Nuorten paralympiaryhmään 25 urheilijaa vuodelle 2021

Venla Salo, Felipe Kylmänen, Kasper Vuorinen, Nette Kiviranta ja Eemi Utriainen.

Suomen Paralympiakomitean koordinoimaan nuorten paralympiaryhmään valittiin 25 urheilijaa vuodelle 2021. Mukana on kahdeksan yleisurheilijaa, viisi uimaria, kolme maalipalloilijaa, kaksi parajääkiekkoilijaa sekä yksittäiset edustajat sulkapallosta, triathlonista, ratsastuksesta, pöytätenniksestä, alppihiihdosta, pyörätuolikoripallosta ja sähköpyörätuolisalibandysta.

– Nuorten paralympiaryhmä kasvaa viidellä urheilijalla vuoteen 2020 nähden. Erityisen ilahduttavaa oli, että lajiliitoilta tuli peräti 18 ehdotusta ryhmään valittavista urheilijoista. Vaikka tänä vuonna ei koronasta johtuen pystytty järjestämään avointa Para Talent Day -tapahtumaa, jonka kautta nuorten paralympiaryhmään voi pyrkiä, oli ryhmään silti ehdolla lähes 40 urheilijaa. Se kertoo siitä, että ryhmä nähdään toimivana konseptina nuorille, tavoitteellisesti harjoitteleville paraurheilijoille, iloitsi Paralympiakomitean valmennuspäällikkö Tuomas Törrönen.

Nuorten paralympiaryhmän urheilijoista 15 oli mukana jo edellisvuoden ryhmässä ja kymmenen on uusia. Ryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa leirille Liikuntakeskus Pajulahteen. Leireihin sisältyy lajiharjoittelua, yleisharjoittelua ja lajikokeiluja sekä asiantuntijaluentoja ja urheilijavieraita.

– Nuorten paralympiaryhmän leirit ovat tietenkin vain pieni osa urheilijan kokonaiskehitystä, mutta niiden avulla on pystytty tukemaan urheilijoiden arkea ja he ovat saaneet leirien kautta myös tärkeää vertaistukea muilta samankaltaisessa vaiheessa urallaan olevilta paraurheilijoilta. Valtaosa viime vuosikymmenen aikana maailman kärkeen yltäneistä suomalaisista paraurheilijoista, käytännössä aikuisena vammautuneita urheilijoita lukuun ottamatta, on kulkenut nuorten paralympiaryhmän kautta, Törrönen totesi.

Nuorten paralympiaryhmä 2021 (tähdellä merkityt uusia urheilijoita ryhmässä)

  • Niko Silén, Raisio, parajääkiekko*
  • Venla Salo, Helsinki, sulkapallo
  • Liina Nuoranne, Turku, triathlon*
  • Laura Kangasniemi, Oulu, ratsastus*
  • Jasmin Mikkola, Tampere, maalipallo*
  • Eemi Utriainen, Järvenpää, maalipallo*
  • Eemi Rovio, Keuruu, parajääkiekko*
  • Aaro Mäkelä, Espoo, pöytätennis
  • Leo Hintsanen, Tampere, maalipallo*
  • Kasper Vuorinen, Järvenpää, sähköpyörätuolisalibandy*
  • Nette Kiviranta, Espoo, alppihiihto
  • Henri Kössö, Espoo, pyörätuolikoripallo
  • Ronja Weckström, Helsinki, uinti
  • Verneri Eronen, Jyväskylä, uinti
  • Daniela Sohlman, Vantaa, uinti
  • Ville Nieminen, Hyvinkää, uinti
  • Ilmari Laitala, Espoo, uinti
  • Sini Paukkeri, Espoo, yleisurheilu
  • Vilma Berg, Espoo, yleisurheilu
  • Iida Lounela, Helsinki, yleisurheilu
  • Eetu Kuisma, Turku, yleisurheilu
  • Santeri Karvo, Espoo, yleisurheilu
  • Mattias Asp, Vaasa, yleisurheilu*
  • Felipe Kylmänen, Raisio, yleisurheilu*
  • Jasmine Repo, Jyväskylä, yleisurheilu

Nuorten paralympiaryhmän leirit 2021

  • 6.–8.2. Pajulahti
  • 24.–26.4. Pajulahti
  • 4.–6.9. Pajulahti
  • 20.–21.11. Pajulahti