Olivia Edelman odottaa omaa ratakelaustuoliaan saapuvaksi Yhdysvalloista – osa tuolin rahoituksesta tuli Startti-stipendin kautta

Olivia Edelman

Espoolainen Olivia Edelman tapasi viime vuosikymmenen lopulla Junior Games -kisoissa ratakelaaja Henry Mannin ja innostui itsekin kelaamisesta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että 15-vuotiaalle Olivialle on tilattu Yhdysvalloista oma, mittojen mukaan tehty ratakelaustuoli.

Kelaustuolit ovat kalliita, tuhansien eurojen arvoisia paraurheilun erikoisvälineitä. Rahoitus Olivian tuoliin on kerätty eri puolilta tulevista puroista, joista yhtenä oli Tukilinja-säätiön ja Paralympiakomitean jakama Startti-stipendi, arvoltaan 500 euroa.

Startti-stipendeillä tuetaan urheilulajissaan tai liikuntaharrastuksessaan alkutaipaleella olevia toimintarajoitteisia henkilöitä sekä paraurheilu- tai soveltavan liikunnan toimintaa käynnistäneitä urheiluseuroja tai yhdistyksiä. Stipendihaku on kahdesti vuodessa. Kevään haku päättyy 30. huhtikuuta. Hakulomakkeeseen pääset siirtymään tästä.

Olivia Edelman pääsi aloittamaan kelausharrastuksen Paralympiakomitealta saamallaan lainatuolilla. Se oli lapsille suunnattu, mutta kuitenkin Edelmanille liian iso.

Viime vuonna Paralympiakomitea hankki uuden, TopEnd-merkkisen tuolin, joka oli jo lähempänä sopivaa Olivialle. Uuden lainatuolin ja Paralympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan suunnittelijana toimivan Henry Mannin vinkkien avulla Olivialle pystyttiin ottamaan mitat juuri hänelle sopivaan TopEndin tuoliin, jonka Olivian äiti Sanna tilasi Yhdysvalloista. Tuolin pitäisi olla tulossa Suomeen toukokuun puoliväliin mennessä.

Vielä Olivia ei ole kisoihin osallistunut, vaan on treenannut lainatuolilla Esport Arenalla – samassa paikassa, jossa Manni ja muut pääkaupunkiseudun kelaajat paljon harjoittelevat.

Olivia Edelman on ollut pienestä asti aktiivisesti mukana Paralympiakomitean eri toiminnoissa: Junior Games -kisoissa ja Valtti-ohjelmassa – jossa hän kokeili mm. seinäkiipeilyä – sekä apuvälineen lainaajana ja Startti-stipendin saajana. Huhtikuussa hän oli myös viikon ajan tet-harjoittelussa Paralympiakomitean toimistolla Pitäjänmäen Sporttitalolla.