2004–2005 järjestettyjen soveltavan liikunnan konferenssien yhteydessä. Tuloksena oli, että vuosina 2007–2008 Irlannin urheiluministeriö (Sports Council) ja IT Tralee (Institute of Technology) palkkasivat vammaisten liikkujien ja paikallistason urheiluseurojen tueksi 20 alueellista työntekijää, SIDOa (Sports Inclusive Disability Officer). Kansallisesta koordinoinnista vastaamaan IT Traleehen perustettiin soveltavan liikunnan keskus CARA.

Vuonna 2015 IT Tralee ja CARA Centre käynnistivät SIDOjen vaikuttavuuden arvioinnin. Väitöskirjaa tekevä Jennifer O’Carroll kertoi 2016 järjestetyssä soveltavan liikunnan konferenssissa, että kunkin SIDOn taustaorganisaatiot ovat erilaiset, mikä mahdollistaa alueellisesti toisistaan eroavat toimintamallit. Kansallisella tasolla edetään neljässä vaiheessa. Ensiksi SIDO selvittää mikä on paras ja toimivin pitkän tähtäimen ratkaisu kyseisen vammaisryhmän liikunnan lisäämiseksi. Tässä käytetään apuna paikallisia järjestöjä, vammaisten henkilöiden fokusryhmähaastatteluja ja selvityksiä. Kun kiinnostuksen kohteet ovat selvillä, ryhdytään kouluttamaan yleisiä liikunnanjärjestäjiä, kuten urheiluseuroja. Seuraavaksi saatetaan vammaistoimijat ja liikunnanjärjestäjät yhteen, esimerkiksi kokeilujen ja tapahtumien avulla. Lopuksi markkinoidaan, tuetaan ja kannustetaan vammaisia toimijoita säännöllisiksi osallistujiksi. Alkuvuosien 20 SIDOn sijaan heitä on nyt 15, joista puolet osa-aikaisia. Näyttävästi markkinoidun SIDO-ohjelman ansiosta IT Tralee sai vuonna 2013 hallinnoitavaksi UNESCO:n inklusiivisen liikuntakasvatuksen kehittämisohjelman (UNESCO Chair in Inclusive Physical Education, Sport, Fitness and Recreation). Käytännössä IT Traleesta on muodostunut soveltavan liikunnan tutkimuksen ja kehittämisen eurooppalainen keskus. 

Irlannissa ensimmäisten kahden vuoden budjetti oli kaksi miljoonaa euroa ja sillä lasketaan saadun 4521 uutta liikkujaa. SIDOn rooli on enemmänkin verkottaja ja kehityskumppani, eikä ohjaaja. Kilpailullista toimintaa ei vieroksuta. Asiakkaan ja liikkujan toiveet painavat vaakakupissa eniten.

Irlantiin verrattuna Suomen ohjelma on vanhempi ja laajempi. Kunnat käyttävät erityisliikuntaan noin viisi miljoonaa euroa vuodessa, ja ryhmiin osallistuu noin 70 000 ihmistä, arvioi Kari Koivumäki (2014). Lisäksi Suomessa työskennellään tiiviimmässä yhteydessä terveydenhuollon kanssa ja erityisliikunnanohjaajat pysyttelevät Irlantia enemmän harraste- ja terveysliikunnan raameissa. Perinteisesti erityisliikunnanohjaajat ohjaavat paljon itse tai kunta järjestää muulla tavoin terveysliikuntaryhmiä. Yhteydet urheiluseuroihin ovat vähäisemmät.

Uusi aika, uudet tuulet

Suomessa alkoi uusi aikakausi, kun Kari Koivumäki jäi eläkkeelle vuonna 2015. Valtion liikuntaneuvoston alaisuudessa toimiva tasa-arvo ja yhdenvertaisuusjaosto on toimenkuvaltaan laajempi kuin entinen erityisliikunnanjaosto. Vuonna 2016 erityisliikunnan (tai soveltavan liikunnan) koordinointi jaettiin VAU:lle ja Liikuntatieteelliselle Seuralle.

Erityisliikunnanohjaajien verkostosta VAU:ssa vastaa Tiina Siivonen. Käytännössä kyse on erityisliikunnan ohjaajien työseminaarien valmistelusta ja tiedotuksesta, kuten esimerkiksi verkostokirjeiden kokoamisesta. Tiinalla on apuna kuntien erityisliikunnan verkoston neuvottelukunta, jossa on mukana eri järjestöjen, kuten SoveLi:n, Ikäinstituutin, kunnan ja ministeriön edustaja.

LTS puolestaan vastaa koulutuksesta ja tutkimuksesta, kuten neljän vuoden välein järjestettävistä erityisliikunnan päivistä ja symposiosta. LTS:n soveltavan liikunnan sivut toimivat yhteisenä tietopankkina. 

Erityisliikunnanohjaaja-nimike saattaa pian olla katoavaa kansanperinnettä. Erkkojen toimenkuvat ovat laajentuneet. Kuntien edellytetään tarjoavan liikuntapalveluita vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden lisäksi myös maahanmuuttajille ja ikääntyville. Erityisliikunnan ohjaamisen sijaan työtä tehdään hyvinvointikoordinaattoreina, terveysliikunnan suunnittelijoina ja liikuntasuunnittelijoina, joiden toimenkuvaan on leivottu erityisryhmiin kuluvien henkilöiden ohjaus ja neuvonta.

Uuteen aikaan kuuluu myös puhe sotesta. Tulevassa järjestelmässä erityisliikunnanohjaajat kuuluvat kuntien vastuulle jäävälle sivistys- ja vapaa-aikatoimen alueelle, mutta liikkujat löydetään terveydenhuollon kautta. Uhkana on, että sote romuttaa vaivalla rakennetut palveluketjut.

Työ ei kuitenkaan lopu, päinvastoin. Erilaisiin erityisryhmiin kuuluvia on noin neljäsosa väestöstä. Suomi ikääntyy nopeimmin Euroopassa. Iän mukana lisääntyvät erilaiset pitkäaikaissairaudet ja vammat. Toimivaa erkkajärjestelmää ei kannata päästä romuttumaan, koska aivan kohta sille on huutava tarve. Järjestelmä saadaan uuteen nousuun pienellä tuunauksella, jossa palveluita kehitetään yhdessä osallistujien kanssa. Ideoita voi hakea vaikka Irlannista. Liikuntaa ohjaavien ja fysioterapeuttien pitäisi saada välineitä konsultointiin ja kehityskumppanuuteen jo ammatillisessa koulutuksessa (Saari & Remahl 2013).

Kirjallisuutta

• Ala-Vähälä, T. & Rikala, S. (2014). Erityisliikunnan tilanne kunnissa 2013. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:5.
• O’Carroll, J., Flanagan, P. & Conway, T. An Exploration of Community Based Disability Sports Provision. Suullinen esitys, EUCAPA-konferenssi Olomouc, 2016.
• Piispanen, T. & Koivumäki, K. 2010. Kuntien erityisliikunnanohjaajien työn kehitys Suomessa, diaesitys, 14 s. http://www.lts.fi/sites/default/files/page_attachment/erlo-es-engl_1_9_2010_suomeksi_lopullinen.pdf
• Piispanen, T. & Koivumäki, K. 2010. Erityisliikunnanohjaaja-järjestelmän synty – laadukasta liikuntaa jo yli 25 vuoden ajan. Liikunta & Tiede 47, 5, 72-75. http://www.lts.fi/sites/default/files/page_attachment/lt_6_2010_erityisliikunnanohjaajajarjestelma.pdf
• Rintala, P., Huovinen,T. & Niemelä, S. 2012. Soveltava liikunta. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 168.
• Saari, A. & Remahl, V. 2013. Erityisliikunnan ammattilaisista on tullut konsultteja ja kehityskumppaneita – eikä täysin ongelmitta. Liikunta ja tiede 50, 6, 27-29.

NÄKÖALAPAIKALTA-BLOGI

Aija Saari on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata vammaisurheilun monitoiminaisena. Saari käsittelee kuukausittain julkaistavassa blogissaan "vähän kaikkea" vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalta: inkkupiirakasta hankkeisiin, esteettömyydestä luokitteluun, arviointia ja seurantaa sekä miten muualla asiat on tehty. S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.