Kehitysvammaisten urheilijoiden mukaan tulo paralympialaisiin on ollut mutkainen tie

Matti Haatainen

Paralympialaiset olivat alun perin liikuntavammaisten urheilijoiden kilpailut. Sittemmin mukaan ovat tulleet myös näkövammaiset urheilijat. Kehitysvammaisten urheilijoiden mukaan pääsy on sen sijaan ollut hankalaa luokitteluvaikeuksista johtuen.

Vain kerran on paralympialaisten virallisissa lajeissa ollut mukana suomalaisia kehitysvammaisia urheilijoita. Neljän hiihtäjän ryhmä taisteli Naganon talviparalympialaisissa 1998 tuulimyllyjä vastaan.

Naganon kisoissa mukana olivat hiihtäjät Pirjo Karppinen, Matti Haatainen, Tuomo Kukkohovi ja Hannu Salminen sekä valmentajat Jaana Honkanen ja Kimmo Aalto.

Sekä Haatainen että Kukkohovi muistelevat kisojen menneen tuloksellisesti heikosti. Molemmilla on mielessä syytkin vaisuudelle.

– Kisat olivat melko myöhään keväällä, maaliskuussa. Keli oli lämmin. Alamäessä luisti hirveän hyvin, mutta kun tuli aurinkoiseen kohtaan, niin alkoi suksi tökkiä. Lumet sulivat pikkuhiljaa, kertoo Haatainen.

– Panen kelin piikkiin täysin, etten pärjännyt, hän jatkaa. Haataisen paras sijoitus oli 20 kilometrin perinteisen hiihdon 17. sija.

Kukkohovi sanoo Naganon paralympialaisten olleen hänen uransa huonoimmat arvokilpailut.

– Kaaduin toisella hiihtomatkalla seitsemän kilometrin kohdalla ja loukkasin olkapääni. Viimeiselle matkalle osallistuin, mutta jouduin keskeyttämään olkapään takia. Ensimmäinen matka oli perinteisellä, joka on minulle heikompi laji, Kukkohovi muistelee.

Kukkohovin parhaaksi sijoitukseksi jäi 15 kilometrin vapaan 12. sija. Pienen pohdinnan jälkeen Kukkohovilta löytyy myös toinen selitys odotuksia vaisummalle menestykselle.

– Minusta tuntuu, että osa porukasta ei ollut edes kehitysvammaisia. Ne olivat melkein normaaleja, Kukkohovi sanoo.

"Tuntui pahalta hiihtäjien puolesta"

Suomen valmentajana toimineen Kimmo Aallon mielestä vaikutti selvältä, että osalla Naganon paralympialaisten tuloslistan kärkipäähän sijoittuneista hiihtäjistä ei ollut kehitysvammaa.

Suomalaishiihtäjien parhaaksi sijoitukseksi kisoissa jäi Hannu Salmisen 15 kilometrin vapaan 6. sija. Aalto arvioi, että Salmisen edellä olleista hiihtäjistä vain neljänneksi sijoittunut japanilainen oli kehitysvammainen. Mitalit menivät ukrainalaisille ja venäläisille.

– Heti ensimmäisen kisamatkan jälkeen keskustelimme asiasta Ruotsin, Norjan, Kanadan, USA:n, Saksan ja Ranskan valmentajien kanssa, jotka kaikki olivat yhtä tyrmistyneitä, Aalto kertoo.

– Asia otettiin esiin ensimmäisessä valmentajapalaverissa Suomen aloitteesta, ja ehdotinkin valmentajien kokouksessa, että nämä kyseessä olevat maat vetäisivät kilpailijansa pois seuraavalta matkalta, jotta kilpaileminen olisi kaikille reilua, Aalto sanoo.

Asiasta keskustelleiden maiden päävalmentajat sekä isäntämaa Japani allekirjoittivat yhteisen vetoomuksen, että asian korjaamiseksi alettaisiin tehdä töitä heti kisojen jälkeen, jotta vastaavaa ei enää pääsisi tapahtumaan.

– Tuntui pahalta hiihtäjiemme puolesta, koska he olivat kovassa kunnossa ja valmistautuneet hyvin kisoihin, Aalto toteaa.

Vetoomus ei kuitenkaan johtanut tuolloin toimenpiteisiin, ja niin kävikin, että kaksi vuotta myöhemmin Sydneyn kesäparalympialaisissa Espanjan kehitysvammaisten koripallojoukkue jäi kiinni siitä, että joukkueessa ei juuri ollut kehitysvammaisia pelaajia. Kehitysvammaisten urheilu pudotettiin pois paralympiaohjelmasta.

Varovainen paluu

Kehitysvammaiset urheilijat tekivät paluun paralympialaisiin Lontoossa vuonna 2012 suppealla lajivalikoimalla. Mukana oli pieni määrä urheilijoita uinnissa, yleisurheilussa ja pöytätenniksessä.

Kehitysvammaisten urheilun kansainvälinen järjestö INAS on kehittänyt luokittelujärjestelmäänsä, mikä on tehnyt paralympiatasolle saakka yltävän huijaamisen jos ei mahdottomaksi niin ainakin hyvin vaikeaksi.

Talviparalympialaisiin kehitysvammaisten lajit eivät kuitenkaan vielä ole palanneet ja on epätodennäköistä, että ne ehtisivät mukaan vielä vuoden 2018 Pyeongchangin paralympialaisiinkaan.

Suomalaisille kehitysvammaisille urheilijoille pääasiallinen kansainvälinen areena on ollut Special Olympics -kisat, joissa jatkuu yhä myös Naganon paralympialaisissa esiintyneiden Kukkohovin ja Haataisen urat.

Kukkohovi vaihtoi muutama vuosi sitten lajia hiihdosta keilailuun ja on nyt lähdössä Los Angelesin Special Olympics -kesämaailmankisoihin kaatamaan keiloja.

Edelleen hiihdon parissa jatkava Haatainen oli mukana vuoden 2013 Pyeongchangin Special Olympics -talvimaailmankisoissa, ja tuskin ne jäivät 63-vuotiaan pieksämäkeläisen viimeisiksi arvokisoiksi.

– Tavoitteena on Itävallan talvimaailmankisat vuonna 2017. Täytyyhän siellä yksi vanhempi patukka olla mukana. Eivät ne osaa muuten kunnolla olla, Haatainen linjaa.

Artikkeli on julkaistu Vammaisurheilu & -liikunta -lehden numerossa 2/2015.