Tanja Kari

Tanja Kari pärjäsi maastohiihdossa hämmästyttävän hyvin yksikätisenä vammattomien joukossa. Paralympialaduilla iiläislähtöinen hiihtäjä oli reilun vuosikymmenen ajan ylivoimainen.

”18.1.2000 SM-hiihdot Jyväskylän Laajavuoressa. Naisten 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailu oli alkamassa. Ilmoittautuneita osanottajia oli 98 ja kuluneen kauden perusteella olin asettanut tavoitteeksi sijoittumisen 30 parhaan joukkoon.

Taktiikkani ei pettänyt minua ja nousin sijoituksissa koko ajan. Jälkeen päin olen kuullut, että ladun varrelta informoitiin tv-selostajia ja kuvaajia seuraamaan minua, koska vauhtiani pidettiin todella kovana. Toinen hyvin erilainen mutta erittäin tärkeä seikka tapahtui kilpailun aikana: suksien kanssa seuraamassa olleet lapset olivat alkaneet hiihtää yhtä sauvaa käyttäen.

Lopputuloksissa sijoitukseni oli 24. Televisio- ja lehtihaastattelujen määrä heti kilpailun jälkeen ja vielä viikkojen päästä oli vammaisurheilun mittasuhteisiin valtaisa. Mitä oikein oli tapahtunut? … Olin voittanut siihen mennessä 7 paralympiakultaa, eivätkä saavutukset paralympialaisissa olleet saaneet aikaan samanlaista julkisuutta ja kohua kuin SM-hiihtojen 24. sija. … Huomioni sai minut pohtimaan yhteiskuntamme eri tahojen arvoja ja asenteita sekä kriteereitä huippu-urheilun määrittelyssä.”

Edellä oleva on ote Tanja Karin Jyväskylän yliopistolle tekemästä liikuntatieteiden pro gradu -tutkielman johdannosta. Gradun otsikko on ”Vammaishuippu-urheilijana Suomessa”.

Tanja Kari oli tavallaan Leo-Pekka Tähden edeltäjä; eniten huomiota saanut kotimainen paralympiaurheilija omana aikanaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kari voitti urallaan 12 maastohiihdon paralympiakultaa: kaksi kultaa per kisat Innsbruckista 1988, Albertvillestä 1992 ja Lillehammerista 1994 sekä kolme kultaa Naganosta 1998 ja Salt Lake Citystä 2002. Lisäksi hän voitti viestipronssia Salt Lake Cityssä ja henkilökohtaisen hopean Lillehammerista.

Kun listaan lisätään vielä 400 metrin juoksun paralympiahopea Soulista 1988, niin Kari (o.s. Tervonen) on paralympiamitaleilla mitattuna Suomen kaikkien aikojen toiseksi menestyksekkäin vammaisurheilija Jouko Gripin jälkeen. Silti, kuten Kari itse gradunsa johdannossa kirjoittaa, suurimman huomion sai hänen 24. sijansa yleisissä hiihdon SM-kisoissa. Suomi ei ollut tuolloin vielä ihan valmis näkemään vammaisurheilun ja paralympiasaavutusten todellista arvoa, mutta Tanja Kari on sittemmin saanut ansaitsemansa tunnustuksen; vuonna 2018 hän nousi ensimmäisenä paraurheilijana Suomen urheilun Hall of Famen jäseneksi.

Tanja Kari syntyi Oulun kupeessa Iissä kesällä 1971. Hänen oikea kätensä oli syntymästä asti tynkä. Se ei liikunnallisen tytön menoa haitannut.

– Tänä päivänä vanhemmat melkein rukoilevat, että saisivat lapsensa ulos, mutta siihen aikaan se oli minun ja monen muunkin lapsen kohdalla niin, että vanhempien piti yrittää saada meitä sisälle kaikin tavoin, Kari kertoo.

Hän muistaa hyvin ensimmäiset hiihtokilpailunsa. Se oli ensimmäisellä luokalla. Latu kiersi urheilukenttää.

– Ja se hämmästys opettajilta ja muilta, että miten on mahdollista, että se yhdellä kädellä voitti tämän kisan, Kari sanoo.

Hän oli mukana Iin Yrityksen riveissä: hiihti, yleisurheili, pelasi jopa pesäpalloakin. Vammaisurheilun pariin Kari löysi tiensä muutamaa vuotta ensimmäisen hiihtokilpailukokemuksen jälkeen. Eno Esko Paaso oli mukana Oulun Invalidien Yhdistyksen toiminnassa. Siellä vaikutti myös reisiamputoitu paralympiasankari Pertti Sankilampi.

– Esko-eno puhui Pertin kanssa, että täällä on Iin perukoilla tällainen tapaus. Siitä se sitten lähti, sanoo Kari, joka kilpaili ensimmäisissä kansainvälisissä hiihtokisoissa 15-vuotiaana vuonna 1986 ja oli kahta vuotta myöhemmin jo paralympiamitalisti.

– Menivät kilpailuni sitten hyvin tai huonosti, tuli aina ihmisiä sanomaan, että hienosti tyttö hiihdit, yhdellä kädellä. Oli kaksi henkilöä, jotka tarvittaessa sanoivat, ettei se ihan niin nappiin mennyt ja neuvoivat miten tästä eteenpäin. Toinen oli oma äitini ja toinen oli valmentajani, oppi-isäni ja esikuvani Pertti Sankilampi, Kari kertoi vuonna 2014 vammaisurheilun juhlaseminaarissa Helsingin Katajanokalla.

Yläasteen Kari kävi vielä kotikulmilla Iissä, mutta sitten oli aika tehdä valinta urheilu-uran ehdoilla. Hän lähti urheilulukioon Sotkamoon.

– Siellä meillä oli Reijo Jylhä valmentajana ja Reijon kanssa paneuduttiin paljon hiihtotekniikkaani. Se työ näkyi myöhempinä vuosina hyvin etenkin kisoissa vammattomien kanssa.

Sotkamon jälkeen Kari lähti liikunnanohjaajakoulutukseen Rovaniemelle Lapin urheiluopistoon ja sen jälkeen Jyväskylän yliopistoon liikuntatieteelliseen. Valmistumisensa jälkeen ja urheilu-uran päätyttyä Salt Lake Cityn paralympialaisten triplakultaan hän sai paikan Salibandyliiton nuorisopäällikkönä.

Kaksi vuotta myöhemmin hän muutti puolisonsa kanssa Salt Lake Cityyn, jossa aukesi myös mielenkiintoinen työtilaisuus. Viimeiset 15 vuotta Kari on johtanut Utahin yliopiston kuntoutuskeskuksen yhteydessä toimivaa Paralympic Sport Club -ohjelmaa, jossa selkäydinvammaisia kuntoutujia ohjataan urheiluharrastusten pariin.

Ohjelma on kehittynyt ja kasvanut, ja nyt on päästy pisteeseen, jossa Kari on jättämässä nykyisen pestinsä seuraajalleen ja siirtymässä työskentelemään päätoimisesti vaikeavammaisille suunnatun Tetraski-laskettelukelkan parissa.

Karilla on urheilu-uran päättymisen jälkeen ollut merkittäviä luottamustehtäviä urheilun parissa. Heti Salt Lake Cityn paralympialaisten jälkeen 2002 hän aloitti Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n urheilijavaliokunnassa. Sen toimen kautta hän päätyi myös Maailman antidopingtoimisto WADAn urheilijakomiteaan. Hän on ollut myös IPC:n maastohiihdon kehittämisvaliokunnassa ja viime vuosina pääasiassa paramaastohiihdon luokitteluun liittyvissä tehtävissä.

Tanja Kari valittiin Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n Hall of Fameen Vancouverin talviparalympialaisissa 2010 toisena suomalaisurheilijana Jouko Gripin jälkeen.