Arvo Karvinen

Näkövammaisten Keskusliiton pitkäaikainen pääsihteeri, järjestöneuvos Arvo Karvinen oli aktiivinen toimija 1950- ja 60-luvulla, kun järjestäytynyt näkövammaisten liikunta- ja urheilutoiminta käynnistyi Suomessa. Karvinen toi mm. näkövammaisten joukkuelajin maalipallon Suomeen.

Arvo Karvinen syntyi Pohjois-Savon Leppävirralla Saijanlahden kylässä 7. tammikuuta 1934. Helmikuussa 1945 Karvisen kädessä laukesi räjähde, joka vei kädestä kolme sormea ja näön 11-vuotiaan molemmista silmistä.

Karvinen lähti Kuopioon sokeainkouluun, jossa oli tuolloin toisen maailmansodan juuri päätyttyä enemmänkin hänen kohtalontovereitaan, maastosta löytyneiden räjähteiden vammauttamia ”nallipoikia”.

Karvinen oli jo kouluaikana kiinnostunut urheilusta ja liikunnasta. Vaikka vasemmasta kädestä puuttui sormia, hän suoritti rekillä ja nojapuilla näyttäviä liikkeitä.

1950-luvulla Karvinen muutti Helsinkiin sokeain ammattikouluun. Into oppia eli nuoressa miehessä voimakkaana ja syksyllä 1956 hän aloitti keskikouluopinnot Helsingin yksityislyseon iltalinjalla. Samaan aikaan opinnot aloitti kaksi muutakin Kuopion sokeainkoulusta tuttua kaveria, Aatu Moilanen ja Raimo Tanskanen.

Tuohon aikaan näkövammaisten opiskelijoiden mahdollisuudet saada oppimateriaaleja olivat vielä heikot, mutta uusien äänityslaitteiden ja näkevien koulutovereiden avulla sekä omalla uutteruudellaan he saivat homman toimimaan. Sittemmin Karvinen teki paljon töitä aiheen parissa Näkövammaisten Keskusliitossa (silloinen Sokeain Keskusliitto). Hänet mm. valittiin Vuoden helsinkiläiseksi vuonna 1962 valtakunnallisen äänikirjakeräyksen erinomaisten tulosten seurauksena.

Vuonna 1962 Karvinen valmistui ylioppilaaksi. Opiskelu-ura jatkui yliopistossa, josta hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1969.

Opiskeluaika oli Karviselle aktiivista aikaa urheilun ja järjestötoiminnan parissa. Hän perusti 1950-luvun lopulla Sokeain urheiluseuran, jota ei kuitenkaan rekisteröity, koska liikuntatoiminnan valtakunnallinen kehittäminen katsottiin kuuluvan Sokeain Keskusliiton tehtäviin. Keskusliiton alaisuuteen perustettiinkin vuonna 1962 Karvisen johdolla urheilutoimikunta suunnittelemaan ja koordinoimaan kilpa- ja kuntourheilua.

Sokeain Keskusliitto oli hankkinut Tuusulanjärven rannalla sijaitsevan Onnela-huvilan vuonna 1936. Onnelassa oli mahdollisuus uida ja hiihtää. Äänimajakkana käytettiin kelloa, joka ilmoitti niin uimareille kuin hiihtäjille lähtöpaikan ja maalin sijainnin.

Arvo Karvinen oli vahvasti mukana, kun helmikuussa 1956 Onnelassa järjestettiin ensimmäinen näkövammaisten kansanhiihtotapahtuma. Vuonna 1959 Onnelassa käytiin Karvisen johdolla leikkimielinen yleisurheilukilpailu. Tämä tapahtuma toimi alkusysäyksenä näkövammaisten laajemmalle urheiluharrastukselle, ja vielä samana vuonna Onnelassa järjestettiin astetta isommat yleisurheilukisat vauhdittomassa pituudessa, korkeudessa ja kolmiloikassa.

Kesällä 1961 valtion urheilulautakunta myönsi 500 000 markan rahoituksen yleisurheilukentän tekemiselle Onnelaan. Kentän vihkiäiset pidettiin 3.6.1962. Onnelalla oli vuosikymmenten ajan suuri rooli näkövammaisten henkilöiden urheilu- ja liikuntatoiminnassa. Vielä 2000-luvulla siellä järjestettiin maalipallon kansainvälistä Onnela-turnausta.

Suomi on yksi menestyksekkäimmistä maista näkövammaisten joukkuelajissa maalipallossa. Suomen miehet ovat voittaneet paralympiakultaa kahdesti (1996 ja 2012) ja naiset kerran (1992). Maalipallon rantautumisesta Suomeen on pitkälti kiittäminen Arvo Karvista, joka toi lajin säännöt mukanaan Saksan matkaltaan vuonna 1961 ja käänsi ne suomeksi.

Karvinen aloitti ruotsin kielen opinnot jo Kuopion sokeainkoulun aikana vapaa-ajallaan. Myöhemmin hän opiskeli myös saksan ja englannin kielen ja oli elämänsä loppuun saakka aktiivinen esperanton harrastajien piirissä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Itse asiassa englannin kielen hän opetteli vasta hieman myöhemmin, kun oli joutunut toteamaan sen voittaneen kamppailun ”maailmankielen” asemasta itselleen rakasta esperantoa vastaan. Kieltenopiskelu vaatii sokealta henkilöltä valtavasti sinnikkyyttä, etenkin takavuosikymmeninä, jolloin teknologian mukanaan tuomaa helpotusta ei ollut saatavilla.

Karvinen työllistyi Sokeain Keskusliiton virkamieheksi. Liiton pääsihteeriksi hänet nimitettiin vuonna 1972. Karvinen jäi eläkkeelle Näkövammaisten Keskusliitosta vuonna 2000. Näkövammaisten urheilulle ja liikunnalle oli luonnollisesti eduksi, että keskusliiton johtotehtävissä oli pitkään henkilö, jonka voi katsoa olleen käynnistämässä näkövammaisten urheilu- ja liikuntatoimintaa Suomessa. Karvinen toimi myös vuonna 1999 perustetun Näkövammaissäätiön asiamiehenä. Säätiö tukee mm. näkövammaisten nuorisotyötä, opiskelua sekä harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa.

Kielitaitoisen ja verkostoituneen Karvisen mielenkiinnon kohteena oli kansainvälinen vaikuttamistyö. Hän kiersi työurallaan runsaasti kansainvälisiä kongresseja ja teki kehitysyhteistyötä. Erityisesti Namibia oli lähellä hänen sydäntään.

Kotimaassa hän kantoi huolta erityisesti syrjäseutujen näkövammaisten henkilöiden asemasta. Aluetyö olikin Karviselle tärkeimpiä osa-alueita Keskusliiton toiminnassa.

Karvinen oli nuorempana innokas kokeilemaan erilaisia, sokeille melko riskialttiiltakin kuulostavia lajeja, kuten vesihiihtoa.

– Vauhdista isä aina tykkäsi. Tandemilla alamäkeä pyöräillessäkin hän aina huikkasi, että nyt vain alemmas, että saadaan kovemmat vauhdit. Pisin pyörämatkamme päivässä isän kanssa oli 250 kilometriä. Olemme yhdessä ajaneet Saimaan ja Päijänteen ympäri, sanoo Arvo Karvisen esikoispoika Juha Karvinen.

– Omatoimisuus oli aina isälle tärkeää. Vielä yli 75-vuotiaana hän kulki itsenäisesti julkisilla kulkuvälineillä. Omatoimisuuteen liittyi myös se, että piti olla hyvä tasapaino. Hänellä joka aamu alkoi pienellä jumppahetkellä. Isän mukaan hyvä lihaskunto ja painon kurissa pitäminen helpottivat itsenäistä liikkumista, Juha Karvinen jatkaa.

Perusterveen ja hyväkuntoisen Arvo Karvisen vei lopulta ärhäkkäästi edennyt eturauhassyöpä. Karvinen nukkui pois 6. lokakuuta 2013.