Antti Latikka: Mikä on mitalin arvo?

Päättäessäni vaihtaa harrasteuinnin tavoitteelliseksi kilpauinniksi, oli minulla välittömästi jo unelma paralympiamitalista. Tässä matkan varrella edeltäviä tavoitteita ovat olleet tietenkin EM- ja MM-mitali. Kuitenkin kansainvälisellä tasolla menestymisen jälkeen osa ennätyksellä uiduista tai vaikean jakson jälkeen saaduista SM-mitaleista ovat henkisesti tuntuneet lähes yhtä hyviltä. Haluan tällä tekstillä muistuttaa, että urheilijat kilpailisi, vaikkei mitaleja jaettaisikaan ja miksi me urheilijat toisaalta haluamme aina kuitenkin tavoitella mitaleita.

Ilman mitalejakin urheilijat mittelevät mielellään paremmuudestaan. Kilpailuhenkisyys on yksinkertaisesti meidän luonteessamme. Mitali antaa kuitenkin fyysisen muistutuksen siitä, että kyseisessä joukossa mitalisti on yksi parhaista. Mitali saattaakin symboloida kaikkia niitä muistoja ja valintoja, joita sen eteen on tehty. Urheilijalla on siis jokaisessa uran vaiheessa oikeus määritellä, kuinka arvokas kyseinen mitali hänelle on. Kukaan muu ei tiedä, mitä mitalin vuoksi on tehty ja millaisen tarinan se kertoo. Minulle penkkiurheilijana eniten iloa tuo, kun millä tahansa tasolla mitalin voittanut urheilija on silmin nähden iloinen saavutuksestaan.

Mitali on toisaalta lopputulostavoite eli kilpailun lopputulokseen sidoksissa. Mitaliin vaikuttavat siis vastustajat ja muut ulkopuoliset tekijät. Ennätyksistä ja hyvistä suorituksista ei urheilijan olisi suositeltavaa puhua mediassa, vaikka ne ovatkin suoritustavoitteita eli vain urheilijan omaan suoritukseen keskittyviä. Yleensä vain mitalistit muistetaan ja heistä media kiinnostuu. On sinisilmäistä väittää, että urheilija tavoittelisi mitaleja vain itseä varten. Medialle ja sponsoreille mitalit ovat tarinan lisäksi kaikki kaikessa. Mitali luo tittelin, jonka avulla voi tehdä itsestään entistä kiinnostavamman. Siksi mitaliehdokkaat kasaavat itselleen paineita ennen arvokisoja.

Paralympia- ja olympiamitalit ovat kiistatta arvokkaimmat saavutukset suurimmassa osassa lajeista. Silti kukaan ei voi kiistää, etteivätkö Kaisa Mäkäräinen ja Janne Ahonen olisi olleet lajinsa parhaita, vaikka kummaltakin puuttuu henkilökohtainen olympiamitali. Olemme ehkä liikaa sokeutuneet mitalitaulukoihin ja -tavoitteisiin. Pokaalit ja mitalit ovat tyylikkäitä todisteita tehdystä työstä, mutta pystyisiköhän menestyshullu suomen kansa antamaan Tokion paralympialaisissa ja olympialaisissa aiempaa enemmän tunnustusta esimerkiksi itsensä ylittäneelle 4. sijan urheilijalle.

Reilun kuukauden päästä tavoittelen urani kolmatta EM-mitalia ja pohdin, millaiseen suoritukseen olen kisoissa tyytyväinen. Mitä kolmas mitali Euroopan mestaruustasolla minulle kertoisi? Suoritus toki kertoo paljonkin, mutta jos osa kilpakumppaneiden maista jättää kisoihin tulematta pandemian vuoksi, en tiedä koenko mitalista samanlaista itseni ylittämistä kuin aiemmilla kerroilla. Mitali on kuitenkin nykyisessä tilanteessa minulle merkityksellinen. Sekin hetki on täynnä ylpeyden tunnetta itsestäni sekä kotimaastani, mitä en tule koskaan unohtamaan.

Antti Latikka

• Ikä: 29
• Seura: Swimming Club Rovaniemi
• Luokka: S13, heikkonäköinen
• Päämatka: 100m selkäuinti
• Paras saavutus: MM-hopea (2017)
• Paralympialaiset: Peking 2008, Lontoo 2012 ja Rio 2016
• Valmentaja: Jukka Shemeikka
• Seuraa Anttia Instagramissa