Oikaraisen kokemus vei voiton Grönlundin nuoruuden innosta Pajulahti Gamesin sokkopingisturnauksessa

Juha Oikarainen ja Jyri Grönlund

Paraurheilun kansainvälinen Pajulahti Games -kilpailutapahtuma käynnistyi perjantaina Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa. Tämän vuoden tapahtumassa lajeja on viisi: yleisurheilu, judo, boccia, voimanosto ja sokkopingis. Perjantaina pyörähti käyntiin kolmipäiväinen sokkopingisturnaus.

Suomalaispelaajista naisten sarjan ennakkosuosikki, joulukuun EM-kultamitalisti Hanna Vilmi voitti avauspäivänä kaikki kolme otteluaan. Miesten sarjassa samaan pystyi suomalaisista Ari Lahtinen. Alkulohkot pelataan loppuun lauantaiaamuna, jonka jälkeen siirrytään pudotuspeleihin.

Kokenut Juha Oikarainen ja nuori Jyri Grönlund pelasivat samassa H-alkulohkossa ja kohtasivat toisensa perjantaina. Kokemus veti pidemmän korren, kun 55-vuotias Oikarainen otti 21-vuotiaasta Grönlundista suoran 2–0 (12–5, 11–5) -voiton.

Oikaraisen ensikosketus sokkopingikseen on kaukaa ajalta ennen kuin Grönlund oli syntynytkään.

– Vuoden 1988 paralympialaisissa Soulissa oli näytillä tällainen harrastepeli kuin sokkopingis. Säännöistä ei ollut mitään tietoa, mutta siellä törmäsin lajiin ensimmäistä kertaa, Oikarainen kertoi.

Oikarainen pelasi pitkään maalipalloa maajoukkueessa ja oli voittamassa mm. paralympiakultaa Atlantassa 1996. Sokkopingikseen hän pääsi tutustumaan paremmin sen jälkeen, kun Näkövammaisten liiton pitkäaikainen liikuntatyöntekijä Hannu Laurell hankki sokkopingispöydän johtamansa Lomakoti Onnelan pihamaalle Tuusulanjärven rannalle.

– Siellä Onnelan pihalla Teemu Ruohosen kanssa monesti sokkopingistä hakattiin. Kun lopetin kansainvälisen maalipallourani Ateenan paralympialaisiin 2004, niin oli jo valmiiksi mietittynä, että aloitan kilpailemaan sokkopingiksessä, kertasi Oikarainen, jonka ensimmäiset sokkopingiksen EM-kilpailut olivat vuorossa jo 2005.

Turkulainen Grönlund puolestaan tutustui sokkopingikseen vuonna 2012 lasten kurssilla Näkövammaisten liiton Iiris-keskuksessa Helsingissä.

– Sokkopingispöytä siellä ei tosin antanut lajista kovin hyvää kuvaa, koska se oli aivan kauhea, mutta laji oli kuitenkin minusta tosi hauska ja sain kurssin jälkeen selville, että sitä voi harrastaa Turussakin. Siitä asti olen suhteellisen säännöllisesti lajia harrastanut, Grönlund totesi.

Kansainvälisissä nuorten turnauksissa Grönlund on jo pärjännyt mainiosti. Kesällä 2022 Pajulahdessa hän voitti European Para Youth Games -kisoissa sokkopingiksestä hopeaa. Pajulahti Games on hänen ensimmäinen kansainvälinen aikuisten turnauksensa.

– Täällä huomaa, että pelissäni on vielä paljon sellaisia osa-alueita, joissa täytyy kehittyä, jotta voin pärjätä näissä turnauksissa. En uskalla sanoa, millaisia sijoituksia voin saavuttaa, jos kehityn pelaajana, mutta sen voin sanoa, että jos pelini on tämän näköistä vielä viiden vuoden päästäkin, niin se ei ole hauskaa, Grönlund totesi Oikaraiselle kärsityn 0–2-tappion jälkeen.

Oikarainen on vajaan kahden vuosikymmenen mittaisella sokkopingisurallaan voittanut mm. henkilökohtaisen sarjan MM-pronssia vuonna 2013. Tavoitteita hänellä on sokkopingiksessä edelleen.

– Elokuussa on näkövammaisten urheilun maailmankisat Britannian Birminghamissa ja siellä pelataan sokkopingiksen MM-mitaleista. Sinne tähtään, ja kun olen pitkään pelannut ja menestystäkin on tullut, niin mitalia sieltä tietysti tavoitellaan, Oikarainen linjasi.

Lauantaina Pajulahti Gamesissa käynnistyy ensimmäistä kertaa lajiohjelmassa oleva bocciaturnaus, joka huipentuu sunnuntaina. Lisäksi lauantaina Pajulahdessa mitellään soveltavan judon kansainvälisessä turnauksessa ja paravoimanoston SM-kisoissa. Sunnuntaina ohjelmassa on sokkopingiksen ja boccian ratkaisupelien lisäksi parayleisurheilun SM-hallikilpailut Pajulahti-hallissa.

Pajulahti Games -kilpailutapahtuman järjestää Liikuntakeskus Pajulahti yhteistyössä Suomen Paralympiakomitean kanssa.

Paraurheilun kansainvälinen Pajulahti Games -kilpailutapahtuma, 20.–22.1.2023, 1. kilpailupäivä

Sokkopingis

Miehet

Alkulohko C

  • Olli Kytöviita Suomi–Väinö Rihti Suomi 0–2 (5–11, 8–11)
  • Väinö Rihti Suomi–Ari Lahtinen Suomi 0–2 (4–12, 1–12)
  • Murat Altunok Saksa–Olli Kytöviita Suomi 2–0 (11–7, 12–8)
  • Francesco Raffi Italia–Ari Lahtinen Suomi 0–2 (8–11, 3–11)
  • Väinö Rihti Suomi–Murat Altunok Saksa 0–2 (6–11, 7–11)
  • Ari Lahtinen Suomi–Murat Altunok Saksa 2–0 (11–4, 12–6)
  • Olli Kytöviita Suomi–Francesco Raffi Italia 2–0 (11–2, 12–1)

Lohkon tilanne

  1. Ari Lahtinen Suomi 3 3 0 6–0 69–26 3
  2. Murat Altunok Saksa 4 2 2 5–4 82–79 2
  3. Väinö Rihti Suomi 3 1 2 2–4 40–59 1
  4. Olli Kytöviita Suomi 3 1 2 2–5 42–72 1
  5. Francesco Raffi Italia 3 1 2 2–5 42–72 1

Alkulohko D

  • Sami Nisonen Suomi–Ondrej Kodet Tshekki 0–2 (6–11, 7–12)
  • Sami Nisonen Suomi–Tomas Myslivecek Tshekki 1–2 (9–12, 12–10, 9–12)
  • Petr Bayer Tshekki–Sami Nisonen Suomi 2–0 (12–9, 11–1)
  • Pierre Bertrand Ranska–Sami Nisonen Suomi 2–0 (11–3, 11–5)

Lohkon tilanne

  1. Pierre Bertrand Ranska 3 3 0 6–1 77–28 3
  2. Petr Bayer Tshekki 3 2 1 5–3 76–79 2
  3. Tomas Myslivecek Tshekki 3 2 1 5–3 94–84 2
  4. Ondrej Kodet Tshekki 3 1 2 2–4 44–59 1
  5. Sami Nisonen Suomi 4 0 4 1–8 61–102 0

Alkulohko F

  • Juulia Tulisalo Suomi–Ladislav Brada Slovakia 0–2 (4–11, 5–11)
  • Jaroslav Gajdos Slovakia–Jouni Viitamäki Suomi 0–2 (4–11, 0–11)
  • Juulia Tulisalo Suomi–Luciano Florio Italia 0–2 (1–11, 3–12)
  • Ladislav Brada Slovakia–Jouni Viitamäki Suomi 2–1 (3–11, 12–7, 11–5)
  • Jaroslav Gajdos Slovakia–Juulia Tulisalo Suomi 2–0 (11–5, 12–2)
  • Jouni Viitamäki Suomi–Juulia Tulisalo Suomi 2–0 (12–4, 11–2)

Lohkon tilanne

  1. Ladislav Brada Slovakia 3 3 0 6–2 78–62 3
  2. Jouni Viitamäki Suomi 3 2 1 5–2 68–36 2
  3. Luciano Florio Italia 3 2 1 5–2 76–49 2
  4. Jaroslav Gajdos Slovakia 3 1 2 2–4 42–52 1
  5. Juulia Tulisalo Suomi 4 0 4 0–8 26–91 0

Alkulohko G

  • Teemu Ruohonen Suomi–Paavo Tulisalo Suomi 2–0 (11–1, 11–3)
  • Pavol Kubosko Slovakia–Paavo Tulisalo Suomi 2–0 (11–5, 12–3)
  • Lukasz Zdunkiewicz Puola–Teemu Ruohonen Suomi 0–2 (2–11, 2–11)
  • Alisher Hozanijazov Viro–Paavo Tulisalo Suomi 2–0 (11–1, 11–0)
  • Pavol Kubosko Slovakia–Teemu Ruohonen Suomi 2–1 (9–11, 12–4, 11–5)
  • Teemu Ruohonen Suomi–Alisher Hozanijazov Viro 1–2 (11–3, 8–11, 8–11)
  • Alfons Vollmer Saksa–Paavo Tulisalo Suomi 2–0 (11–3, 11–5)

Lohkon tilanne

  1. Pavol Kubosko Slovakia 4 4 0 8–1 100–44 4
  2. Alisher Hozanijazov Viro 4 4 0 8–1 92–44 4
  3. Teemu Ruohonen Suomi 4 2 2 6–4 91–65 2
  4. Alfons Vollmer Saksa 4 2 2 4–4 64–57 2
  5. Paavo Tulisalo Suomi 4 0 4 0–8 21–89 0
  6. Lukasz Zdunkiewicz Puola 4 0 4 0–8 20–89 0

Alkulohko H

  • Christoff Eilers Belgia–Jyri Grönlund Suomi 2–0 (12–3, 11–4)
  • Juha Oikarainen Suomi–Benjamin Levicek Tshekki 2–0 (12–0, 11–7)
  • Juha Oikarainen Suomi–Didier Berthiau Ranska 2–0 (11–3, 11–1)
  • Jyri Grönlund Suomi–Christoph Niehaus Saksa 2–1 (11–8, 4–12, 12–6)
  • Juha Oikarainen Suomi–Christoph Niehaus Saksa 1–2 (12–3, 10–12, 5–11)
  • Benjamin Levicek Tshekki–Jyri Grönlund Suomi 2–1 (13–7, 10–12, 12–7)
  • Jyri Grönlund Suomi–Juha Oikarainen Suomi 0–2 (5–12, 5–11)

Lohkon tilanne

  1. Christoff Eilers Belgia 4 4 0 8–0 91–38 4
  2. Juha Oikarainen Suomi 4 3 1 7–2 95–47 3
  3. Christoph Niehaus Saksa 4 2 2 5–5 88–87 2
  4. Benjamin Levicek Tshekki 4 2 2 4–5 74–80 2
  5. Jyri Grönlund Suomi 4 1 3 3–7 70–107 1
  6. Didier Berthiau Ranska 4 0 4 0–8 32–91 0

Naiset

Lohko A

  • Marketa Trncakova Tshekki–Hanna Vilmi Suomi 0–2 (2–11, 8–12)
  • Sabrina Schmitz Saksa–Hanna Vilmi Suomi 0–2 (4–11, 9–11)
  • Hanna Vilmi Suomi–Weronika Szynal Puola 2–0 (11–1, 12–3)

Lohkon tilanne

  1. Hanna Vilmi Suomi 3 3 0 6–0 68–27 3
  2. Sabrina Schmitz Saksa 3 2 1 4–2 58–47 2
  3. Dominika Czuj Puola 3 2 1 4–2 62–50 2
  4. Marketa Trncakova Tshekki 3 1 2 2–5 55–70 1
  5. Weronika Szynal Puola 4 0 4 1–8 52–101 0

Lisätiedotwww.pajulahtigames.fi