Ollaan ylpeitä siitä, mitä teemme

Urheilijat Pinja Söyrilä, Antti Latikka, Juho Lehtonen

Aloitan kirjoitukseni pohtimalla sitä, mitä erilaista Paralympiakomitean vastavalittu puheenjohtaja Sari Rautio voi tuoda olemuksellaan paraurheiluun?

Mutta palataan ensin 12 vuotta taaksepäin. Silloin vielä harva Hämeen ulkopuolella tunsi Jukka Jalosen ja hänen tapansa toimia. Silti hänet valittiin miesten jääkiekkomaajoukkueen, Leijonien, päävalmentajaksi. Jalonen luotti omaan osaamiseensa, eikä ryhtynyt valmentamaan pelaajilleen 14:ää eri pelisysteemiä. Hän valitsi itselleen tutuimman, eli aiemman joukkueensa Hämeenlinnan Pallokerhon pelitavan ja loi sen pohjalta Meidän peli -käsitteen. Siitä tuli sittemmin yksi koko suomalaisen jääkiekon ydinkäsitteistä. Nyt Sari Rautiolla, toisella Hämeenlinnasta ponnistavalla johtajalla, on tilaisuus luoda vastaavanlainen käsite suomalaiseen urheilukenttään. Paraurheilu voi kulkea eturintamassa ja näyttää muille mallia.

Leo-Pekka Tähti puhuu haastatteluissa, että on huolissaan paraurheilun tulevaisuudesta, mutta onhan meillä potentiaalisia urheilijoita: Aino Tapolaa, Sini Pyytä ja muita. Heille tarvitsee vain taata ammattimainen, ihmisläheinen valmennus. Paraurheiluun ei mielestäni – ainakaan riittävän laajalle – ole saatu myytyä ihmisen valmentamisen käsitettä.

Menestys lähtee mielestäni itsensä kunnioittamisesta ensisijaisesti ihmisenä, sitten vasta urheilijana. Jokainen määrää itse omat tavoitteensa ja päämääränsä, niitä ei kukaan muu voi sanella, mutta toivon, että jokainen muistettaisiin jostain elämänsä aikana tehdystä. Niinpä rohkaisen jokaista olemaan ylpeä siitä, mitä tekee ja arvostamaan itseään ensin ihmisenä – sen jälkeen urheilijana.

Juho Lehtonen

Kuka?

Juho Lehtonen
Seura: Hämeenlinnan seudun Invalidit
Ikä: 28
Vammaluokka: CP, kilpailuissa BC3
Parhaat saavutukset: SM-kulta 2019 ja PM-parikilpailun pronssi 2016