Armi Sundströmin sydän meni vaihtoon, mutta liikunnallinen elämäntapa ei

Armi Sundström

Liikunta on ollut erottamaton osa Armi Sundströmin elämää lapsuudesta saakka. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana vakavat sydänvaivat ovat tehneet liikunnan harrastamisesta ajoittain hyvin vaikeaa, mutta Sundström on halunnut pitää kiinni liikunnallisesta elämäntavastaan.

Sundström asui lapsuutensa Vihtijärvellä, Vihdin ja Lopen rajalla, kaukana kaupungin riennoista.

– Ainoa kyyti oli koulubussi. Muut matkat kuljettiin kävellen tai pyörällä. Kesäisin käveltiin joka ilta kahden kilometrin matka uimaan ja takaisin, nykyään lähellä Vihdin keskustaa asuva Sundström kertoi.

Aktiivisempi urheileminen alkoi aikuisiässä. Sundströmin mies oli aktiiviurheilija ja Armikin innostui ensin hiihtämään kilpaa ja myöhemmin suunnistamaankin kilpaa, kun suunnistuksesta tuli liikunnallisten lasten myötä koko perheen yhteinen harrastus. Sundström on mm. kilpaillut Finlandia-hiihdossa ja suunnistuksen Jukolan viestissä.

Vuonna 2005 kilpaura oli ehtinyt jo jäädä taakse, mutta Sundström oli edelleen kovassa kunnossa.

– Ensimmäiset merkit huomasin, kun 20–30 kilometrin hiihtolenkillä ei millään meinannut jaksaa hiihtää viimeisiä kilometrejä. Pyörälenkillä taas ihmettelin, että miten huono tämä pyörä voi olla, kun on näin raskasta polkea, Sundström sanoi.

Hänelle tehtiin työpaikan terveystarkastus, jossa todettiin Sundströmin olevan ikäisekseen erinomaisessa kunnossa. Kuukautta myöhemmin hän makasi kuitenkin jo teholla Helsingin Meilahdessa.

Tuolloin hän sai sydäntahdistimen. Reilua seitsemää vuotta myöhemmin sydän romahti taas, ja Sundström pääsi sairaalasta kotiin sydänpumpun kanssa. Vuonna 2014 Sundströmille sitten tuli puhelu, jossa kerrottiin hänelle olevan uusi sydän tarjolla.

Kymmenen vuoden aikana on ollut hyviä vaiheita, jolloin Sundström on pystynyt käymään jumpassa ja tekemään pitkiäkin kävelylenkkejä. Sydänpumpun kanssa jumpassa käyminen aiheutti koomisiakin hetkiä, kun kanssajumppaaja ihmetteli, mitä niin arvokasta Sundströmin kantamassa laukussa voi olla, että siitä ei voi jumpan ajaksikaan luopua. Arvokastapa hyvinkin, Sundströmin elämä.

Sydänsiirron jälkeen Sundström on voinut taas hiljalleen palata yhä aktiivisempaan elämään.

– Fysioterapeutti vei kuntosalille jo sairaalassa ollessa ja pikku hiljaa lisättiin kierroksia. Sitä on jatkettu kotiin päästyäni, kertoi Sundström, joka käy salilla kolme kertaa viikossa ja kävelylenkeillä säännöllisesti.

– Pyrkimys on siihen, että joka päivä tekee jotakin, mielellään tunnin verran. Ostin jo syksyllä valmiiksi sellaisen moottoroidun polkupyörän, että pääsen pyörälenkeillä sitten kovimmat ylämäet ylös, hän totesi.

Vantaalla 10.–17. heinäkuuta järjestettäviin elinsiirron saaneiden EM-kilpailuihin osallistumista Sundström harkitsi pitkään, sillä sydämensiirrosta ei kuitenkaan ole vielä kovin pitkä aika. Lopulta hän valitsi lajikseen neljän kilometrin maastojuoksun, jonka voi suorittaa myös kävellen. Sundström on myös ilmoittautunut EM-kilpailuihin vapaaehtoiseksi.

Huom! Liikunnan harrastamisen merkityksestä ennen ja jälkeen sydämensiirron on luvassa mielenkiintoisia esityksiä kansainvälisessä elinsiirtoliikunnan symposiossa, joka järjestetään Vantaan Rantasipi Airport Congress Centerissä 14.–15.7.

Symposion ohjelma