Kilpailumerkintä kalenterissa on paras motivaattori

Urheilijat Pinja Söyrilä, Antti Latikka, Juho Lehtonen

Viikko sitten puhelimeni ilmoitti uudesta sähköpostista: 23. World Transplant Games järjestetään Perthissä, Australiassa 15.-21.4.2023. Hetkeä myöhemmin nopeustesteissä fiilis oli loistava. Vaikka harjoittelumotivaatio on säilynyt poikkeusoloissakin, on sillä suuri merkitys, että voi tallentaa kalenteriin konkreettisen tavoitteen.

Meillä elinsiirtourheilijoilla on hieman yli 2 vuotta aikaa valmistautua MM-kilpailuihin. Välietappina saatetaan vuonna 2022 kilpailla EM-kisoissa, jos tilanne sallii niiden järjestämisen. Sopeutumiskykyä kysyttäneen jatkossakin mutta nyt on polku, jota pitkin kulkea.

Uutisen innoittamana koostin tähän tekstiin nostoja aiemmista arvokilpailuista. Oli mielenkiintoista työstää muistoja ja pohtia, kuinka tavoitteet ovat matkan varrella tarkentuneet.

WTG 2015, Mar del Plata
Lensin Argentiinaan uteliaana, vailla suuria odotuksia. Tulostavoitetta ei vielä ollut; pyrkimyksenä oli tehdä parhaani päämatkaksi asettamallamme 400 metrillä, sekä 200 ja 100 metrillä. Kaksipäiväisissä kilpailuissa 100m juostaan ensimmäisenä päivänä ennen 400 metriä. 200m juostaan toisena päivänä ennen 800 metriä ja viestejä. Juoksuista 400m ja 200m toivat hopeaa ja 100m pronssia – näitä sijoituksia en osannut ensikertalaisena odottaa. Argentiina osoitti, että minulla on mahdollisuus menestyä arvokilpailuissa ja päätin, että kokemus ei jäisi ainoakseni.

Olin ensi kertaa osa joukkuetta ja kansainvälistä yhteisöä. Urheilusuoritusten ulkopuolisista tapahtumista etenkin avajaiset olivat pysäyttävä kokemus. Avajaiset muistetaan myös pitkiksi venyneistä ja vain espanjankielisten ymmärtämistä juhlapuheista, mutta 50 maan joukkueiden näkeminen ensi kertaa herkisti minut. Ymmärsin vasta toden teolla, mistä urheilussamme on kyse.

EM 2016, Vantaa
Valmistautuminen kesän 2016 EM-kilpailuihin alkoi erikoisesti: mannerten välisten lentojen siivittämänä sain syksyn alkajaisiksi keuhkoveritulpan. Paluu normaaliin harjoitteluun tapahtui vasta alkuvuodesta ja vaikka pystyin loppukeväästä aloittamaan kilpailukauden, tuntui se toipumisen jäljiltä rehellisesti sanottuna aluksi hermostuttavalta. Ennen EM-kilpailuja sain kuitenkin alle useampia kilpailustartteja. Harjoittelua olimme vieneet kohti kombinaatiota 400m ja 800m ja nämä kaksi matkaa juoksin pikaviestin ohella myös Vantaalla.

Jos matka kohti Vantaata olikin epätavallinen, sitä olivat myös itse kilpailut. Eurooppalaiset yleisurheilijat muistavat Vantaan kahdesta seikasta: laadukkaista järjestelyistä ja kaatosateesta, joka päätti yleisurheilun ensimmäisen kilpailupäivän. Uutinen tuli istuessani kokoontumisalueella odottamassa 400m starttia, sateelta suojassa mutta henkisesti valmiina juoksemaan. Tuossa mielentilassa olisin juossut kelissä kuin kelissä mutta jälkikäteen päätös oli ymmärrettävä. Myöhemmin illalla varmistui, että 400m siirtyisi seuraavalle päivälle mutta juostaisi sivulajini eli 800 metrin, ja pikaviestin jälkeen. Oli yhdenlainen kokemus juosta kolme matkaa alle kahteen tuntiin mutta päivän tunnelma oli hieno, olivathan kentän laidalla tukena oma valmentaja ja perhe. Henkilökohtaisilla matkoilla saavutin kultaa ja yksi päivän kohokohdista oli voitto onnistuneessa viestissä.

EM 2018, Cagliari
Kesän 2018 EM-kisoissa ei ollut huolta sateesta, sen sijaan kilpailimme yli 30 asteen kuumuudessa. Minulle Cagliari merkitsi urakointia: juoksin neljä henkilökohtaista matkaa ja osuuden pikaviestissä. Edeltävällä kaudella olin kilpaillut vain vähän, ja ehkä 2018 tuntui jonkinlaiselta paluulta, josta piti saada kaikki irti.

100 metrillä juoksin silloisen ennätykseni sijoittuen hopealle, ja 200 metriä toi EM-kultaa. Tärkeimmät olivat 400m ja 800m, joissa vastassani oli muun muassa tuolloinen MM-kilpailuennätysnainen, Pohjois-Irlannin Orla. Suurimpana onnistumisena mieleen on jäänyt 800m, sillä se ei ollut vahvin matkani, ja vastassa oli minua parempia aikoja kellottaneita. Lähdin näiden naisten perässä ja ensimmäinen kierros oli jopa odottamattoman hidas. 550 metriä juostuamme tuntui, että pystyn kiristämään reilusti, ja vain yksi kilpakumppaneista lopulta jossain määrin vastasi siihen. Uusin 400 ja 800 metrillä Euroopan mestaruuteni ja otin tärkeän päänahan etenkin Orlasta.

WTG 2019, NewcastleGateshead
Aloitin Cagliarin jälkeen tutkinto-opiskelun opintovapaan turvin ja verrattuna kokoaikatyöhön, oli aikaa harjoitteluun käytettävissä enemmän. Kehitystä tapahtui: kesän aikana ennen Englantiin lähtöä kohensin kahdesti 400m ennätystäni alittaen molemmilla kerroilla MM-kilpailuennätyksen. Myös 100 ja 200 metrin ennätykset menivät uusiksi. Olimme harjoittelussa keskittyneet aiempaa enemmän nopeuteen ja voimaan, 800 metrin jäädessä syrjään, ja muutos tuotti tulosta. 200 metrin uusi ennätys ilahdutti, sillä siinä olin junnannut samoissa lukemissa muutaman vuoden, ja elokuun alussa juuri ennen Englantiin lähtöä se parani kerralla useampia kymmenyksiä.

Olin kohtalaisen hyvässä tilanteessa Englantia ajatellen. Toisaalta en lähtenyt millekään matkalle ennakkosuosikkina, vaan taistelisin luultavasti hopeasta. Näin siinä kävikin: jokaiselta henkilökohtaiselta matkalta kakkossija. 400 metrin aika jäi kauden kolmanneksi parhaakseni, ollen toisaalta MM-kilpailuhistoriamme kolmanneksi nopein. Voittajan aika oli historian nopein eli uusi kilpailuennätys, jossiteltavaa ei tässä jäänyt. Silti tuntuu, etten ole MM-kilpailuissa näyttänyt vielä parastani – tiedän, mitä haluan työstää ja tavoitella. Newcastlen suurena onnistumisena oli pikaviestihopeamme, ensimmäinen MM-viestimitali Suomelle pitkiin aikoihin. Viestijoukkueessa mukanaolo on ollut yksi viime vuosien hienoja asioita ja unelmoin, että Perthissä meillä olisi vähintään yksi joukkue taistelemassa viestisijoituksista.

Seuraavan blogini aikaan eletään alkukevättä. Pääsen toivottavasti kertomaan, miten kävi maaliskuun alkuun kaavailluissa Parayleisurheilun SM-kisoissa ja miltä kevät näyttää. Toivon kaikille laadukkaita harjoittelutunteja ja terveenä säilymistä!

Pinja Ekström

Kuka?

Pinja Ekström
Seura: Lahden Ahkera
Ikä: 36
Vammaluokka: Elinsiirron saaneet
Parhaat saavutukset: 7 MM-mitalisijaa, 7 EM-mitalisijaa (joista 6 kultaa)
Ennätykset: 400m 67.90, 200m 29.46, 100m 14.28
Seuraa Pinjaa Instagramissa