Suomisen perhe upottaa putit
Oli vähän sattuman kauppaa, että Suomiset lähtivät Special Olympics -uimareiden mukaan leirille Turkkiin. Tilaa oli vielä yhdelle perheelle. Jere Suominen harrasti kyllä uintia kuntoilumielessä, mutta ei ollut koskaan kilpaillut.
Mukava reissuhan se oli kaikin puolin. Ei Jerestä edelleenkään kilpauimaria tullut, mutta oman lajinsa hän Turkin leiriltä kuitenkin löysi.
Uintivalmentaja Seppo Savola vei porukan golfaamaan. Laji ei ollut Suomisen perheelle entuudestaan tuttu, eivätkä Tuulia-äidin odotukset olleet ennakkoon kovin korkealla.
– Ajattelin, että eihän Jerkku edes näe koko palloa. Mutta niin vain hän upotti putin toisensa perään, Tuulia Suominen muistelee.
Jere Suomisen näkökyky ei tosiaan ole golfin pelaamiseen paras mahdollinen. Häneltä puuttuu syvyysnäkö, eikä hän kykene erottamaan vihreän eri kontrasteja ja on punavihervärisokea.
Siihen nähden heti Jeren ensimmäinen golfkokeilu 12 vuotta sitten sujui hienosti. Eikä se jäänyt aloittelijan tuuriksi. Jere on muun muassa vuoden 2019 Special Olympics -kesämaailmankisojen hopeamitalisti.
Pian vuoden 2008 Turkin leirin jälkeen Jere kävi suorittamassa green cardin ja perhe otti yhteyttä silloiseen Special Olympics -golfin päävalmentajaan Jouko ”Jokkeri” Mikkolaan. Golf-ura lähti etenemään. Ennen viime vuoden Abu Dhabin kisoja Jere oli ehtinyt jo käydä kilpailemassa Los Angelesissa sekä kahdesti Macaossa ja Ruotsissa.
Omatoimisia ja kohteliaita
Tuulia-äiti oli Jeren apuna green cardin suorittamisessa ja on siitä eteenpäin toiminut poikansa caddiena eli mailankantajana – ja neuvonantajana.
– Äiti on aika vaativa caddie. Hän sanoo aina, että keskity ja suuntaa tuonne päin, Jere sanoo.
Jeren isäkin kokeili vuoden verran golfin pelaamista, mutta paikat eivät kestäneet.
– Hän keskittyy kesäisin moottoripyöräilyyn, Tuulia toteaa.
Jere asuu asuntolassa Maskussa, vanhemmat kymmenisen kilometrin päässä Raisiossa. Jeren kotikenttä on Maskun Kankaisten Golf, jossa hän treenaa nuorten kilparyhmän mukana. Kankaisten Golfin pro valmentaa ja Tuulia on mukana Jeren apuna. Viimeisen reilun viiden vuoden ajan Tuulia on ollut myös Special Olympics Finlandin golfvalmentaja.
– Special Olympics -kisareissulla on saanut huomata, miten hyvää reissut tekevät monen kehitysvammaisen urheilijan omatoimisuudelle. Luulen, että monet vanhemmat ovat yllättyneet, miten hyvin heidän lapsensa pärjäävätkään, Tuulia sanoo.
– Me valmentajat toki teemme hommia urheilijoiden eteen, autamme ja katsomme heidän peräänsä, mutta me emme tee mitään kenenkään puolesta. Paapomismentaliteetista pitää päästä pois, hän jatkaa.
Jerelle golf on opettanut rauhallisuutta ja keskittymiskykyä. Tuulia-äiti kiittelee golfharrastusta myös Jeren käytöksen paranemisesta.
– En voi liikaa korostaa hyvän käytöksen merkitystä. Golfissa hillitty ja kohtelias käytös ovat arvossa, Tuulia sanoo.
Golf on kuitenkin myös laji, jossa hermot voivat palaa. Sen on saanut Jerekin usein huomata.
– Ärsyttävintä on, kun putti ei ihan mene reikään, vaan jää inhottavasti siihen reunalle, Jere toteaa.
– Parasta golfissa on, että saa olla ulkona, saa onnistumisia ja uusia kavereita, hän luettelee.
Viimeinen Suvivirsi etänä
Golf on Jeren selkeä ykköslaji, mutta hän tykkää myös käydä kavereiden kanssa keilaamassa. Uintiakin hän edelleen harrastaa kuntoilumielessä. Aikaisemmin Jere oli mukana Special Olympics -purjehduksessa.
Musiikinkuuntelu on lähellä Jeren sydäntä. Koronapandemian vuoksi väliin jäivät harmillisesti muun muassa Suvi Teräsniskan keikka keväältä ja Ruisrock, josta Jere odotti erityisesti JVG:n keikkaa.
Jere tekee töitä osan viikkoa toimintakeskuksessa ja osan viikkoa Häävuoren palvelutalossa. Työhön kuuluu siivoamista, astioiden keräämistä ja kauppa-asiointia.
Koulunsa Jere kävi Luolavuoren erityiskoulussa Turussa. Tuulia Suominen puolestaan on tehnyt työuransa opettajana Naantalissa Maijamäen koulussa.
Opettajana Tuulia on ollut 34 vuotta. Niistä 33 vuotta samassa koulussa. Koronakevät 2020 jäi Tuulian työuran viimeiseksi. Eläkepäivät alkoivat elokuussa.
– Kyllä etäopetukseen siirtyminen vielä onnistui minultakin, mutta siltä varalta, että syksylläkin olisi vielä tarvetta joillekin erityisjärjestelyille, niin on ihan hyvä hypätä tässä vaiheessa sivuun, Tuulia muotoilee.
Artikkeli on julkaistu Special Olympics -lehdessä 2/2020