Jousiammunnan MM-kilpailut, Torino, Italia 10.-17.7.2011
Osmo Kinnunen voitti liikuntavammaisten jousiammunnan MM-kultaa, kun hän nujersi miesten W1-taljaluokan loppuottelussa Tšekin David Drahoninskyn 7–3. Jean-Pierre Antonios puolestaan voitti pronssin voittamalla Iso-Britannian John Cavannaghin 6-2.
Suomi sai MM-kisoista kahden mitalin lisäksi myös kaksi paralympiapaikkaa. MM-kilpailut järjestettiin 10.–17. heinäkuuta 2011 Italian Torinossa.
Keravalaiselle Kinnuselle jo välieriin pääsy ratkaisi paralympiapaikan. Naisten tähtäinluokassa W1/W2 Saana-Maria Sinisalon tie katkesi puolivälierässä. Myöhään lauantaina selvisi kuitenkin, että viidenneksi sijoittunut Sinisalokin hankki joukkuepaikat huomioiden Suomelle paralympiapaikan.
Kinnuselle MM-kulta oli uran ensimmäinen.
– Tunteet olivat pinnassa taas. Olen erittäin tyytyväinen! Olen tehnyt tänä vuonna hurjasti töitä, viimeisenä kahtena kuukautena olen ampunut 8000 laukausta ulkona. Sieltä se varmuus tulee, kun tekee hommia. Sen päälle fysiikkaharjoitukset. Ensimmäinen MM-kulta on kova saavutus, mutta ei tämä tähän jää – lopullinen tähtäin on ensi vuonna, tämä oli sellainen välitavoite, Kinnunen sanoi.
Jean-Pierre Antonios iloitsi luonnollisesti joukkuetoverinsa puolesta, vaikka häntä harmittikin yhä, ettei itse ollut taistelemassa kullasta. Pronssikin maistui turkulaiselle.
– Nyt on hyvä fiilis, hyvä taistelu oli Johnia vastaan. Harjoituskentällä tuli vielä selittämättömiä osumia, mutta pitää tutkia asiaa. Nyt meni hyvin tässä, jännityksessä todennäköisesti pelaa paremmin. Viimeinen sarja (9, 9, 8) oli vähän hutera, mutta tosi hyvä kilpailu. Nyt pitää treenata enemmän, Lontoo on tärkein. Kaikki eväät ovat, vielä tarvitaan pientä säätöä, koko kesän hyvässä tuloskunnossa ollut Antonios sanoi.
Jousiampujilla on mahdollista hankkia paralympiapaikkoja vielä Iso-Britannian Stoke Mandevillessä 5.–9. syyskuuta käytävissä ranking-kilpailuissa. Toistaiseksi suomalaisilla on kolme paikkaa. Englannista paikkaa hakevat Torinossa 17:nnen sijan jakanut Keijo Kallunki ja Jukka Petäjä.
Lähde: Paralympiakomitean tiedotus
Miesten W1-taljaluokka
Peruskilpailu
- Jean-Pierre Antonios Suomi 1343
- David Drhoninsky Tšekki 1341
- Jeffrey Rhoden Fabry USA 1338
- Osmo Kinnunen Suomi 1327.
Puolivälierät
- Jean-Pierre Antonios–Uwe Herter Saksa 7–1
- Osmo Kinnunen–Norbert Murphy Kanada 7–3.
Välierät
- Osmo Kinnunen–Jean-Pierre Antonios 7–3.
Pronssiottelu
- Jean-Pierre Antonios–John Cavannagh Iso-Britannia 6–2.
Loppuottelu
- Osmo Kinnunen–David Drahoninsky Tšekki 7–3.
Miesten avoin taljaluokka
Peruskilpailu
1) Philippe Horner Sveitsi 1374, 2) Soo Ouk Lee Etelä-Korea 1369, 3) John Stephen Stubbs Iso-Britannia 1365,…5) Keijo Kallunki Suomi 1350.
3. pudotuskierros
- Mihail Diktovanni Venäjä–Keijo Kallunki 6–5.
Naisten W1/W2-tähtäinluokka:
Peruskilpailu
- Zahra Nemati Iran 1298
- Hee Sook Ko Etelä-Korea 1254
- Yahnhong Xiao Kiina 1248
- Saana-Maria Sinisalo Suomi 1246.
3. pudotuskierros
- Saana-Maria Sinisalo–Kate Murray Britannia 6–4.
Puolivälierät
- Hatice Bayar Turkki–Saana-Maria Sinisalo 6–4.