Elias Räisänen tuomaroi Unified-koripalloturnauksessa Italiassa

Elias Räisänen

Suomen joukkue osallistuu 13.–17. lokakuuta Italian Sansepolcrossa pelattavaan Unified-koripallon nuorisoturnaukseen. Kuuden kotimaisen Special Olympics -urheilijan ja neljän Unified-partnerin lisäksi parketilla turnauksessa nähdään suomalaisista myös tuomari Elias Räisänen.

Nykyään muun muassa koripallon yksilötaitovalmentajana työskentelevä Räisänen on aiemmin toiminut esimerkiksi miesten Korisliigan Helsinki Seagullsin apuvalmentajana ja Qatarin maajoukkuevalmennuksessa eri tehtävissä.

– Valmentaminen on ollut minulle pääjuttu, mutta kävin aikanaan jo vuonna 2003 tuomarin peruskurssin. Tuomarointi kuitenkin jäi pitkäksi aikaa, kunnes viime vuosikymmenen puolenvälin jälkeen aloin taas viheltää pelejä, Räisänen sanoo.

– Minulla ei ollut aikaisempaa kosketuspintaa Unified-koripalloon, kun minua joskus 6–7 vuotta sitten pyydettiin Unified-otteluun tuomariksi. Heti ensimmäisessä pelissä huomasin sen aitouden, pienistä hetkistä iloitsemisen ja hyvän fiiliksen, joka joukkueiden välillä oli. Sen jälkeen olenkin viheltänyt joka vuosi aika paljonkin Unified-pelejä. Juuri Unified-pelit innostivat minut uudestaan tuomaroinnin pariin, hän jatkaa.

Räisänen kertoo, että kotimaisessa koripalloilussa tuomarien on käytävä vuosittainen päivityskoulutus. Vielä niiden sisällöissä ei ole mainittu Unified-koripalloa, mutta Räisäsen mukaan voisi olla hyvä lisä tuoda sitä enemmän esiin myös tuomaristolle.

– Meillä oli aiemmin tietty ydinporukka, joka tuomaroi valtaosan Unified-sarjapeleistä, mutta nykyään, kun pelejä on niin paljon ja ne ovat levittäytyneet eri alueille, on ollut tarvetta saada lisää tuomareita.

Sinällään Unified-koripallo on samaa korista kuin kaikki muukin, joten mitään erillistä koulutusta tuomareille ei tarvitse rakentaa. Räisäsen mukaan joitain asioita on hyvä kuitenkin osata ottaa huomioon.

– Ennen peliä kannattaa käydä keskustelemassa valmentajien kanssa, mihin asioihin he toivovat kiinnitettävän huomiota. Unified-pelien tuomarointi vaatii tietynlaista pelisilmää, täytyy osata vähän katsoa minkä tasoisia pelaajia siellä on. Tärkeintä on, että pelaajat saavat kokea onnistumisia, joten hirveän tiukka tuomarilinja ei välttämättä ole oikea ratkaisu.

Sansepolcron turnaus on Räisäsen tuomariuran ensimmäinen kansainvälinen Unified-turnaus. Hän odottaa mielenkiinnolla sen näkemistä, eroavatko kansainväliset pelit jollain tapaa kotimaisista sarjapeleistä tuomarin näkökulmasta.

Unified-koripallossa on joukkueesta samanaikaisesti kentällä kolme Special Olympics -urheilijaa ja kaksi vammatonta Unified-partneria. Partnereiden rooli on pitää pelin virtaus sujuvana ja auttaa urheilijoita onnistumisiin. Tarkoitus ei ole, että partnerit ottavat ratkaisuhetkillä tahtipuikon kokonaan omiin käsiinsä ja alkavat latoa itse koreja.

– Suomalaisessa Unified-koriksessa on alusta asti painotettu partnerin roolia urheilijoiden tukijana, enkä muista, että tuomaroidessa olisi kertaakaan täytynyt puuttua siihen, että partnerit dominoisivat peliä liikaa. Partneritkin saavat toki tehdä koreja, jos saavat urheilijalta oikein hyvän syötön, Räisänen sanoo.

– Olen kuullut, että kansainvälisissä peleissä joidenkin maiden partnerit voivat välillä ottaa turhan isoa roolia, ja onkin kiinnostavaa nähdä Italian turnauksessa, tuleeko sellaista vastaan ja ohjeistetaanko meitä tuomareita jotenkin sen suhteen, hän jatkaa.

Räisänen on hakenut tuomarin paikkaa myös kesäkuussa 2023 Saksan Berliinissä käytäviin Special Olympics -kesämaailmankisoihin. Tieto pääsystä mukaan pitäisi olla tulossa lokakuun aikana.

SUOMEN JOUKKUE SANSEPOLCRON UNIFIED-KORIPALLOTURNAUKSESSA

Urheilijat

  • Niko Henttinen, Loimaa
  • Aarre Härkönen, Tuusula
  • Kalle Paasonen, Vantaa
  • Santeri Verlinna, Nokia
  • Nasra Osman, Vantaa
  • Lotta Näppi, Pirkkala

Unified-partnerit

  • Jukka Ikonen, Vantaa
  • Lauri Aaltonen, Helsinki
  • Petra Hurme, Tampere
  • Emma Kivistö, Tampere

Valmennus/joukkueenjohto

  • Pirjo Pellikka, päävalmentaja, Vantaa
  • Milla Haglund, valmentaja, Vantaa
  • Jussi Laine, joukkueenjohtaja, Helsinki

Lisätietoa turnauksesta kansainvälisen Special Olympics -järjestön sivuilla