Suomalainen Valtti-toimintamalli leviää Eurooppaan

Valtti-kokeilu
Viisi SEDY-hankkeen kumppania Hollannista, Iso-Britanniasta ja Portugalista tutustui syyskuun viimeisellä viikolla Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kehittämään Valtti-ohjelmaan. Vieraat vaikuttuivat kokemastaan sekä suomalaisopiskelijoiden osaamisesta. 

SEDY-viikon tukikohtana toimi Pajulahden liikuntakeskus, josta käsin vierailtiin Haaga-Helian Ammattikorkeakoulussa Vierumäellä ja Lahden Ammattikorkeakoulussa. Käytännön vierailuissa tutustuttiin noin kymmenen Valttiparin kokeiluihin parkourissa, pyöräilyssä, uinnissa, koripallossa ja jalkapallossa.

Valteista suurin osa oli lähtenyt etsimään ohjattavalleen liikuntamuotoja, joita voi harrastaa joko tavallisessa liikuntaryhmässä tai yksin kavereiden tai perheen kanssa. 

Fysioterapeutiksi opiskeleva Sanna Laaksonen innostui Valtti-ohjelmasta heti, osallistui alkuvuodesta VAU:n järjestämään infotilaisuuteen ja ilmoittautui Valtiksi maaliskuun haussa. Saatuaan ohjattavansa yhteystiedot hän sopi tapaamisen perheen kanssa.

– Ensimmäisellä tapaamiskerralla kyselin ohjattavani kiinnostuksen kohteita. Sitten vaan lähdin käymään Lahden urheiluseuroja aakkosjärjestyksessä läpi. Uinnin lisäksi olemme kokeilleet koripalloa ja laitesukellusta. Koripallosta on ehkä tulossa pojan oma harrastus ja uinnista perheen yhteinen harrastus, Laaksonen iloitsee.

Ohjattavan äiti piipahti Saksalan uimahallissa kehumassa kuinka luontevasti Laaksonen sai kontaktin autistiseen ohjattavaansa. Valtti on saanut perheen näkemään, kuinka monia asioita poika pystyy tekemään.   

8-vuotiaalla Venla Tuomisella on lievä näkövamma. Koripallon lisäksi hän oli käynyt kokeilemassa Valttinsa Iida Elosen kanssa myös keilailua, seinäkiipeilyä ja showtanssia.  Elonen kertoi Tuomisen innostuneen koripallokerhosta välittömästi. Koripallo onkin ainakin tässä vaiheessa se harrastus, jonka pariin Venla mieluiten jäisi.

16-vuotiaan Felix Juntusen Valttijakso on jo ohi. Juntunen istuu Valttina toimineen Simon Sahlmanin vieressä hieman ujona mutta innostuu kommentoimaan, kun Sahlman näyttää kännykästä kuvia. Nuorukaisella oli harrastuksia entuudestaan, kuten Unified-koripalloa ja sirkusta. Kesällä vain ei ollut mitään tekemistä ja aika kävi pitkäksi.

– Otimme tavoitteeksi itsenäisen harrastamisen. Jotakin mitä voi tehdä itse tai kaverin kanssa. Kyselin millainen liikunta olisi kiva. Päädyimme kokeilemaan minigolfia, keilailua ja frisbeegolfia, muistelee fysioterapeutiksi opiskeleva Sahlman.

Juntunen kertoi saaneensa fribeegolfiin välineet kummitädiltään.
– Me mennään ehkä äidin kanssa viikonloppuna pelaamaan.  

Valtti-ohjelma ei onnistuisi ilman opiskelijoita. Opiskelijat toimivat paitsi Valtteina myös alueellisina Valttikoordinaattoreina. SEDY-viikon ohjelmat koosti Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa opiskeleva Jenna Kallatsa. Kokeiluista osan järjestivät Pajulahden liikuntakeskuksen Valtit. Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Heidi Skantz puolestaan vastasi Valtti-käsikirjan luonnoksesta (englanniksi PAPAI-handbook) ja jyväskylän tilanteen esittelystä. Kumpikin toimii alueellaan valttien esimiehinä eli Valttikoordinaattoreina. Opiskelijoilla on merkittävä rooli myös seurannassa sillä kahdeksan opiskelijaa tekee opinnäytetyötä tai gradua ohjelmaan liittyen.

Suomalainen joustava yhteistyö sai kehuja

SEDY-viikon aikana ihmettelivät yhä uudelleen suomalaisopiskelijoiden taitavuutta ja innostusta. InHolland ammattikorkeakoulun lehtori Afke Kejkstra pani erityisesti merkille, kuinka sujuvasti Valtit muistivat painottaa harrastuskokeiluissa lapsen tai nuoren omia toiveita. Hollannissa vanhemmat ja ammattilaiset valitsevat liian usein lapsen puolesta.

SEDY-hankkeen hollantilaiset vetäjät professori Marije de Faille-Deutekom ja Martin Brediijk Amsterdamin ammattikorkeakoulusta arvelivat Valtin onnistumisen tärkeimmäksi syyksi sen, että toiminnalle on suuri tarve. He kehuvat joustavaa yhteistyötä suomalaisten ohjaajien, kouluttajien, opettajien ja järjestöväen välillä.

– Oli mahtavaa päästä näkemään ihan käytännössä miten Valtti oikeasti toimii, haastatella Valtteja, koordinaattoreita ja harrastusryhmien vetäjiä. Ei tätä oppia pysty välittämään kirjallisten raporttien välityksellä, se pitää nähdä käytännössä aidossa ympäristössä, he totesivat.

Hollannin lisäksi Valttia tullaan pienimuotoisesti kokeilemaan myös Englannissa ja Portugalissa. Afke Kejkstralla on jo valmiina 30 opiskelijan ryhmä Valtin toteuttamiseksi Hollannissa InHolland ammattikorkeakoulussa.

Valtti-ohjelman palauteseminaari järjestetään 26.11.2016 Helsingissä. Valtti-toimintamallin suomalais- ja hollantilaiskokemuksia käsitellään myös SEDY-seminaarissa, joka järjestetään Loughborougssa Englannissa tammikuussa 2017. EU:n tuella toimiva SEDY-hanke päättyy ensi vuonna, ja sen päätöskonferenssi järjestään marras–joulukuussa 2017 Amsterdamissa.

Lisää Valtti-ohjelmasta: http://www.vammaisurheilu.fi/ajankohtaista/valtti