Helppokulkuisesti Viikin arboretumin luontoelämysten äärelle

Kello näytti aamukuutta eikä parkkialueella ollut muita autoja. Loistavaa, saisimme paikan itsellemme! Sade ropisi takin hihoille, täytyi painaa lippalakki syvemmälle päähän, etteivät silmälasit kastuneet. Tuomen tuoksu täytti ilman ja huomasin miettiväni saakohan sitä parfyymina. Kettu jolkotteli pellolla ilmeisesti viekkaissa töissä, sillä lokit yrittivät häätää sen jatkamaan matkaa hyökkimällä sen yllä.

Sujahdimme Viikin arboretumin helppokulkuisille ulkoiluteille, joita risteilee alueella reilusti. Viikin arboretum eli puulajipuisto on perustettu vuonna 1969 pääasiassa puulajitieteen tutkimusta ja opetusta varten. Puulajipuisto on noin 20 hehtaarin suuruinen alue, jolla kasvaa nykyään noin 250 erilaista puu- ja pensaslajia. (myhelsinki.fi)

Ihastelin polkujen vierellä kukkivien valkovuokkojen runsautta. Sekaan olivat kurkottelemassa myös jo kielot, kevättähtimöt, puna-ailakit ja metsätähdet. Magnoliapuiden kukinnat olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Poikkesimme magnolioilta pitkosreittiä eteenpäin. Sateesta huolimatta pitkokset eivät tuntuneet liukkailta, vaan johdattivat mukavasti syvemmälle.

Pysähdyimme Hakalanniemen esteettömälle lintulavalle kiikaroimaan lintuja. Vastarannalla näkyi laiduntavia lehmiä ja lampaita, tuuli toi mukanaan niiden ääniä. Merellä oli paljon elämää, useampi harmaahaikara säikähti tuloamme ja siirtyi lentäen hieman kauemmas matalikolle nokkimaan apetta.

Arboretum on osa Viikin-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualuetta, ja kuuluu Suomen 96:n kansainvälisesti tärkeän lintualueen joukkoon. (discoveringfinland.com). Tämä näkyy ja kuuluu alueella kaikkialla. Kosteikoilla viihtyvät kahlaajat, metsissä pikkulinnut, pelloilla hanhet.

Vaikka olin liikkeellä kyynärsauvoin, Viikin alueen ulkoilutiet oli helppoja kulkea. Ainoastaan "oikopolku" Purolan ohi kohti Mäyrämetsää oli kivisempi ja juurakkoisempi, ja sen pieni mäki alkoi jo tuntua olkapäissä. Treenata pitäisi, mietin. Tältä reitiltä löysimme upean koivikon, jonka pohjalla kortteet loistivat kirkkaan vihreinä, vähän epätodellisen näköisinä. Kortemetsän joukkoon voisi hyvin kuvitella pienoismaailman eläimistöineen.

Autolle takaisin palailimme peltojen välissä kulkevaa tietä ja oli jo muutama lintubongarikin saapunut paikalle staijaamaan peltojen liikennettä. Energisoiva retki, hyrisin onnesta loppupäivän.

TIINA NOPANEN

Kirjoittaja on jalka-amputoitu luonnon ystävä. Nopasta voi seurata Instagramissa tilillä @toinenjalkaulkona