Kaikille avoimet Lapin vaellukset ja leirit esittelyssä Oittaan luontoliikuntatapahtumassa

Airi Ala-Juusela opettaa nuorisolle puukon käsittelyä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset Yhdenvertaisen luontoliikunnan kokemuspäivään Espoon Oittaalle 9.6. täältä

Satakuntalainen Tunturikerho Geatki on järjestänyt vaelluksia ja leirejä Lapissa jo vuodesta 1996 lähtien. Geatkin – joka on saamea ja tarkoittaa ahmaa – perustajajäsen ja varapuheenjohtaja Satu Ojala kertoo kerhon kaikille avoimista vaelluksista ja leireistä Yhdenvertaisen luontoliikunnan kokemuspäivässä Espoon Oittaalla torstaina 9. kesäkuuta. Tässä esimakua siitä, mitä tuleman pitää:

”Geatki on Tunturiladun alainen kerho ja Tunturilatu taas on Suomen Ladun alainen järjestö. Alkuvaiheista asti me olemme järjestäneet aikuinen-lapsi-vaelluksia, joissa usein nimenomaan isovanhemmat ja lapsenlapset vaeltavat yhdessä. Siinä on siirretty retkeilytaitoa sukupolvelta toiselle.

Viime vuodet vaellusten yhteydessä on järjestetty myös leiri. Se on mahdollistanut mm. sen, että samasta perheestä on lähtenyt isompi joukko, joista osa on ollut mukana vaelluksella ja osa vain leirillä. Leirien ohjelma rakennetaan sen mukaan, millaiseksi osallistujajoukko muodostuu. Kaikki osallistujat huomioidaan ja pidetään huolta, että kaikille on tarjolla elämyksiä. Ketään ei jätetä syrjään.

Tänä kesänä mennään Susikyröön. Se on Tunturiladun kämppä Enontekiön ja Kittilän rajalla Raattamassa, tai oikeastaan se on Ylikyröä. Siellä on iso kämppä ja hyvät telttailualueet, joten majoittumisen suhteen on erilaisia mahdollisuuksia.

Olemme satakuntalainen kerho, joten vaelluksille ja leireille lähtijät ovat olleet pääasiassa Satakunnasta, tosin viime kesänä Lemmenjoelle mentäessä napattiin Raahestakin tulijat kyytiin.

Ikähaitari meillä on laaja ja sen myötä tulee tietysti mietittyä erilaisia esteettömyysnäkökohtiakin. Eräällä vaelluksella esimerkiksi, kun olimme jälleen Lemmenjoella ja kaksi osallistujaa ei pystynyt vaeltamaan koko matkaa, niin sitten sovellettiin ja he kulkivat veneellä osan matkasta.

Minulla on Oittaan tapahtumassa kaverina meidän teräsmuori Airi, joka on yli 80-vuotias. Hänen kohdallaan eivät tosin esteettömyysasiat ole vielä olleet ajankohtaisia, sillä hän liikkuu ja jaksaa oikein hyvin.”

Yhdenvertaisen luontoliikunnan kokemuspäivä torstaina 9.6. Espoon Oittaalla koostuu keskustelutilaisuudesta klo 12–15 sekä mahdollisuudesta kokeilla luontoliikunnan apuvälineitä ja esteettömyysratkaisuja klo 16–19. Tapahtuma on maksuton ja ilmoittautumaan pääsee täältä. Tapahtuma on osa Suomen Ladun ja Suomen Paralympiakomitean Yhteiset polut -hanketta.

Kuva: Satu Ojala. Kuvassa Airi Ala-Juusela opettaa nuorisolle oikeaoppista puukon käsittelyä kesällä 2021 Lemmenjoen maisemissa.