Toimintarajoitteiset nuoret kertovat, millä keinoin nuorten vähäisen liikkumisen ongelmaa voisi ratkoa
Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus vuoden 2022 osalta julkaistiin maaliskuussa. Tutkimuksessa on kartoitettu 7–15-vuotiaiden liikkumista, liikuntakäyttäytymistä ja liikuntakulttuuria. Raportti tutkimuksesta löytyy täältä.
Vain noin kolmasosa (36%) kaikista nuorista raportoi saavuttavansa liikkumissuosituksen, eli liikkui vähintään tunnin päivässä reippaasti tai rasittavasti. Toimintarajoitteisten nuorten kohdalla tulokset olivat vielä heikommat; vain yksi neljäsosa (23%) saavutti liikuntasuosituksen.
Tutkimuksen toimintarajoitteisten lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen osiota* yhdessä Kwok Ngn, Vilma Pikkupeuran ja Anni Lindemanin kanssa tekemässä ollut Piritta Asunta kokoontui keskustelemaan kahden toimintarajoitteisen nuoren, espoolaisten Olivia Edelmanin ja Linnea Granlundin sekä Paralympiakomitean Henry Mannin kanssa siitä, mistä toimintarajoitteisten nuorten vähäisempi liikkuminen voi johtua ja mitä asialle olisi tehtävissä.
Keskustelu rakennettiin neljän teeman pohjalle:
TEEMA 1: Millä keinoilla toimintarajoitteisia nuoria saataisiin kannustettua liikkumaan?
Ratakelausta harrastava Olivia Edelman on sitä mieltä, että toimintarajoitteisten nuorten tulisi rohkeammin hyödyntää mahdollisuutta ottaa avustaja, opas tai tulkki mukaan harrastustilanteisiin.
– Avustajan käyttö vie pois monia esteitä sen tieltä, ettei pysty oman rajoitteen takia harrastamaan. Luulen, että siinä isoin tekijä on se, että ei haluta erottua joukosta, ja mietitään, että uskaltaako ottaa avustajan mukaan sen takia. Mutta siitä ajattelusta pitäisi päästä eroon. Avustaja on auttamassa sinua, eikä muita ihmisiä loppujen lopuksi kiinnosta, onko sinulla siellä tukihenkilö mukana vai ei. Se on vain sinun omassa päässäsi, 15-vuotias Edelman sanoo.
Näkövammainen nuori Linnea Granlund sanoo, että Paralympiakomitean Valtti-ohjelman kaltaisia toimenpiteitä harrastuksen aloittamisen kynnyksen madaltamiseksi pitäisi olla enemmän.
– Osalla nuorista ei ole välttämättä mahdollisuutta etsiä itse harrastusta tai mennä kokeilemaan jonnekin itsenäisesti. Eli kun saisi vähän apua siihen aloittamisvaiheeseen, niin se varmasti lisäisi harrastamista, sokkopingistä pelaava Granlund toteaa.
Ratakelauksen paralympiamitalisti ja Paralympiakomitean lasten ja nuorten toiminnan suunnittelija Henry Manni näkee ratkaisun toimintarajoitteisten liikkumisen lisäämiseen muodostuvan monesta palasesta, joiden täytyy loksahdella kohdalleen.
– Esimerkit ja esikuvat ovat tärkeitä. Esteettömät harrastuspaikat ovat tärkeitä. Se, että on tarjolla urheiluseuroja ja liikuntaryhmiä, joissa voi harrastaa. Se, että perheillä on uskallusta viedä toimintarajoitteinen lapsi kokeilemaan eri harrastuksia ja mennä myös liikkumaan muiden, myös vammattomien lasten ja nuorten kanssa, Manni luettelee.
– Aina sitä haluaisi pystyä korostamaan perheille, miten suuri merkitys liikuntaharrastuksella voi olla lapsen omatoimisuuden kehittymiseen ja sitä kautta koko elämään, koulunkäyntiin, tuleviin opintoihin ja niin edelleen, hän jatkaa.
Ohjatut seuratreenit eivät usein vammattomillakaan lapsilla ja nuorilla riitä vielä täyttämään kaikkea liikkumisen tarvetta, vaan vaaditaan myös omatoimista liikkumista. Monella toimintarajoitteisella nuorella omatoiminen harrastaminen voi olla hankalasti toteutettavissa ja sen lisäksi seuratreenejäkään ei usein ole kovin montaa.
– Harvassa lajissa on paraurheilun puolella seuratreenejä enempää kuin kaksi viikossa, useimmiten vain yksi. Eli pitäisi olla useampi laji, jotta ohjattua harrastustoimintaa olisi useammalle päivälle. Olisikin hyvä, että parapuolella olisi eri lajien kesken koordinointia paikallisesti, että kaikkien lajien treenit eivät osuisi samalle päivälle, Manni pohtii.
TEEMA 2: Tytöt liikkuvat vähemmän kuin pojat kaikissa ikäryhmissä
Tyttöjen poikia vähäisempi liikkuminen läpileikkasi tutkimuksessa kaikki ikäryhmät ja päti yhtä lailla vammattomien kuin toimintarajoitteisten nuorten kohdalla.
– Minun luokallani ei ole muita toimintarajoitteisia oppilaita, joten en osaa sanoa siitä, mutta sen olen huomannut, että minunkin luokallani tytöt osallistuvat vähemmän aktiivisesti koululiikuntaan. Pojilla tuntuu olevan enemmän kilpailuviettiä, että on pakko saada se pallo maaliin. Silloin peli voi mennä rajuksi, eivätkä pojat välttämättä huomaa sitä, mutta tytöt jäävät suosiolla vähän taustalle, Edelman sanoo.
– Helpostihan siinä käy sitten niin, että ei tule innostuttua urheilulajeista ja liikunnan harrastamisesta, kun koululiikunnassa se ei ole ollut kivaa, hän jatkaa.
Olivia Edelman ei tällä hetkellä juurikaan osallistu koululiikuntaan, vaan käy liikuntatuntien aikaan fysioterapiassa.
– Fysioterapia on minulle hyödyllistä, toisin kuin liikuntatunnit, joissa vain istun sivussa, hän linjaa.
Linnea Granlund uskoo, että sekä koululiikunnassa että liikuntaa järjestävien tahojen osalta voisi olla hyödyllistä kuunnella tarkemmalla korvalla, mistä lajeista ja minkälaisesta toiminnasta tytöt ovat liikunnassa kiinnostuneita.
TEEMA 3: Urheiluseuratoimintaan osallistuvien toimintarajoitteisten nuorten määrä laskee iän karttuessa
LIITU-tutkimuksen perusteella 11-vuotiaista toimintarajoitteisista lapsista puolet osallistui säännöllisesti urheiluseuratoimintaan, 13-vuotiaista enää yksi kolmasosa ja 15-vuotiaista enää joka neljäs.
Olivia Edelman toteaa, että ongelma taitaa liittyä sekä toimintarajoitteisilla että vammattomilla nuorilla siihen, että urheiluharrastuksen ja koulunkäynnin vaatimustaso kasvaa koko ajan, ja yläkouluikäisille koulunkäynnin ja tavoitteellisen urheiluharrastuksen rinnakkainelo alkaa käydä mahdottomaksi yhtälöksi. Toimintarajoitteisten nuorten osalta tilannetta ei helpota lainkaan se, että harrastuspaikat saattavat sijaita kauempana kotoa kuin muilla ja esimerkiksi taksikuljetuksiin pitää varata enemmän aikaa.
– Kun yläkoulussa pitää oikeasti keskittyä koulunkäyntiinkin, niin liikuntaharrastukset pitäisi aikatauluttaa siten, että ehtii treeneihin koulupäivän jälkeen, mutta ehtii myös tehdä läksyt ja lukea kokeisiin sekä levätä, Edelman sanoo.
– Kun vaatimustaso urheilussa kovenee, niin helpointa on vain lopettaa. Nuori ei välttämättä osaa tai uskalla avata suutaan ajoissa, että nyt mennään liian kovaa, Linnea Granlund komppaa.
TEEMA 4: Suurin este harrastamiselle – kodin lähellä ei ole kiinnostavan lajin ohjausta
LIITU-tutkimuksessa nuorilta kysyttiin myös liikunnan harrastamisen esteitä. Sekä toimintarajoitteisilla että koko vastaajistolla selvästi yleisin este oli ”Kotini lähellä ei ole kiinnostavan lajin ohjausta”. Toimintarajoitteisilla nuorilla jopa joka toinen koki näin.
Linnea Granlund kertoo esimerkin Kouvolassa asuvasta näkövammaisesta ystävästään:
– Hän haluaisi aloittaa maalipallon pelaamisen, mutta Kouvolassa ei ole siihen mahdollisuutta. Lähimmät treenit olisivat Vantaalla keskellä arkiviikkoa. Hän käy kyllä säännöllisesti nuorten maalipalloleireillä pelaamassa ja odottaa sitä, että pääsisi aloittamaan säännöllisen harrastamisen.
Olivia Edelman ei koe pääkaupunkiseudulla harrastusmahdollisuuksien puutetta ongelmaksi, mutta uskoo sen pienemmillä paikkakunnilla olevan merkittävä este, kuten Granlundin kertoma Kouvola-esimerkki osoittaa.
Lopuksi Olivia Edelman ja Linnea Granlund kysyivät vielä soveltavan liikunnan koulutuksen asiantuntijalta Piritta Asunnalta siitä, miten opettajille saataisiin paremmat valmiudet soveltaa liikuntaa, jotta kaikki pääsisivät osallistumaan liikuntatunneilla.
– Suomessa ne, jotka opiskelevat liikunnan opettajaksi, eli jotka sitten opettavat liikuntaa yläkoulussa, saavat opinnoissaan hyvät eväät siihen, miten liikuntaa sovelletaan. Alakoulun osalta tilanne on huonompi, sillä siellä liikuntaa opettavat luokanopettajat, joilla ei ole välttämättä juurikaan ollut opinnoissaan liikunnan soveltamista. Nyt on jonkin aikaa ollut käynnissä täydennyskoulutus, jossa tähän ongelmaan yritetään saada helpotusta, mutta kyllä Suomessa soveltavan liikunnan opetusta pitäisi saada myös luokanopettajien koulutukseen, Asunta myönsi.
Edit 16.5.2023: Lisätty tekstiin LIITU-tutkimuksen toiminttarajoitteisten lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä käsittelevän luvun muut tekijät (Kwok, Pikkupeura, Lindeman) Piritta Asunnan lisäksi.
