Uudistettu Para Junior Games rantautuu marras–joulukuun vaihteessa entistä isommin Jyväskylän Hippokselle

Liikuntavammainen nuori tyttö kelaa pyörätuolilla urheiluhallin radalla, kaksi nuorta poikaa pelaamassa maalipalloa, kehitysvammainen nuori tyttö ui kilparadalla uimahallissa.

Vammaisten ja tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kilpailutapahtuma Junior Games on sähköistänyt Jyväskylän Hipposhallin syksyisin jo 18 vuoden ajan. Nyt ensimmäistä kertaa uudistetussa muodossaan kaksipäiväinen ja vain kerran vuodessa järjestettävä tapahtuma tuo kaupunkiin myös aiemmin Kuortaneen kevätkisoissa järjestetyt uinti-, maalipallo- ja parabocciakisat 30.11.–1.12.2022.

Pitkät perinteet omaava vammaisten ja tukea tarvitsevien lasten ja nuorten oma Junior Games -kisatapahtuma on kokenut vuoden 2022 aikana merkittäviä muutoksia. Jo 1980-luvulla alkaneita kisoja järjestettiin pitkään kaksi kertaa vuodessa, keväisin Kuortaneella ja syksyisin Jyväskylässä.

Kun koronapandemian vuoksi kevätkisat jäivät vielä vuonna 2021 väliin, päätettiin kisat järjestävässä Suomen Paralympiakomiteassa uudistaa kisakonsepti jatkossakin vain kerran vuodessa syksyisin toteutettavaksi, mutta aiempia syyskisoja suuremmaksi kisatapahtumaksi. Jyväskylä valikoitui järjestyspaikaksi etenkin keskeisen sijaintinsa puolesta.

- Jyväskylään on kohtuullinen matka eri puolilta Suomea, ja vaikka toinen kisatapahtuma jäi pois, tavoitteemme on saada kisoihin mukaan vammaisia ja tukea tarvitsevia nuoria yhä paremmin koko Suomen alueelta. Hippoksen liikunta-alueella on myös monipuoliset mahdollisuudet järjestää kisat niin yleisurheilussa kuin palloilulajeissa ja uinnissakin, kertoo kilpailujohtaja Henry Manni Paralympiakomiteasta.

Jyväskylän syyskisojen ohjelmassa aiemminkin mukana olleiden yleisurheilun kolmiottelun, sukkulaviestin ja sokkopingiksen lisäksi Para Junior Games -kisoissa kilpaillaankin tänä vuonna marras–joulukuun vaihteessa myös uinnissa sekä paraurheilulajeissa maalipallossa ja parabocciassa. Kilpasarjan lisäksi osallistujilla on mahdollisuus viettää rennompi urheilupäivä harrastesarjassa eri lajeja kokeillen.

Kisoihin voivat ilmoittautua niin liikunta-, näkö- kuin kehitysvammaisetkin lapset ja nuoret sekä avoimessa sarjassa kaikki elinsiirron saaneet tai dialyysissa olevat ja esimerkiksi kehityksellisen kieli- tai koordinaatiohäiriön omaavat ja autismin kirjolla olevat alle 19-vuotiaat.

Junior Games -tapahtumaan on usein tultu yhdessä oman erityiskoulun tai koululuokan kanssa, mutta osallistua voivat myös yksittäiset lapset ja nuoret itsenäisesti.

Kilpailujohtaja Manni on itse, samoin kuin moni muu Suomen nykyisistä paraurheilutähdistä, aloittanut aikoinaan oman, ratakelauksen paralympiapronssiin tähän mennessä johtaneen kilpaurheilu-uransa juuri Junior Games -kisoista.

Ympyrä sulkeutui vuonna 2020, kun vastuu Suomen ainoiden isompien vammaisille ja tukea tarvitseville lapsille ja nuorille suunnattujen kisojen järjestämisestä siirtyi urheilun ohella Paralympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan suunnittelijana työskentelevälle kisakonkarille.

Manni onkin innoissaan päästessään nyt avaamaan taas uuden luvun perinteikkäiden ”JG-kisojen” historiassa päivitetyn Para Junior Games -tapahtuman puitteissa, ja sanoo odottavansa mielenkiinnolla, minkälaista palautetta pääsee kuulemaan suoraan osallistujilta Jyväskylän kisapaikoilla.

- Omastakin kokemuksesta tiedän, kuinka paljon nämä kisat merkitsevät monille vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille, ja vaikka kyseessä on matalan kynnyksen tapahtuma, voi se sytyttää kipinän jatkaa pitkälle paraurheilussa. Joka tapauksessa tapahtuma näyttää ison osan siitä, mitä kaikkea paraurheilun ja soveltavan liikunnan kentällä on tarjolla, ja kannustaa nuoria liikkumaan omassa arjessaan enemmän.


Para Junior Games 30.11.–1.12.2022
Jyväskylän Hipposhallissa ja AaltoAlvarissa

Lue kisatapahtumasta lisää ja ilmoittaudu tai ilmoita osallistujia mukaan kilpa- tai harrastesarjoihin

 

Lisätietoja: