Pajulahti Games 2016: Piipponen nosti Suomen ennätyksen ilman suurempia herkistelyjä
Janne Piipponen ei ollut ladannut mitään erityisiä paukkuja liikuntavammaisten penkkipunnerruksen SM-kilpailuihin Pajulahdessa, mutta niin vain oululainen onnistui nostamaan käsivarsilleen alle 88-kiloisten sarjan uudet Suomen ennätyslukemat 185 kiloa. Piipposen nimissä ollut aiempi ennätys koheni kilolla.
– Meillä oli marraskuussa EM-kilpailut Unkarissa, jonka jälkeen pidin vähän taukoa, joten treenausaika näihin SM-kilpailuihin jäi vähän lyhyeksi. Kun ajattelee pidemmällä aikavälillä, niin harjoitukset ovat kyllä menneet niin hyvin, että oli vain ajan kysymys, milloin uusi ennätys tulee kilpailuissa, Piipponen totesi.
Unkarin EM-kilpailuissa Piipponen jäi 174 kiloon, kun tiukka tuomaristo hylkäsi hänen kaksi nostoaan 181 kilosta. Lauantainen SE-tulos olisi riittänyt EM-kilpailuissa neljänteen sijaan, marraskuisella tuloksellaan hän oli kuudes.
Kaksi muuta oululaista maajoukkuenostajaa Harri Kauppila ja Jussi Kokko lähtevät alkukeväästä Dubaihin kansainvälisiin kisoihin, mutta Piipponen ei tällä kertaa lähde mukaan. Rankingien perusteella suomalaiskolmikosta kukaan ei ole saamassa paikkaa syyskuun Rio de Janeiron paralympialaisiin, mutta villin kortin saaminen on mahdollista.