Timo Pelkosesta Special Olympics -toiminnan kansallinen johtaja

Timo Pelkosesta National Director

Suomen Paralympiakomitean lajipäällikkö Timo Pelkonen on nimetty uudeksi kehitysvammaisten Special Olympics -toiminnan kansalliseksi johtajaksi, eli kansainväliseltä titteliltään Special Olympics National Directoriksi.

Vuodenvaihteeseen saakka kansallisena johtajana toimi Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen. Special Olympics Finland on osa Paralympiakomitean toimintaa.

– On kunnia saada kansallisen johtajan tehtävä hoidettavaksi. Tästä kiitokset Paralympiakomitean johdolle ja aiemmin tehtävää hoitaneelle Riikka Juntuselle luottamuksen osoituksesta. Pyrin tehtävässä lisäämään kehitysvammaisten henkilöiden osallisuutta ja vahvistamaan entisestään vapaaehtoistoimijoiden sitoutumista. Meidän lukuisat vapaaehtoispohjalta toimivat valmentajamme tekevät hienoa työtä läpi vuoden, Pelkonen sanoo.

– Tässä haastavassa taloustilanteessa toivon, että saamme Special Olympics -toimintaan uusia tukijoita niin yrityselämän, säätiöiden, yhdistysten kuin yksityishenkilöidenkin parista. Tuen myötä mahdollistetaan laaja ja laadukas Special Olympics -toiminta myös tulevaisuudessa, hän jatkaa.

Pirkkalalainen Pelkonen on toiminut vajaan vuosikymmenen tiiviisti Special Olympics -urheilun parissa. Vuoden 2014 Antwerpenin Special Olympics Euroopan kisoista lähtien hän on ollut Suomen joukkueen, Sisujengin, joukkueenjohtajana isoimmissa Special Olympics -kisoissa. Pelkonen toimii joukkueenjohtajana myös kesäkuussa Berliinissä järjestettävissä Special Olympics -maailmankisoissa, jonne Suomi lähettää 65 urheilijan joukkueen.

Pelkonen on ollut myös uudistamassa Special Olympics -toimintaa Suomessa. Hänen johdollaan maailmankisojen urheilijavalintakriteerit on uudistettu aiempaa avoimemmiksi ja selkeämmiksi. Pelkonen on ollut myös kehittämässä leiritoimintaa avointen leirien ideologian mukaiseksi yhdessä Special Olympics -lajikoordinaattori Elina Ahtiaisen kanssa. Special Olympics -leirit ovat nykyään avoimia kaikille kehitysvammaisille henkilöille.

– On ollut hienoa nähdä, että leiriuudistus on toiminut ja tuonut uusia harrastajia eri lajeihin, Pelkonen sanoo.

Special Olympics -johtoryhmän puheenjohtaja Riikka Pyykkö näkee, että Pelkosella on paljon annettavaa myös kansainvälisissä Special Olympics -piireissä.

– Timo on ollut pitkään mukana Special Olympics -toiminnassa. Iloitsen siitä, että hän haluaa antaa uudessa roolissa oman vahvan panoksensa Special Olympics -toiminnan kehittämiseksi Suomessa ja samalla vahvistaa verkostoamme muiden maiden Special Olympics -ohjelmien kanssa, Pyykkö toteaa.

Presidentti John F. Kennedyn sisaren Eunice Kennedy Shriverin vuonna 1968 perustama kehitysvammaisten Special Olympics -toiminta rantautui Suomeen vuonna 1990, kun pitkän uran Special Olympicsin parissa tehnyt puolalainen Mariusz Damentko kävi esittelemässä aihetta Kehitysvammaliitolle.

Special Olympics National Directorin tehtävä on Suomessa ollut pitkäikäinen. Ensimmäiset 20 vuotta sitä hoiti Eija Kangas-Virtanen, seuraavan reilun vuosikymmenen Riikka Juntunen.

– Olen nauttinut suuresti kansallisen johtajan tehtävistä ja Special Olympics tulee jatkossakin olemaan lähellä sydäntäni. Enkä ole aikeissa nytkään etääntyä kovin kauas Special Olympicsista, mutta mielestäni oli hyvä hetki Timon ottaa tämä tehtävä. Hän on tehnyt hienoa työtä Special Olympicsin parissa ja on hyvin pidetty urheilijoiden, perheiden ja valmentajien keskuudessa, Riikka Juntunen sanoo.

 

Mistä Special Olympicsissa on kysymys?

Special Olympics on kehitysvammaisten henkilöiden urheilujärjestö. Sen tehtävänä on järjestää urheilu- ja liikuntatoimintaa lapsille ja aikuisille, joilla on kehitysvamma. Special Olympics Finland on osa Suomen Paralympiakomitean toimintaa.

Suomessa Special Olympics -toimintaan voivat osallistua myös muut henkilöt, joilla on erityisen tuen tarve. Lisäksi osassa lajeista järjestetään Unified-toimintaa, jossa vammattomat partneriurheilijat voivat harrastaa ja kilpailla yhdessä Special Olympics -urheilijoiden kanssa.

Special Olympics -toimintaan pääsee mukaan oman urheiluharrastuksensa kautta. Harrastaa voi esimerkiksi urheiluseurassa, vammaisyhdistyksen ryhmässä, kunnan järjestämässä ryhmässä, asuntolan tai toimintayksikön kavereiden kanssa tai oman perheen parissa.

Seuraava askel harrastamisessa on osallistua avoimille Special Olympics -leireille ja oman lajin kilpailuihin. Leireillä käymisen ja Suomessa kilpailemisen jälkeen on mahdollista päästä mukaan ulkomailla järjestettäviin Special Olympics -kisoihin.

Lajit, joissa Suomessa järjestetään Special Olympics -toimintaa