Viisi suomalaista puolivälieriin ja joukkuepronssi EM-sokkopingiksessä

Viisi suomalaispelaajaa selvitti tiensä puolivälieriin sokkopingiksen EM-kilpailuissa. Mitalijahtiin lohkovoittajina pääsevät Hanna Vilmi ja Juha Oikarinen, heidän lisäkseen lauantaina puolivälierissä jatkopaikoista taistelevat Teemu Ruohonen, Jaana Pesari ja Ari Lahtinen. Suomi varmisti jo yhden mitalin, kun joukkuekilpailussa saldoksi tuli pronssi.

–  Kuudesta pelaajasta viisi puolivälierässä, se on hyvä saavutus. Tänään olemme joutuneet tiukille, mutta olemme saaneet revittyä se mitä olemme hakeneet. Saimme voittoja riittävän määrän, että kaikki paitsi yksi pääsimme puolivälieriin. Kaikki on auki vielä. Huomenna tulee ainakin pari mitalia, kaksi on minimi. Jos tulee vähemmän kuin kaksi, olemme pettyneitä, Ruohonen sanoo.

Joukkuekilpailussa Suomi hävisi ensin Slovenialle, mutta voitti pronssiottelussa Italian. Puolivälierissä nähdään myös suomalaiskohtaaminen, kun Oikarinen ja Lahtinen kohtaavat.

Perjantain suomalaistulokset:

Hanna Vilmi – Mariah Sethsen 11 – 5,  12 – 4 ,  0 – 0
Jaana Pesari – Heidi Torn 12 – 8,  12 – 1 ,  0 – 0
Teemu Ruohonen – Krystian Kisiel 5 – 11,  11 – 5 ,  9 – 11
Ari Lahtinen – Peter Zidar 8 – 11,  10 – 13 ,  0 – 0
Miha Susman – Juha Oikarainen 10 – 12,  5 – 11 ,  0 – 0
Heidi Torn – Hanna Vilmi, 0 – 11,  6 – 12 ,  0 – 0
Ilvina Nasirova – Jaana Pesari 11 – 13,  7 – 11 ,  0 – 0
Štefan Marcin – Teemu Ruohonen 5 – 12,  8 – 12 ,  0 – 0
Luca Liberali – Ari Lahtinen 5 – 11,  11 – 13 ,  0 – 0
Juha Oikarainen – Dusan Milo 11 – 7,  6 – 11 ,  12 – 7
Ilvina Nasirova – Hanna Vilmi 6 – 11,  3 – 11 ,  0 – 0
Jaana Pesari – Graziana Mauro 11 – 4,  12 – 7 ,  0 – 0
Heidi Torn – Mariah Sethsen  5 – 12,  7 – 12 ,  0 – 0
Mindaugas Dvylaitis – Teemu Ruohonen 9 – 12,  12 – 5 ,  7 – 11
Ari Lahtinen – Rinaldo Massola 11 – 7,  11 – 4 ,  0 – 0
Juha Oikarainen – Luigi Abate 11 – 8,  5 – 12 ,  2 – 11
Hanna Vilmi – Graziana Mauro 9 – 12,  6 – 11 ,  0 – 0
Jaana Pesari – Mariah Sethsen 11 – 4,  11 – 9 ,  0 – 0
Ilvina Nasirova – Heidi Torn 12 – 10,  12 – 4 ,  0 – 0
Hanna Vilmi – Jaana Pesari 12 – 4,  10 – 12 ,  11 – 3
Graziana Mauro – Heidi Torn 11 – 4,  11 – 6 ,  0 – 0

Joukkue,
Välierä: Slovenia–Suomi 31–29
Pronssiottelu Italia–Suomi 28–31

Tulossivu

Lauantain ratkaisupelit:
http://www.cellucci.it/showdown/incontri3ter.php?tit=SATURDAY+24+September+2016%20-%20Finals+#Content


Livestriimi You Tubessa

Sokkopingis EM-joukkue