Esteettömyystyöpaja liikuntapaikkajulkaisujen päivittämistarpeista
Millaista esteettömyystietoa liikuntapaikkojen suunnittelijat tarvitsevat? Mistä se tieto löytyy? Onko tieto ajan tasalla?
Suomen Paralympiakomitean esteettömyystyöpaja liikuntapaikkajulkaisujen päivitystarpeista järjestetään keskiviikkona 26. lokakuuta 2022 klo 12.00–14.30 Helsingin Pitäjänmäessä. Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä tai etänä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Rakennustiedon yhteisessä liikuntapaikkajulkaisujen sarjassa on julkaistu neljä esteettömyyteen keskittyvää opasta. Yksi oppaista keskittyi esteettömiin viherympäristöihin ja perhepuistoihin, toinen luontoon, kolmas iäkkäiden ihmisten liikuntapaikkoihin ja neljäs sisäliikuntatiloihin.
Oppaat ovat ilmestyneet painettuina kirjoina aikavälillä 2003–2013. Keskeiset lait ja asetukset ovat sittemmin muuttuneet. Suomi on ratifioinut YK:n vammaissopimuksen. Lisäksi EU:n saavutettavuusdirektiivi velvoittaa julkaisemaan liikuntarakentamisen ohjeet saavutettavassa muodossa, jolloin se on myös esimerkiksi kuntien vammaisneuvostojen ulottuvilla.
Liikuntapaikkajulkaisujen esteettömyysselvitys -hankkeen tarkoituksena on selvittää edellä mainittujen oppaiden liikuntapaikkojen rakentamista ja esteettömyyttä koskevien tietojen ajantasaisuus sekä mahdolliset päällekkäisyydet ja muutostarpeet, ja laatia esitys niiden uudistamiseksi. Selvityksen tulosten pohjalta on tavoitteena toteuttaa oppaiden julkaisuun tähtäävä jatkohanke 2023–2024.
Tule kuulemaan alustavia tuloksia ja keskustelemaan jatkotoimista keskiviikkona 26.10. klo 12-14.30 Helsingissä Pitäjänmäessä. Alustajina toimivat Noora Piipponen Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksesta, tutkija Anni Polari ja LAB ammattikorkeakoulun opiskelija Joni Fredman. Työpajan avaa yliarkkitehti Niina Kilpelä ympäristöministeriöstä.
Ilmoittautuminen 17.10. mennessä tällä lomakkeella.