Nuku yö ulkona Kiljavan Metsähotellissa – onnistumisia ja oppia tulevaan

Yleiskuvaa Kiljavan esteettömästä Metsähotellista

Suomen Ladun ja Suomen Paralympiakomitean Yhteiset polut -hankkeen yksi isoista ponnistuksista oli Kiljavan esteetön Metsähotelli Nuku yö ulkona -teemaviikonlopun osana. Paralympiakomitean hanketyöntekijä Niko Halminen nostaa esiin tapahtuman onnistumiset ja tärkeimmät opit.

Metsähotellin pääasiallisena järjestäjänä toimi ansiokkaasti Nurmijärven Latu ja Polku. Saimme nauttia kesän viimeisistä helteistä luonnonkauniissa harjumaisemassa Märkiönjärven rannalla.

Moninaiset osallistujat

Nuku yö ulkona -teemaviikonlopun suuri Metsähotelli Nurmijärven Kiljavalla oli kaikkiaan onnistunut tapahtuma. Tavoitimme kohderyhmäämme, eli ensikertalaisia ja pitkään retkeilystä poissa olleita laajalla skaalalla.

Koko hotellissa yöpyi vajaat 500 henkilöä ja esteettömällä alueella varauksen tehneitä yöpyjiä oli 31, joista osa joutui perumaan vielä tapahtumapäivänä. Lopullinen henkilömäärä esteettömän alueen majoittujissa oli 25.

Käytännön kädet

Tapahtuman pääjärjestäjänä toimi Nurmijärven Latu ja Polku, sadan vapaaehtoisen voimin. Metsähotellin rakentamisessa suurena apuna toimi Kiljavan opiston tuoreet erä- ja luonto-opasopiskelijat.

Vapaaehtoiset saivat osallistujilta suurta kiitosta. Heittäytymistä ja soveltamista kaivataan aina, kun tehdään itselle uutta. Tässä vapaaehtoiset onnistuivat erinomaisesti.

Monesti asenneilmapiiri ja uskallus ovatkin suurimmat esteettömyyden torppaajat. Rohkeasti yhdessä tehden saadaan vaikuttavia tuloksia ja yhä moninaisempia osallistujia mukaan. Myös luontoliikuntaan ja retkeilyyn.

Saavutettavuus ja tiedon jakaminen

Toimimme Yhteiset polut -hankkeessa asiantuntija-apuna esteettömyys- ja saavutettavuusasioissa. Varmistimme alueen esteettömyyden paikan päällä ja teimme alueen yleistasoisen esteettömyyskuvauksen saavutettavassa muodossa jo esitietoihin.

Pitkälti esitietojen ja viestinnän ansiosta saimme esteettömien majoittujien määrän moninkertaistettua. Viimeksi, kun Oittaalla järjestettiin esteetön Metsähotelli 2019, oli yöpyjiä viisi. 

Teimme kollegani Miika Honkasen kanssa töitä osin omasta kokemusasiantuntijuudesta ammentaen, jolloin vertaistenkin on helpompi samaistua ja lähteä toimintaan mukaan.

Olkaa siis aktiivisia puolin ja toisin, kokijat ja tekijät. Me vammaiset olemme aktiivisia toimijoita, eikä meidän tarvitse jäädä odottelemaan valmista pöytää. Voimme itse olla aktiivisesti mukana luomassa mahdollisuuksia.

Esteettömyys

Kiljavan Metsähotellin isä, Nurmijärven Ladun Timo Pasanen oli suunnitellut esteettömän alueen vaikeakulkuiseen harjumaisemaan niin, että esteettömät majoitteet olivat verraten tasaisella ja tapahtuman ohjelmaa ja toimintoja ajatellen keskeisellä paikalla.

Samalla luotiin näkyvää inkluusiota, joka toivon mukaan sytytti lamppuja luontoliikunnan mahdollisuuksista ja toisaalta yhtäläisistä haluista sitä toteuttamaan. Nurmijärven Latu myös rakensi väliaikaiset rampit varmistamaan asianmukaisen pääsyn rakennuksiin, kioskiin, saniteettitiloihin ja muihin alueen toimintoihin. 

Esteettömyys moninaisille toimijoille

Esteettömyys ei ole pelkästään ramppeja vaan myös ympäristön havainnointiin liittyvää soveltamista. Kulkureittien näkyvyyttä heikkonäköisille parannettiin huomioteippauksilla ja kontrastivärisillä, tässä tapauksessa valkoisilla, huomionauhoilla. Myös yläesteet, eli maantasoa ylempänä olevat esteet, joihin saattaa lyödä esim. päänsä merkattiin ja pehmustettiin.

Esteettömyys laajasti huomioiden syntyi inklusiivinen ympäristö, jossa näkyi ihmisiä sulassa sovussa moninaisilla toimintakyvyillä ja tarpeilla.

Tapahtumapaikkana toimivaan Kiljavan leiri- ja kurssikeskukseen on tehty esteettömyyskartoitus, jonka mukaan aluetta kehitetään jatkossa. Muun muassa rampit on tarkoitus rakentaa pysyviksi rakenteiksi. Näin inkluusio lisääntyy osittain tapahtumien vanavedessä.

Saapuminen

Tämän kaltaisissa suurtapahtumissa, jotka tehdään luontoa kunnioittaen, ohjataan ihmisiä saapumaan paikalle julkisilla kulkuneuvoilla. Tämä ei aina ole vaihtoehto esteettömiä palveluita tarvitseville, joten alueelle järjestettiin esteetön pysäköinti lähelle Metsähotellin porttia.

Monet esteettömiä palveluita tarvitsevat käyttävät taksia, joten myös saattoliikenne kannattaa miettiä jo ennen tapahtumaa.

Välttämättömyydet mahdollistavat osallistumisen

WC-tilojen soveltuvuus ja riittävyys varmistettiin hankkimalla paikalle kaksi esteetöntä siirrettävää käymälää esteettömän vesivessan lisäksi.

Lisäksi tapahtumassa oli käytössä rauhallinen hoitotila, joka mahdollisti esimerkiksi makuuasennossa tehtäviä päivittäisiä hoitotoimenpiteitä.

Tämä on erityisesti isommissa tapahtumissa tärkeää ja toteutettavissa osana normaaleja turvajärjestelyjä. Myös rauhallisesta hoitotilasta on hyvä kertoa jo ennakkotiedoissa, se saattaa olla osallistumisen kannalta ratkaiseva tekijä.

Yleisavustajat

Kiljavan opiston eräopiskelijat toimivat esteettömällä alueella yleisavustajina ja toimintapisteillä apukäsinä.

Paljon apua tarvitsevat henkilöt ottavat lähtökohtaisesti oman avustajansa mukaan tapahtumiin ja henkilökohtainen apu onkin osallistujan omalla vastuulla. Ennakkotietojen tulee kuitenkin olla riittävällä tasolla, jotta osallistuja osaa varautua tilanteeseen. 

Muutoin avun tarve voi olla verraten pientä. Esimerkiksi tavaroiden kantamista, tukemista siirtymissä tai oman majoitteen kanssa avustamista ja paikalle opastamista. Parhaiten avun tarve selviää puolin ja toisin kysymällä. 

Toimintakyky edellä

Tapahtumissa kannattaakin jo ennakkotiedoissa kysyä avun tarpeesta ja pyytää osallistujaa kuvailemaan toimintakykyään suhteessa suunniteltuun ohjelmaan.

Diagnooseja on turha kysellä, se kun kertoo harvemmin yhtään mitään toimintakyvystä. Terveystiedot ovat myös yksilönsuojaan liittyvää tietoa, eikä kenenkään tule joutua perustelemaan esteettömyystarpeitaan oman terveydenhuollon ulkopuolella.

Majoitteiden kirjo erilaisille käyttäjille

Varsinaisina majoitteina Metsähotellissa toimivat Tentsile-puumajoitteet, riippumatot ja klassiset Naiger-harjateltat.

Harjateltta on jo Muumeista tuttu Nuuskamuikkusen majoite, kun taas riippumatto on kulkeutunut meille Etelä-Amerikasta ja Tentsile on verraten moderni lisä, joka on kasvattanut suosiotaan viime vuosina.

Tentsile

Tentsile toimii majoitteena myös pyörätuolilla liikkuvalle, kun sen asentaa sopivalle korkeudelle. Tässä tapauksessa n. 70cm korkeuteen, josta se sisään kiivettäessä joustaa n. 50cm korkeudelle mahdollistaen siirtymän suoraan tuolista sisään.

Pyörätuolin käyttäjä kulkee siis Tentsileen sivusta, eikä alta. Majoitteeseen siirrytään pyörätuolista samaan tapaan kuin siirrytään esimerkiksi sohvalle tai sänkyyn.

Riippumatto

Mikäli toimintakyky antaa myöten, on riippumatto myös oiva majoite esteettömyysnäkökulmasta. Se mahdollistaa istuma-asennon pukiessa ja riisuessa. Lisäksi majoite on itsessään eräänlainen retkisänky.

Riippumattoon omatoimisesti meneminen ja sieltä pois kiipeäminen vaativat kuitenkin mahdollisuutta kuormittaa omia jalkoja ja kohtalaista käsien toimintakykyä.

Isompi teltta

Mikäli toimintakyky on riippumattoon ja Tentsileen sopimaton, on vaihtoehtona seisomakorkuinen teltta ja retkisänky. Kiljavalla telttana toimi Naiger, 190cm korkeana versiona. Sen parina toimi 42cm korkea retkisänky.

Naigerin ehdottomasti parhaita puolia on kulkuaukon leveys, joka molemmin puolin keskisalkoja on yli metrin, sekä täysin kynnyksetön kulkuaukkojen rakenne. Nämä ominaisuudet mahdollistavat sujuvan kelaamisen sisälle ja ulos sekä avustamisen retkisänkyyn tai siitä pois.

Nämä majoitteet ovat tässä esimerkkinä ominaisuuksiensa suhteen, ei niinkään ainoina vaihtoehtoina. Monet seisomakorkuiset teltat soveltuvat hyvin sovellettuna myös erityisryhmille. 

Majoitetta kannattaa miettiä aina keveimmän ratkaisun mukaan suhteessa käyttäjän toimintakykyyn. Jos toimintakyky ei vaadi isoa telttaa ja retkisänkyä, päästään pienemmällä majoitteen painolla ja vähemmällä pystyttämisen ja purkamisen vaivalla vapauttaen näin voimavaroja muihin toimiin.

Ensikertalaisille on kuitenkin hyvä tarjota majoitteita ja ympäristöjä helpomman mukaan. Näin jää nälkä kokea lisää, eikä hankaluus vähennä intoa uudelta kokeilulta.

Ohjelmaa myös soveltaen

Kiljavalla oli tarjolla paljon ohjelmaa, joka sekin oli toteutettu pitkälti vapaaehtoisvoimin. Oli mm. osio motivaatioeväistä, retkikeitinesittelyjä ja luontorastipolku. Polkujuoksun ja maastopyöräilyn hengessä tarjolla oli näihin soveltuvia apuvälineitä.

Soveltavaa ohjelmaa toteuttivat Malike-toiminta, Soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIA sekä eräopas AdventuRisto ja Kiljavan eräopiskelijat.

Maliken ja SOLIAn yhteiseltä toimintavälinepisteeltä sai kokeiluun luontoliikunnan apuvälineitä ja AdventuRisto mahdollisti soveltavaa melontaa laajalla välinevalikoimallaan ja vankalla osaamisellaan.

Kiljavan opiskelijat pitivät jousiammuntapistettä yleisavustamisen lisäksi. Koska alueen saunat ovat liikuntaesteisille vaikeasti tavoitettavissa, oli tapahtumaan rakennettu myös esteetön telttasauna.

Integraatio luo uutta kulttuuria

Moni tapahtuman ohjelma oli soveltuvaa erilaisille toimintakyvyille. Soveltava toiminta keskeisellä paikalla tapahtuman kannalta toi näkyväksi luontoliikunnan harrastajien tai harrastajiksi haluavien kirjon.

Kehitettävää kuitenkin on erityisesti soveltavan toiminnan integroimisessa suoraan olemassa olevaan toimintaan. Erillistapahtumat sekä erilliset soveltavat toiminnat luovat jakolinjoja ihmisten välille, ja erilaiset ihmiset toimivat omissa kuplissaan. Näin ei synny yhdenvertaisuutta. 

Olisikin erittäin tärkeää tuoda erilaisia ihmisiä samaan aikaan samaan toimintaan mukaan. Esimerkiksi polkujuoksutapahtumaan voi vuokrata Malikkeelta Joelette-maastokärryt ja maastopyöräilytapahtumaan SOLIAlta käsipyörän.

Yhdessä tehden

Osallistujia saa mukaan olemalla yhteydessä paikallisiin vammaisjärjestöihin ja esimerkiksi Paralympiakomiteaan, jolla on runsaasti erilaisia verkostoja ja osaamista avuksi.

Yhdistyksistä ja kuntien vammaisneuvostoilta kannattaa kysellä myös kokemusasiantuntijoita yhdessä toimintaa kehittämään. Suomessa toimii myös kasvava joukko erä- ja luonto-oppaita, jotka räätälöivät toimintaansa erilaisiin toimintakykyihin sopiviksi.

Ennakointi tuo omat haasteensa vapaaehtoisvoimin toteutettavassa toiminnassa. Kuka ehtii ottamaan yhteyttä ja hankkimaan välineet?

Vammaisjärjestöjen osaamista voi hyödyntää myös osana tapahtuman järjestämistä. Näin osaaminen karttuu yli yhdistysrajojen ja luodaan uusia siltoja yhdenvertaiseen toimintaan.

Näkyvä moninaisuus

Tapahtumaan saimme luotua avoimen ilmapiirin, jossa moninaisuus näkyi ilahduttavasti. Kävijöiden ikäjakauma oli laaja, sylivauvasta ikäihmisiin.

Tapahtumassa kävi henkilöitä erilaisilla etnisillä taustoilla, eri tavoin vammaisia ja toimintarajoitteisia, selvästi ensikertalaisia retkeilyn saralla ja jo tottuneempia ulkona yöpyjiä. Oli niin perheitä ja kaveriporukoita kuin isompia sukukuntiakin.

Merkille pantavaa esteettömän alueen majoitteiden käyttäjistä on, että ryhmässä usein vain yhdellä on tarve varsinaisesti esteettömyyteen, mutta koko muu porukka tulee mukana.

Kun siis mahdollistetaan moninaisten osallistujien yhtälaiset mahdollisuudet, saattaa osallistujamäärä moninkertaistua ja ilmapiiri samalla avartua.

Nuku yö ulkona -tapahtumia ja Metsähotelli järjestetään jälleen Suomen luonnon päivänä 2023. Pidä siis silmällä Suomen Ladun viestintää.

Tavataan poluilla ja vesillä!

Teksti: Niko Halminen
Kuva: Satu Ruotsalainen