Paraboccianpelaaja Vivi Virtanen tekee arvokisadebyyttinsä European Para Championshipsissä – mukana kaikkiaan 13 suomalaisurheilijaa viidessä lajissa

Viivi Pohjasniemi-Läntelä ja Vivi Virtanen

Tiistaina Hollannin Rotterdamissa käynnistyy uusi paraurheilun monilajitapahtuma European Para Championships. Tapahtuma tullaan järjestämään jatkossa neljän vuoden välein aina vuotta ennen kesäparalympialaisia. Rotterdamissa on mukana kymmenen paraurheilulajia, joista valtaosassa kisataan EM-mitaleista ja useimmissa myös maapaikoista ensi vuoden Pariisin paralympialaisiin.

Hyvinkääläinen Vivi Virtanen aloittaa uransa ensimmäisen arvokisaurakkansa heti tapahtuman avauspäivänä tiistaina. Virtanen on mukana paraboccian EM-kilpailuissa. Paraboccia on petankinsukuinen tarkkuuslaji, joka on suunnattu vaikeavammaisille urheilijoille. 

– Sain kipinän lajin aloittamiseen vuonna 2021, kun seurasin netin kautta Tokion paralympialaisten bocciaturnausta. Tiesin kyllä jo sitä ennen lajin olemassaolosta, mutta oli uskomatonta huomata, miten taitavia maailman huippupelaajat ovatkaan. Heräsi ajatus, että mitä jos joskus itsekin pääsisin tuollaisiin kisoihin mukaan, Virtanen sanoo.

Vuoden 2024 Pariisin paralympialaiset tulevat Virtaselle vielä liian nopeasti, mutta hänen pitkän aikavälin ykköstavoitteensa on olla edustamassa Suomea vuoden 2028 kesäparalympialaisissa Los Angelesissa. Boccia on ollut paralympialaji vuodesta 1984 lähtien ja vain kerran mukana on ollut suomalaispelaajia. Leena Särelä, Vesa Koivuniemi ja Timo Ollikka olivat mukana vuoden 2008 Pekingin kisoissa.

– Näihin Rotterdamin kisoihin pääsy tuli vähän yllättäen, ja täältä haen lähinnä kokemusta kansainvälisistä peleistä. Mutta kahden vuoden päästä EM-kisoissa ja sitten seuraavan vuoden MM-kisoissa olisi jo tarkoitus pärjätä niin, että on mahdollisuudet päästä Los Angelesin paralympialaisiin, Virtanen toteaa.

Virtanen on paraboccian kouruluokan hallitseva Suomen mestari, ja keväällä Zagrebin turnauksessa hän saavutti ensimmäisen otteluvoittonsa kansainvälisellä tasolla. Uraa on Virtasella takana vasta kaksi vuotta, mutta kehitys on ollut nopeaa.

– Minulla on sillä lailla käynyt hyvä tuuri, että pääsin alusta asti hyvien valmentajien (Jan ja Laura Huopainen) oppiin ja sain aluksi lainaan laadukkaat välineet. Nyt olen hankkinut jo omat välineet.

– Paraboccia on valitettavasti vielä Suomessa sillä lailla pienimuotoista, että säännöllistä toimintaa on vain pääkaupunkiseudulla. Käyn Helsingissä ohjatuissa treeneissä ja harjoittelen omin neuvoin Hyvinkäällä. Nyt kesällä olen onneksi saanut harjoitella Hyvinkään lukiolla, joka on ihan kotini lähellä. Toiveissa on, että myös talvikaudella voisin iltaisin hyödyntää harjoitteluun lukion tiloja.

Virtanen pelaa luokassa BC3. Hän vierittää pallon kentälle kourun kautta ja apunaan hänellä on peliavustaja Viivi Pohjasniemi-Läntelä. Lisäksi Virtasella on Rotterdamin reissulla mukana toinenkin henkilökohtainen avustaja.

Kaikkiaan Suomesta osallistuu Rotterdamin European Para Championships -tapahtumaan 13 urheilijaa. Virtasen lisäksi mukana ovat jousiampujat Jere Forsberg ja Jean-Pierre Antonios, sulkapalloilijat Heidi Manninen, Venla Salo ja Antti Kärki, käsipyöräilijä Marko Kovalainen sekä ampujat Timo Nyström, Veli-Pekka Rantanen, Esko Karmala, Sari Posio, Niina Seppälä ja Jarkko Mylly.

Lajit European Para Championships -tapahtumassa

  • Boccia 8.–13.8. (mitaliottelut 12.–13.8.)
    • Suomalaiset: Vivi Virtanen (BC3)
  • Pyörätuolitennis 8.–13.8. (mitaliottelut 12.–13.8.)
  • Judo 8.–10.8. (mitaliottelut 8.–10.8.)
  • Maalipallo (C-sarjan EM) 10.–13.8. (mitaliottelut 13.8.)
  • Pyörätuolikoripallo 11.–19.8. (mitaliottelut 18.–19.8.)
  • Taekwondo 14.–16.8. (mitaliottelut 14.–16.8.)
  • Jousiammunta 15.–20.8. (mitaliottelut 19.–20.8.)
    • Suomalaiset: Jere Forsberg (avoin taljajousi), Jean-Pierre Antonios (W1)
  • Sulkapallo 15.–20.8. (mitaliottelut 20.8.)
    • Suomalaiset: Heidi Manninen (WH1), Venla Salo (SL4), Antti Kärki (SL3)
  • Pyöräily 17.–20.8. (mitalilähdöt 17.–20.8.)
    • Suomalaiset: Marko Kovalainen (MH3)
  • Ampumaurheilu 17.–20.8. (loppukilpailut 17.–20.8.)
    • Suomalaiset: Timo Nyström (VI), Veli-Pekka Rantanen (VI), Esko Karmala (VI), Sari Posio (R5), Niina Seppälä (R3), Jarkko Mylly (R3)

Kisasivut

https://europeanparachampionships.com

 
Kisauutiset

Vivi Virtanen oli lähellä yltää puolivälieriin paraboccian EM-kisoissa – ”Ilahduttavaa nähdä konkreettisesti oma kehitys”