Torronsuolla tulee kulkea rauhallisesti, keskittyneesti, nautiskellen

Pikkukuovin kiihtyvät helminauhamaiset pilitykset kutsuvat kulkemaan jo Kiljamon parkkialueella Torronsuon kansallispuistossa autosta noustessa. Lähdemme esteettömille pitkoksille, jotka starttaavat parkkialueen etelälaidasta. Ilo niistä on lyhyt, sillä esteetön osuus on vain muutaman sadan metrin mittainen ja johtaa katselulavalle. Puoliso ja koira painattavat edelle, kun jään rauhassa vetämään syvästi henkeen suopursun huumaavaa tuoksua ja kuuntelemaan upeaa suolintujen konserttia.

Pitkokset jatkuvat kahden lankun levyisinä, mutta Kiljamon uudelta taukopaikka-alueelta on rakennettu toinen esteetön reittipätkä, joka tekee toisen katselulavan verran piston suohon. Sitten viime käynnin Torronsuolla on ahkerasti uusittu pitkoksia, jotka olivat jo huonokuntoisia. Poistettuja vanhoja pitkospuita näkyy koottuna kasoiksi reitin varrelle ja niistä tulkitsen, että vanhat pitkokset olivat leveämpää tuppeensahattua sorttia. Ei siis ihme, että tuntuu paikoin lankkupolku kapealta kyynärsauvoilla kulkiessa. Täytyy malttaa kulkea rauhallisemmin, keskittyneemmin, nautiskellen, jottei keppi osu ohi ja etten löydä itseäni suosta.

Siitä huolimatta, että edellispäivänä sääennuste lupaili aamuksi täysin kirkasta taivasta, on auringon edessä pilviä. Onneksi, sillä ilma on muutenkin kostea ja ihon pinta tulee nihkeäksi ja otsatukan alle kohoaa hikipisaroita. Täydellä paisteella olisi vain tukalampaa. Sitäpaitsi nyt aurinko siivilöityy aina välillä pilvien rakosista ja nostaa valokeilaansa erilaisia kohteita aivan kuin sanoakseen "Hei katsopa tätä" tai "Huomasitko jo nämä" ✨

Hyttyset tulevat ahnaasti tervehtimään ja kirittämään kulkijaa metsäisemmillä osuuksilla. Erään metsän kohdalla kuuluu siimeksessä ryske, myöhemmin saan tietää toisen aamun kulkijan valokuvanneen suolla käyskennelleen hirven.

Suovillat antavat parastaan ja päädyn silittelemään niitä, tuntuvat aivan pajunkissan pehmoisilta. Suopursujen kukissa pyörii kimalaisia ja pienikokoisia perhosia. Suon äänistä olen tunnistavinani ainakin kapustarinnan kaihoisat vihellykset, metsäviklon kiireiset jokellukset ja valkoviklojen helkkyvät tuikutukset, töyhtöhyyppien naukaisut, kuovin kiihtyvää liverrystä ja kaukaa kuuluu lentoon lehahtavien laulujoutsentenkin toitotusta. Pikkulintujen osalta ahkerimmin äänessä ovat kiurut, ja käki kukkuu mahdottoman tiiviisti.

Reitti kulkee pitkososuuden jälkeen kansallispuiston itäisellä reunalla metsäpolkua ja osin hiekkatietä Idänpään kallion näkötornille, jonka juurella on myös laavu nuotiopaikkoineen, sukeltaakseen taas uudestaan suolle sen eteläiselle laidalla. Kokonaisuudessaan reitti on noin 8,5km pitkä.

TIINA NOPANEN

Kirjoittaja on jalka-amputoitu luonnon ystävä. Nopasta voi seurata Instagramissa tilillä @toinenjalkaulkona