#KiittiKoutsi: Tunnetko sinä jo nämä paraurheiluvalmentajat?

 Kollaasikuvassa Laura ja Jan Huopainen, Jari Härkälä, Arttu Mäkinen, Päivi Tolppanen, Konsta Kuorikoski ja Ross Morrison.

Sunnuntaina 25. syyskuuta juhlistetaan jälleen Valmentajan päivää. Paraurheilun parissa työskentelee runsas joukko hienoja, ammattitaitoisia valmentajia, ja tällä kertaa esittelemme heistä muutamia, jotka toimivat Paralympiakomitean lajiliittolajien valmennuksessa.

Suomen Paralympiakomitea toimii lajiliittona yhteensä yhdeksälle paraurheilulajille. Muun muassa nämä mahtavat valmentajat työskentelevät lajien valmennusjohdossa.

Maalipallo: Arttu Mäkinen ja Päivi Tolppanen

Paralympiakultaa vuoden 1996 Atlantan kesäparalympialaisten menestyksekkäässä Suomen miesten maalipallojoukkueessa voittanut Arttu Mäkinen sai omalla 20-vuotisella, 1980-luvun lopulla alkaneella peliurallaan kaulaansa myös MM-kultaa vuonna 1994. Nykyisin Tampereella syntynyt ja Hyvinkäällä asuva Mäkinen toimii Suomen naisten maajoukkueen päävalmentajana.

Maalipallon pelaajauran päättymisen ja valmentajauran alkamisen välissä Mäkinen ehti kilpailla kansainvälisellä tasolla tandempyöräilyssä.

Mäkisen perheestä löytyy myös toinen maalipallovalmentaja: Paralympiakomitean hallituksessakin vaikuttava ja kansainvälisiä mitaleita napsineena judokana tunnettu puoliso Päivi Tolppanen. Tolppanen toimii puolisonsa kanssa naisten maajoukkueen valmennustiimissä ja vastaa lisäksi maalipallon nuorten toiminnasta Suomessa.

Maalipallon maajoukkueurallaan muun muassa maailmanmestaruuden (1998) ja kolme Euroopan mestaruutta (1997, 1999, 2007) voittanut Tolppanen astui itsekin jälleen pelikentälle, kun naisten SM-mitaleista pelattiin tänä syksynä ensimmäistä kertaa 27 vuoteen. Takavuosien maajoukkuepelaajista koostuneen Näpäjä Dinot -joukkueensa kanssa Tolppanen ylsi viiden joukkueen turnauksessa SM-pronssille.

Paraboccia: Jan ja Laura Huopainen

Paraboccia on petanquen sukuinen, erityisesti vaikeavammaisille pelaajille soveltuva tarkkuuslaji, joka on alun perin suunniteltu CP-vammaisten urheilulajiksi. Suomessa vielä kehittymisvaiheessa olevan lajin valmennusta vie intohimolla eteenpäin päävalmentaja Jan Huopainen tiiviissä yhteistyössä valmennustiimissä työskentelevän vaimonsa Lauran kanssa.

Pääkaupunkiseudulla vaikuttavien Huopaisten ohjauksella pääsevät niin uudet pelaajat astumaan urheilijan polulle kuin kehittyneemmät etenemään pidemmälle maailmalla kovatasoisessa ja vaativassa paralympialajissa, jossa kukaan suomalainen ei vielä ole yltänyt arvokisamitaleille.

Huopaiset ovat tällä hetkellä ainoat suomalaiset parabocciavalmentajat. Toiveena on löytää valmentajia myös muualle Suomeen, jotta harrastajamäärät saadaan kunnolla nousuun.

Jan Huopaisella itsellään on takana 15 vuoden peliura niin kutsutussa pystybocciassa, jota pelataan seisaallaan ja ilman apuvälineitä enimmäkseen Pohjoismaissa. Kun olkapään vahingoittuminen pysäytti oman peliuran, aloitti hän reilut viisi vuotta sitten paraboccian päävalmentajana.

Vaikka matka lajin huipulle on pitkä, mielessä on suuria suunnitelmia viedä lajia Suomessakin entistä enemmän harrastamisesta kilpaurheilun suuntaan.

Parajääkiekko: Jari Härkälä

Jääkiekon SM-liigassa 1980–90-luvuilla Porin Ässissä ja KalPassa pelannut Jari Härkälä ehti 1990–2000-lukujen mittaan luoda valmentajan uraa usean liigajoukkueen lisäksi myös kaukalopallon puolella, ennen kuin kaatui aivoveritulpan saatuaan ja sen seurauksena neliraajahalvaantui vuonna 2015.

Vuodesta 2019 asti hän on ollut mukana Paralympiakomitean toiminnassa kehittämässä eteenpäin suomalaista parajääkiekkoa, ja toimii Paraleijonien päävalmentajana.

Suomessa nyt nosteessa olevassa lajissa pelattiin historian ensimmäinen parajääkiekon SM-liigakausi syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana, ja Härkälän mukaan Paraleijonat pelaavat MM-kilpailujen B-sarjassa kaudella 2023 jo muustakin kuin sarjapaikkansa säilyttämisestä.

Sokkopingis: Konsta Kuorikoski

Sokkopingispöytien ääressä suomalaisia nuoria vie eteenpäin itsekin lajissa pitkään kilpaillut Konsta Kuorikoski. Aiemmin kotimaista sokkopingistä korkeimmassa A-sarjassa pelannut lajin innokas edistäjä pelaa edelleen mielellään itsekin ja on osallistunut kansainvälisiinkin kilpailuihin.

Päätähtäin on kuitenkin nuorten pelaajien luotsaamisessa kohti huippua lajissa, jossa Suomi on perinteisesti menestynyt erinomaisesti.

Kesällä 2022 Kuorikoski valmensi Suomen nuoria menestykseen Pajulahdessa pelatussa European Youth Games eli EPYG 2022 -sokkopingisturnauksessa, jossa Jyri Grönlund, Väinö Rihti ja heidän kanssaan joukkuepelissä Paavo Tulisalo pelasivat itsensä hienosti mitaleille.

Pyörätuolirugby: Ross Morrison

Tuorein tulokas Paralympiakomitean lajiliittolajien valmennuksessa on Iso-Britanniasta suomalaista pyörätuolirugbya uusille urille luotsaamaan napattu Ross Morrison: entinen brittien maajoukkuepelaaja, joka peliuransa päättymisen jälkeen on valmentanut Iso-Britannian kehittyvien pelaajien Development-joukkuetta.

Hänet sai Suomeen houkuteltua pitkäaikainen maajoukkuepelaaja Tuukka Nisso, joka oli takavuosina käynyt pelaamassa Iso-Britanniassa sarjapelejä ja tunsi Morrisonin sitä kautta hyvin.

Morrison kävi jo 2010-luvulla silloisen Suomen maajoukkuevalmentajan Valtteri Lehtisen pyynnöstä Suomessa vetämässä valmennusklinikoita. Kun Iso-Britannian Development-joukkueen hommat jäivät koronaviruspandemian vuoksi, tuli eteen hyvä sauma lähteä auttamaan lajia eteenpäin Suomessa.

Morrisonin kanssa toistaiseksi sovitun puolivuotisen pestin aikana on ehditty jo leireillä viiden suomalaispelaajan joukolla Norjassa muiden pohjoismaisten pelaajien kanssa ja kisata samassa maassa EM-paikasta syyskuun karsintaturnauksessa.

Suomalaisen pyörätuolirugbyn pelaajarunko on pysynyt samanlaisena jo pidempään, ja vaikkei nousuhaaveita tai suuria tulostavoitteita vielä tällä hetkellä ole, on yhteistyö Morrisonin kanssa uusi alku myös heille.


Niin näille kuin muillekin upeille paraurheilun parissa työskenteleville valmentajille: Kiitos koutsit!

Kuvassa vasemmalta: Konsta Kuorikoski, Päivi Tolppanen (ylhäällä), Jan Huopainen (alhaalla), Jari Härkälä, Arttu Mäkinen (ylhäällä), Laura Huopainen (alhaalla) ja Ross Morrison.