Suomalaisella elinsiirtourheilulla kansainvälisesti poikkeuksellinen asema osana urheilujärjestökenttää
Suomen edustajat esittelivät suomalaista elinsiirtourheilun mallia Kansainvälisen Olympiakomitean päämajassa Sveitsissä
Suomen Paralympiakomitean markkinointipäällikkö Teemu Lakkasuo ja Paralympiakomitean elinsiirtoliikunnan ohjausryhmän puheenjohtaja Harri Lammi vierailivat keskiviikkona Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) päämajassa Sveitsin Lausannessa.
Vierailu oli osa elinsiirtourheilun kansainvälisen kattojärjestön World Transplant Games Federationin (WTGF) ja KOK:n seminaaria elinluovutustietoisuuden lisäämiseen ja urheilijalähettiläsyhteistyöhön (Organ Donation Ambassador) liittyen. Lakkasuo ja Lammi kertoivat omassa osuudessaan suomalaisen elinsiirtourheilun tiestä osaksi Suomen Paralympiakomitean toimintaa.
– Kansainvälisessä vertailussa suomalaisen elinsiirtourheilun asema on poikkeuksellinen. Tyypillisesti elinsiirtourheilu on kansallisten potilasjärjestöjen alaista toimintaa, kertoo Teemu Lakkasuo.
Suomen lisäksi vain Unkarissa elinsiirtourheilu on osa urheilujärjestökenttää. Unkarissa elinsiirtourheilu on itsenäinen osa maan laajaa urheilun ja liikunnan kattojärjestöä.
Suomessakin elinsiirron saaneiden urheilu on lähtöisin potilasjärjestöjen – Munuais- ja maksaliiton sekä Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE:n – siipien alta. Järjestöt saivat elinsiirtourheilun varhaisvuosina 1990-luvun taitteessa opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustusta kisajoukkueiden lähettämiseksi kansainvälisiin elinsiirtourheilukilpailuihin.
1990-luvun puolivälin lähestyessä ministeriöstä ilmaistiin, että erillisiä kisatukia kahdelle järjestölle ei jatkossa ole luvassa. Käytännössä ministeriön asettamat taloudelliset realiteetit sysäsivät alulle kansainvälisesti poikkeuksellisen kehityssuunnan, kun Suomeen perustettiin vuonna 1994 oma elinsiirtourheilujärjestö Suomen Transplantaatioliikunnan liitto. Se nimettiin sittemmin uudestaan Elinsiirtoväen liikuntaliitoksi (ELLI).
Oma urheilujärjestö oli suomalaiselle elinsiirtourheilulle ensimmäinen ja merkittävin yksittäinen askel kohti yleistä urheilukulttuuria. Toinen askel oli edessä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun diagnoosipohjaisia vammaisurheilujärjestöjä alettiin yhdistää – jälleen ministeriön taloudellisen kepin ja porkkanan ohjaamana.
Tällöin kysymys oli elinsiirtourheiluväelle ennen kaikkea identiteetistä. Elinsiirron saaneet eivät koe olevansa vammaisia henkilöitä. Lyöttäytyminen yhteen liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten urheilujärjestöjen kanssa ei tuntunut luontevalta.
Pelko resurssien hiipumisesta ohjasi kuitenkin elinsiirtoväen liittymään vuoden 2010 alusta toimintansa aloittaneeseen Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:hun. Toisenlainenkin ratkaisu olisi ollut mahdollinen; Suomen Kuurojen Urheiluliitto (SKUL) pysyi omana järjestönään ja on sitä vielä tänäkin päivänä.
Yhden vakituisen työntekijän ELLI sulautui osaksi VAU:ta ja sekä henkilö- että taloudelliset resurssit paranivat. Osallistujamäärät sen sijaan notkahtivat, kun aiemmat elinsiirtourheilun omat tapahtumat korvautuivat pääasiassa eri vammaryhmien yhteisillä tapahtumilla.
Vuonna 2016 VAU haki ja sai järjestettäväkseen molempien eurooppalaisten elinsiirtourheilujärjestöjen EM-kilpailut. Vantaalla järjestetty iso kisakokonaisuus oheistapahtumineen virkisti kotimaista elinsiirtourheilukenttää ja sen myötä osallistujamäärät lähtivät kasvuun niin kotimaisissa tapahtumissa kuin kansainvälisissä kilpailuissa. Koronaviruspandemiavuodet aiheuttivat uuden notkahduksen, mutta ainakin VAU-vuosien alkuvaiheen pahimmat nikottelut on ylitetty.
VAU:n elinkaari oli vuosikymmenen mittainen. Vuoden 2020 alusta aloitti toimintansa Suomen Paralympiakomitean ja VAU:n yhdistymisen seurauksena syntynyt Suomen Paralympiakomitea -niminen järjestö. Elinsiirtourheilijoille paraurheilun sateenvarjon alle asettuminen oli huomattavasti kivuttomampi identiteettiloikka kuin aiempi siirtymä vammaisurheilun piiriin.
– Suomalaisen elinsiirtourheilun historiassa tehdyt päätökset ovat olleet osin kivuliaita, mutta ne ovat vieneet elinsiirtourheilua osaksi yleistä urheilu- ja liikuntakulttuuria. Vertaistuki sekä tietoisuuden lisääminen elinsiirroista ja elinluovutustahdon ilmaisemisesta ovat tärkeä osa elinsiirtourheilua, mikä osaltaan selittää sen, että monessa maassa on haluttu pitää hyvin tiivis yhteys potilasjärjestöihin. Tietoisuuden lisäämisen ja toiminnan kehittymisen kannalta mukana olo urheilujärjestömaailmassa on kuitenkin varsin perusteltua, toteaa Paralympiakomitean Lakkasuo, joka oli edesmenneen Elinsiirtoväen liikuntaliiton ainoa työntekijä.
– Se, että elinsiirtourheilun kattojärjestö WTGF haluaa virittää yhteistyötä Kansainvälisen Olympiakomitean kanssa ja halusi meidät Lausanneen kertomaan suomalaisesta mallista viittaa vahvasti siihen, että kansainvälisestikin elinsiirtourheilu on liikkumassa kohti yleistä urheilukulttuuria. Suomi on ollut tässä suhteessa edelläkävijä, Lakkasuo jatkaa.
