Bruno Okello löysi vuosi sitten uuden urheilulajin ja hyviä ystäviä – nyt hän pelaa maalipallon SM-sarjaa

Bruno Okello

Maalipallon avoin SM-sarja käynnistyy viikonloppuna Leppävaaran liikuntahallilla Espoossa

Kenialainen Bruno Okello ei olisi voinut muuttaa Suomeen juuri masentavampana aikana: joulukuussa 2020, keskelle koronaviruspandemiaa ja pääkaupunkiseudun alkutalven harmautta.

Ei se alkuun Okelloa suuremmin häirinnyt, asuihan hän nyt yhdessä suomalaisen puolisonsa Miian kanssa. Mutta kun kuukaudet kuluivat, alkoi kotimaassaan nuorempana mm. karatea ja lentopalloa harrastanut Okello kaivata liikuntaa ja ihmisiä ympärilleen.

– Vaimoni googletteli, mitä olisi tarjolla ja löysi kesällä 2021 järjestettävän sokkojalkapalloleirin. Menin sinne ja tutustuin Aisti Sportin Miika Honkaseen ja Markus Tihumäkeen. Leirin jälkeen he kysyivät minulta, kiinnostaisiko minua kokeilla muitakin lajeja. Sanoin, että ilman muuta, Okello kertaa.

Honkanen ja Tihumäki ovat vantaalaisen Aisti Sport -urheiluseuran perustajajäseniä ja maalipallon maajoukkuepelaajia.

– En edes tiennyt, mitä maalipallo on, kun menin ensimmäistä kertaa kokeilemaan sitä. Aistin Akseli Makkonen on ollut hyvin kärsivällinen opettaessaan minua lajin pariin, Okello naurahtaa.

Myöhemmin hän on selvittänyt, että Keniassakin pelataan maalipalloa. Laji on siellä vain kovin pieni ja vasta alkutekijöissään. Okellolla, 44, on retinitis pigmentosa, verkkokalvon pigmenttirappeuma, joka on vienyt hänen näkökykynsä aikuisiällä. Hän olisi ollut potentiaalinen lajin harrastaja jo kotimaassaan.

Maalipallossa kolme pelaajaa vartioi yhteisvoimin yhdeksän metrin levyistä maalia. Silmät peitettyinä olevat pelaajat heittäytyvät vastustajajoukkueen pelaajan heittämän 1,25 kilon painoisen kilisevän pallon tielle kuuloaistiin turvautuen. Okello on 192 senttiä pitkä, raamikas mies. Se on hyvä lähtökohta maalipalloilijalle.

Okello kokeili maalipalloa ensi kerran syksyllä 2021, mutta oli jo kauden 2021–2022 aikana mukana maalipallon avoimessa SM-sarjassa pelaavan Aisti Inclusionin riveissä. Alkavalla kaudella hän pelaa samaa sarjaa seuran toisessa joukkueessa, Aisti Unitedissa.

– Haluaisin ajatella, että olen kehittynyt maalipalloilijana jo nyt, mutta ehkä sitä pitäisi kysyä vaikka Miikalta ja Markukselta, Okello naurahtaa.

Maalipalloa pelataan kotimaassa kahdessa sarjassa. Avoimessa SM-sarjassa pelataan sekajoukkuein. Joulukuussa Vantaalla käynnistyvässä miesten SM-sarjassa pelaavat nimensä mukaisesti vain miehet ja siellä mukana ovat myös miesten maajoukkuepelaajat.

– Tavoitteeni on päästä pelaamaan korkeimmalle tasolle ennen kuin ikä tulee vastaan. Mutta sen lisäksi toivon, että voisin myös auttaa muita kehittymään lajin parissa. Ehkä jonain päivänä voisin olla auttamassa kenialaista maalipalloakin kehittymään, Okello pohtii.

Okello nauttii pelaamisesta ja harjoittelemisesta, mutta tärkeintä antia Aisti Sportissa hänelle on ollut pääseminen osaksi hyvähenkistä ryhmää.

– Me nauramme paljon ja kaikki auttavat toisiaan. Tämä on minulle tosi tärkeä porukka. He ovat aina tosi positiivisia. He ovat hyviä ihmisiä, Okello kiittää.

Aisti Sportin lajikirjossa on vielä yksi näkövammaislaji, jota Okello ei ole kokeillut: näkövammaisjääkiekko.

– Ehkä tulevaisuudessa pelaan sitäkin, hän toteaa virnistäen.

Maalipallon avoin SM-sarja 2022–2023, 1. osaturnaus, Leppävaaran liikuntahalli, Espoo

Joukkueet

  • Aisti Inclusion, Vantaa
  • Aisti Open, Vantaa
  • Aisti United, Vantaa
  • O.P. Juniors, Espoo
  • O.P. Gladiators, Espoo
  • O.P. Flying Ducks, Espoo
  • Näpäjä XX, Lahti

Otteluohjelma

Lauantai 8.10.2022

9:15 / 1 Avoin SM-sarja / Aisti Inclusion - Aisti Open
10.20 / 2 Avoin SM-sarja / O.P. Juniors - O.P. Gladiators
11.25 / 3 Avoin SM-sarja / Näpäjä XX - Aisti United
12.30 / 4 Avoin SM-sarja / O.P. Flying Ducks - Aisti Inclusion
13.35 / 5 Avoin SM-sarja / Aisti Open - O.P. Juniors
14.40 / 6 Avoin SM-sarja / O.P. Gladiators - Näpäjä XX
15.45 / 7 Avoin SM-sarja / Aisti United - O.P. Flying Ducks
16.50 / 8 Avoin SM-sarja / O.P. Juniors - Aisti Inclusion
17.55 / 9 Avoin SM-sarja / Aisti Open - Näpäjä XX

Sunnuntai 9.10.2022

9.00 / 10 Avoin SM-sarja / O.P. Gladiators - O.P. Flying Ducks
10.00 / 11 Avoin SM-sarja / Aisti Inclusion - Aisti United
11.00 / 12 Avoin SM-sarja / Näpäjä XX - O.P. Juniors
12.00 / 13 Avoin SM-sarja / O.P. Flying Ducks - Aisti Open
13.00 / 14 Avoin SM-sarja / Aisti United - O.P. Gladiators
14.00 / 15 Avoin SM-sarja / Aisti Inclusion - Näpäjä XX

Lisätiedot: Old Power, Erkki Miinala, puh. 044 2912 126, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kuva: Juuso Viitanen