Maratonhaaveista ratamatkoille

Olen Pinja Ekström, urheilijablogin kolmas kirjoittaja. Olen 36-vuotias elinsiirron saanut pikajuoksija, joka pukeutuu seurapaitapäivänä Lahden Ahkeran paitaan. Olen myös alanvaihtoa tekevä loppuvaiheen fysioterapeuttiopiskelija, eli tuleva kuntoutuksen ja liikkumisen ammattilainen. Opintojen ja urheilun ohella kuulun Paralympiakomitean urheilijavaliokuntaan ja elinsiirtoliikunnan ja -urheilun ohjausryhmään sekä kansainvälisen kattojärjestö World Transplant Games Federationin urheilijakomissioon.

Polku elinsiirron saaneeksi pikajuoksijaksi

Monella elinsiirtourheilun kansainvälisissä kisoissa on kilpaurheilu- tai kilpakuntoilutaustaa jo ajalta ennen elinsiirtoa. En täysin miellä kuuluvani heihin. Lapsuuden lajini oli pesäpallo, jossa toki piirimestaruuksista käytiin taistoa, ja koulujen välisissä kilpailuissa hyppäsin pituutta. Musiikki, kirjoittaminen ja kuvataide menivät kuitenkin pitkään urheilun edelle. Onneni oli liikunnallinen lapsuudenperhe, enkä myöskään väheksyisi pihapelien ja arkiliikkumisen merkitystä. Hiihto oli mieluista tekemistä talvisin, ja kuntosalille seurasin äitiäni 16-vuotiaana. Kasvuiän monipuolinen liikkuminen rakensi pohjan, tavoitteellisen harjoittelun tultua kuvioihin vasta paljon myöhemmin.

Innostuin juoksusta 22-vuotiaana. Tuolloin maratonin juoksijamäärät olivat Suomessa vielä kasvusuuntaiset ja 42,195 km oli myös minun ykköshaaveeni. 26-vuotiaana sairastuin kuitenkin äkillisesti maksan ja munuaisten vajaatoimintaan, ja maksansiirto oli ainoa mahdollinen hoitomuoto. Sairaalassa toimenpiteestä toenneena utelin, koska voin juosta maratonin, mutta vastaus ei ollut mieluisa: pitkiä kestävyysmatkoja ei suositeltu elinsiirron saaneille. Syitäkin tähän löytyy, mutta se ei ole minun tarinassani keskeistä.

Elinsiirrosta oli tainnut vierähtää vuoden verran, kun kuulin Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n toiminnasta ja elinsiirron saaneiden kilpaurheilusta. Tieto kilpailumahdollisuuksista herätti kipinän, mutta kunto ja juoksijan identiteettini olivat edelleen hukassa. Vasta muutaman vuoden kuluttua olin peruskuntoa parannettuani tilanteessa, jossa pidin kilpailuihin tähtäämistä aidosti realistisena tavoitteena. Kestävyysjuoksun ystävästä piti sorvata pikajuoksija, sillä SM:ssä, EM:ssä ja MM:ssämme kilpaillaan ratamatkoilla 1500 metriin asti (kahdessa jälkimmäisessä myös 5km katujuoksussa). Olisin toki voinut harkita 1500 metriä ja katujuoksua, mutta etenkin 400 metriä kiehtoi alusta asti. Tutkailin innolla v. 2011 Göteborgin ja v. 2013 Durbanin MM-kisojen ratamatkojen tuloksia ja vuonna 2014 raapustin keittiöni liitutaululle Durbanissa pronssiin riittäneet 100m, 200m, 400m ja 800m ajat. Viereen jätin tyhjän sarakkeen omille henkilökohtaisille ennätyksilleni.

Missä olen juoksijana nyt?

Tuon vuoden 2014 syksyisen hetken jälkeen on kilpaileminen elinsiirron saaneiden kilpailuissa tuonut yllä mainituilla matkoilla henkilökohtaisina sijoituksina 5 MM-hopeaa, 1 MM-pronssin, 5 EM-kultaa, 1 EM­-hopean ja 9 SM-kultaa. Pikaviestijoukkueen jäsenenä olen ollut mukana saavuttamassa 1 MM-hopean ja 1 EM-kullan. Viestit kuuluvat ehdottomasti ikimuistoisimpiin kohokohtiin! Siinä missä alkuvuosina harjoittelin yhdistelmää 400m ja 800m varten, olen viime vuosina keskittynyt enemmän nopeuteen ja löytänyt itseni 800m sijaan useammin 100m ja 200m lähtötelineistä. Yksi asia ei ole muuttunut: alun perin käytännössä vaistonvaraisesti päämatkaksi valittu 400m viehättää yhä eniten, ja tuntuu sopivan minulle parhaiten.

Tulevissa blogeissa tulen kirjoittamaan muun muassa harjoittelusta ja haastavien hetkien kohtaamisesta. Tervetuloa lukijaksi!

Kuka?

• Pinja Ekström
• Seura: Lahden Ahkera
• Ikä: 36
• Vammaluokka: Elinsiirron saaneet
• Parhaat saavutukset: 7 MM-mitalisijaa, 7 EM-mitalisijaa (joista 6 kultaa)
• Ennätykset: 400m 67.90, 200m 29.46, 100m 14.28
• Seuraa Pinjaa Instagramissa