Iloliikuttaja-vertaisohjaajakoulutuksen päätöskurssi
Iloliikuttaja on vertaisohjaaja, joka toimii Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n jäsenyhdistyksessä terveysliikunnan sanansaattajana ja esimerkiksi liikuntavastaavan työparina. Iloliikuttaja-koulutus antaa eväät ohjata taukojumppia ja pelituokioita, joilla voi piristää yhdistyksen kokouksia ja tapahtumia. Iloliikuttaja voi myös toimia matalan kynnyksen liikuntaryhmän käynnistäjänä ja ohjaajana.
Kaksiosainen Iloliikuttaja-koulutus käynnistyy tammikuussa, ja se järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa. Kurssilaiset majoittuvat Pajulahden uudessa esteettömässä asuntolassa. Iloliikuttaja-koulutuksen starttikurssi järjestetään 31.1.–2.2.2020. Koulutuksen päätöskurssi ja vuosikurssijuhlat järjestetään 4.–6.9.2020.
Starttikurssilla opetellaan ohjaamaan yksinkertaisia taukojumppakokonaisuuksia ja pienpelejä. Iloliikuttajan päätöskurssilla opitaan käynnistämään kerran viikossa kokoontuva terveysliikuntaryhmä sekä syvennetään tietoja ja ohjaustaitoja. Kurssien välissä tehdään ohjausharjoituksia oman yhdistyksen tapahtumissa. Iloliikuttajan diplomi, ohjaajaliivi ja vuosikurssimerkki luovutetaan vain molemmat kurssit ja etätehtävät hyväksytysti suorittaneille Iloliikuttajille.
Iloliikuttaja-koulutukseen voivat hakea yli 30-vuotiaat henkilöt, joilla on jokin vamma tai pitkäaikaissairaus. Aikaisempaa ohjaajakokemusta ei tarvita. Jos hakija tarvitsee avustajaa päivittäistoiminnoissaan, hän voi ottaa oman avustajan maksutta mukaan koulutukseen. Etätehtävien suorittaminen edellyttää, että hakijalla on oman yhdistyksen tuki.
Kouluttajina toimivat Liikuntakeskus Pajulahden liikunnanopettajat Suvi Leinonen ja Anna-Kaisa Hokkanen.
Koulutuksen hinta on VAU:n jäsenyhdistysten jäseniltä 50 euroa per viikonloppu, sisältäen ohjauksen, majoituksen, ruokailut, koulutusmateriaalit ja varusteet. Muiden kuin VAU:n jäsenyhdistysten ja -seurojen jäseniltä koulutus maksaa 350 euroa per viikonloppu.
Haku Iloliikuttaja-vuosikurssille tapahtuu 13.12.2019 mennessä joko sähköisellä ilmoittautumislomakkeella TÄÄLLÄ tai sivun alalaidasta löytyvällä lomakkeella, joka palautetaan osoitteella Tiina Siivonen, VAU, Valimotie 10, 00380 Helsinki. Kurssille hyväksytyt saavat tiedon kurssille pääsystä viimeistään 20.12.2019 mennessä.
Lisätiedot Iloliikuttaja-ohjelmasta: VAU, Tiina Siivonen, puh. 040 833 4869, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.