Harri Jauhiainen

Harri Jauhiainen

Harri Jauhiainen oli yksi 1980-luvun valovoimaisimpia paralympiaurheilijoita yleisurheilun juoksumatkoilla. Hän voitti urallaan kuusi paralympiakultaa ja kaikkiaan kymmenen paralympiamitalia. Hän oli kova tekijä myös vammattomien yleisurheilussa, etenkin 400 metrin aidoissa.

Kansakouluikäisenä Harri Jauhiainen huomasi, että hänellä on lahjoja urheiluun. 

– Hiihdin koulun kilpailuissa yhdellä sauvalla ja olin silti joka kerta kolmen parhaan joukossa, Jauhiainen muistelee.

Jauhiainen hiihti yhdellä sauvalla, koska hänellä on dysmelia. Oikean käden sormet ovat synnynnäisesti pienet tyngät.

Hiihdossa yksisauvainen antaa melkoisesti tasoitusta kaksisauvaisille. Juoksussa Jauhiainen oli muiden kanssa samalla viivalla, joten se valikoitui nuoren heinolalaisen lajiksi.

Heinolan Iskua koko uransa edustanut Jauhiainen menestyi jo juniorivuosina hyvin erityisesti aitajuoksussa. Aikuisiällä hän voitti Kalevan kisoista SM-hopeaa ja -pronssia 400 metrin aidoista ja edusti Suomea viidesti maaotteluissa.

Jauhiaisen 400 metrin aitojen ennätys 51,74 oli syntymishetkellään Suomen kaikkien aikojen tilastossa kymmenenneksi paras aika. 400 metrin sileällä matkalla hän juoksi parhaimmillaan ajan 48,74, 200 metrillä 22,86 ja 100 metrillä käsiajalla 10,9.

Jauhiainen oli siis erinomaisen kansallisen tason yleisurheilija vammattomien puolella, mutta pitkään hänellä ei ollut tietoa siitä, että voisi osallistua myös paraurheilukilpailuihin.

– Olin vuonna 1975 ensimmäistä kertaa Kalevan kisojen finaalissa 400 metrin aidoissa, mutta se oli vasta 1970-luvun loppua, kun Timo Solmari tuli jossain Lahden piirin mestaruuskisoissa juttelemaan paraurheilupuolen asioista. Ehkä silloisen Suomen Invalidien Urheiluliiton tyypit eivät olleet vain tajunneet, että minulla on 60 prosentin invaliditeetti.

Timo Solmari oli lahtelainen yleisurheilija, joka voitti 1980-luvulla itsekin kuusi paralympiamitalia pituushypystä, kuulantyönnöstä ja kiekonheitosta. Solmarin vinkkauksen ansiosta Jauhiainen hakeutui SIU:n SM-kisoihin ja oli luonnollisesti heti ykkösrivin urheilija.

– Ensimmäiset paralympialaiseni olivat kesällä 1980 Hollannin Arnhemissa. Kisat eivät vielä silloin olleet kovin arvostetut Suomessa. Minäkin maksoin itse 1500 markan matkani kisoihin. Juoksin siellä 100 ja 400 metriä ja molemmilla kerroilla tuli mukava kuulutus kisan jälkeen: ”New Olympic and World Record”.

Jauhiainen oli ilmoittautunut pituuteenkin, mutta päätti lähteä kesken kaiken kisoista kotiin, jotta ehtisi osallistua Kalevan kisoihin. Yksi paralympiamitali jäi kenties saamatta, mutta toisaalta Jauhiainen voitti Lappeenrannan Kalevan kisoista uransa kirkkaimman SM-mitalin, 400 metrin aitojen hopean.

1980-luvun alussa Jauhiainen loukkasi akillesjänteensä ja joutui jättämään urheilemisen sivummalle. Ura vammattomien yleisurheilun kansallisella huipulla käytännössä loppui siihen. Hän juoksi enää piirinmestaruustasolla. Mutta paraurheilun parissa uraa oli vielä jäljellä, sen Jauhiainen osoitti näyttävästi vuoden 1984 paralympialaisissa New Yorkissa.

New Yorkin kisoissa urheilijoita oli jo niin paljon, että satasella ja 400 metrillä ohjelmassa oli alkuerät ja välierät ennen finaaleja. Jauhiainen juoksi alkukilpailut säästellen mutta jatkopaikkansa silti turvallisesti varmistaen.

Satasen finaalissa Jauhiainen jätti kakkoseksi tulleen USA:n Ira Rankinin yli neljän kymmenyksen päähän (11,65–12,07) ja 400 metrillä eroa kakkoseen, britti John Watsoniin oli lähes kolme sekuntia (49,81–52,62). Jauhiaisen kisojen kolmas kulta tuli 1500 metriltä ja päälle vielä pronssia kiekonheitosta.

– Yhdysvalloissa oli presidentinvaalit tulossa ja Ronald Reagan pyrki jatkokaudelle. Kai hän ajatteli paralympialaisissa esiintymisen tuovan nostetta, joten hän piti kisoissa puheen. Reagan mainitsi puheessaan nimeltä kolme menestynyttä urheilijaa, joista minä olin yksi.

– Kun sain vuonna 2010 ministeriöltä Pro Urheilu -tunnustuksen, niin Syväsen Jussi tuli siellä tilaisuudessa sanomaan, että hänelle oli soitettu silloin 1984 Valkoisesta talosta keskellä yötä ja kysytty, miten minun nimeni lausutaan, Jauhiainen naurahtaa.

Jos oli Jauhiainen New Yorkin kisoissa saanut ahertaa alkukilpailuissa, oli neljä vuotta myöhemmin Soulin paralympialaisissa edessä vielä kovempi urakka. Jauhiainen osallistui 100, 200, 400 ja 800 metrille. Näistä vain 800 metriä oli suora finaali.

– Viikossa oli kahdeksan starttia, joten peesailin alkuerissä ja katsoin, että pääsen aina jatkoon. Koska en ollut nopeimpien jatkoon menijöiden joukossa, minut sijoitettiin 400 metrin finaalissa ulkoradalle.

– Tilanne oli se, että en ollut koskaan paraurheilukisoissa hävinnyt 400 metrin kisaa. Sovin Solmarin Timon kanssa, että hän menee 200 metrin kohdalle, josta näkee hyvin, missä asemissa olen takana tuleviin nähden. Timo huusi, että olen tasoissa brittijuoksijan kanssa, joten ajattelin, että voin vielä juosta kaarteen rennosti. Mutta loppusuoralle tultaessa britti olikin 1,5 metriä edellä.

Jauhiaisen loppukiri ja heittäytyminen riitti voittoon 12 sadasosan erolla (50,67–50,79) Iso-Britannian Nigel Coultasiin. Britti oli voittanut 100 ja 200 metrin kisat, joten hopealle jääminen oli hänelle kova paikka.

– Me molemmat makasimme kentällä ja hän alkoi itkeä. Olin 15 minuuttia niin poikki, että minun täyty kontata pois sieltä. Se oli niin tiukalla, että ei ollut koskaan ollut.

Se oli Jauhiaisen kuudes ja viimeinen paralympiakultamitali. Soulista hän voitti lisäksi hopeaa 200 ja 800 metriltä sekä pronssia kiekosta. Kaikkiaan uralle mahtui kymmenen paralympiamitalia (kuusi kultaa, kaksi hopeaa, kaksi pronssia). Lisäksi Jauhiainen voitti vuoden 1986 MM-kilpailuista Göteborgista neljä kultaa: 100, 200 ja 400 metriltä sekä kiekonheitosta.

Soulin kisojen jälkeen Jauhiaiselle oli selvää, että ura oli ohi. Hän oli 37-vuotias ja suvussa kulkenut K-kauppa piti hänet kiireisenä 50-tuntisin työviikoin. Perhettäkin oli kolmen tyttären verran ja lisäksi Jauhiainen valmensi Heinolan Iskun yleisurheilujunioreita.

– Valmentamani pojat voittivat yhteensä kymmenen SM-mitalia, Jauhiainen laskee.

Maamme-laulun kuuleminen ja keskimmäiseen salkoon kohoavan Suomen lipun katseleminen paralympialaisten palkintopallilla on jäänyt lähtemättömästi Harri Jauhiaisen mieleen. Kovasti lämmitti myös lipunkantajaksi pääseminen uran päättäneissä Soulin kisoissa, etenkin kun se tapahtui joukkuetovereiden valitsemana.

Suvun K-kauppa myytiin jo aikaa sitten, mutta Jauhiainen ehti kauppiasaikojen jälkeen tehdä pitkää työuraa Suomen Värillä ja Solmasterilla.

Jauhiainen pitää edelleen hyvää huolta kunnostaan; hän hiihtää, lenkkeilee ja tekee säännöllisesti etunojapunnerruksia ja vatsalihasliikkeitä. Keilailusta on tullut varttuneemmalla iällä heinolalaiselle mieluisa kilpailulaji.

– Olen kaksi kertaa onnistunut virallisessa kisassa heittämään 300 pisteen sarjan, eli 12 kaatoa peräkkäin.

Harri Jauhiainen

  • s. 24.2.1951
  • Kotipaikka: Heinola

PARALYMPIAMITALIT

6 kultaa

  • 1980 yleisurheilu, 100m, luokka E
  • 1980 yleisurheilu, 400m, luokka E
  • 1984 yleisurheilu, 100m, luokka A6
  • 1984 yleisurheilu, 400m, luokka A6
  • 1984 yleisurheilu, 1500m, luokka A6
  • 1988 yleisurheilu, 400m, luokat A6, A8, A9, L4

2 hopeaa

  • 1988 yleisurheilu, 200m, luokat A6, A8, A9, L4
  • 1988 yleisurheilu, 800m, luokat A6, A8, A9, L4

2 pronssia

  • 1984 yleisurheilu, kiekonheitto, luokka A6–8
  • 1988 yleisurheilu, kiekonheitto, luokat A6, A8, A9, L4

MUUTA

  • 4 MM-kultaa Göteborgissa 1986: 100m, 200m, 400m, kiekonheitto
  • 2 henkilökohtaista SM-mitalia Kalevan kisojen 400m aidoista: pronssia 1977 ja hopeaa 1980
  • Pro Urheilu -tunnustuspalkinto vuonna 2010