Suuri taiteilija saapui Special Olympics -karnevaaleille

Kuva: Pekka Gustafsson

Lohjan Kisakalliossa 8.–9. toukokuuta järjestetyt Special Olympics -karnevaalit eivät olleet mikä tahansa liikuntatapahtuma. Niinpä paikalle oli saapunut osallistujia myös muilta elämänalueilta.

– Suuri taiteilija on osallistunut urheilukilpailuihin, julisti Pekka Gustafsson

Gustafsson, 46, saapui Kisakallion Special Olympics -karnevaaleihin espoolaisesta RK-Asunnot Peuramäestä yhdessä noin kymmenen muun ryhmäkodin asukkaan kanssa.

Gustafsson on ilmeisen monipuolinen taiteilija, sillä hän kertoi laveasti kirkon paanukatosta, kukka-asetelmista ja töpöttelytekniikoista. Gustafssonin kaltainen taiteilijasielu näkee toki urheilun ja liikunnankin omana taiteenlajinaan.

Karnevaaleilla pääsi kokeilemaan lukuisia lajeja sulkapallosta frisbeegolfiin ja kirkkovenesoudusta curlingiin. Kilpailunälkäiset pääsivät ottamaan toisistaan mittaa Special Olympics -juoksukilpailussa, jossa juostiin aamupäivän aikana tasoluokittelujuoksut ja iltapäivällä finaalit, joiden mitalisteille tiputettiin kaulaan oikeat Special Olympics -mitalit.

– Toivon, etten joudu häviämään, Gustafsson totesi.

Miehen juoksuvauhti oli vahvaa ja hän ylitti finaalierässään maaliviivan toisena. Heti juoksun päätyttyä Gustafsson ei kuitenkaan uskaltanut vielä tuuletella.

– Riippuu mitä mieltä tuomaristo on. Jännäksi menee, hän sanoi.

Tuomaristo oli suosiollinen ja Gustafsson pääsi nousemaan palkintopallin kakkoskorokkeelle. Taiteilijan arvokkuudella suoritettujen tuuletusten päätteeksi hän arvioi vielä koko karnevaalipäivän onnistumista.

– Kirkkoveneily ja jäähalli (keppicurling) olivat parhaita lajeja. Kaikkein parasta on kuitenkin, ettei satanut vettä.

Special Olympics -karnevaaleille osallistui kahden päivän aikana kaikkiaan noin 240 henkilöä.