Junior Games -kevätkisat Kuortaneella 19.–20.4.

Puhallustikkaa Junior Games -kevätkisoissa

Kevään Junior Games -kisat järjestetään 19.–20. huhtikuuta 2017 Kuortaneen urheiluopistolla. Kisat ovat avoimet kaikille liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille sekä elinsiirron saaneille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille. Tarkempi kilpailukutsu sekä lajien säännöt ja luokittelutiedot löytyvät sivun alalaidasta.

Kisoihin osallistuvat lapset ja nuoret ovat pääosiltaan erityiskoulujen ja -luokkien oppilaita sekä normaaliopetuksessa mukana olevia erityistä tukea tarvitsevia oppilaita.

Kevätkisoihin osallistuminen on maksutonta, mutta majoitus ja ruokailut urheiluopistolla on kustannettava itse (lisätiedot alempana).

LAJIT

Kevätkisoissa on lajeina yksilölajeista uintikeilailu ja puhallustikka sekä joukkuelajeista maalipalloboccia ja salibandy. Lajit on jaoteltu siten, että maalipallo, boccian vaikeavammaisten luokka ja salibandy kilpaillaan keskiviikkoiltapäivänä ja -alkuillasta. Uintikilpailut ja boccian luokka 2 käydään torstaiaamupäivän ja -päivän aikana. Keilailun ja puhallustikan suoritukset voi puolestaan käydä tekemässä missä vaiheessa tahansa. Näin etenkin lähiseudulta tulevat osallistujat voivat halutessaan käydä kilpailemassa vain jompanakumpana päivänä.

SARJAT

Joukkuelajeissa (maalipallo, boccia ja salibandy) kaikenikäiset osallistujat ja sekä tytöt että pojat kilpailevat samoissa sarjoissa. Yläikäraja on 18 vuotta, mutta salibandyjoukkueessa saa olla yksi yli 18-vuotias pelaaja. Uintiviestissä (4x25 m vapaauintia) kilpaillaan neljässä luokassa: liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten sekä avoimessa luokassa.

Yksilölajeissa (keilailu, puhallustikka ja uinti) on alle 13-vuotiaiden sarja ja 13–18-vuotiaiden sarja. Alle 13-vuotiaiden sarjassa (synt. 2005 tai myöhemmin) voi valita, osallistuuko kilpasarjaan vai harrastesarjaan. Kilpasarjassa jaetaan mitalit kolmelle parhaalle, harrastesarjassa jokainen osallistuja saa osallistumismitalin.

Uinnissa osallistujien tulee ilmoittaa uinnin vammaluokkansa (S1–S14 ja A). Yksilölajeista puhallustikassa ja keilailussa sekä joukkuelajeista bocciassa ja salibandyssa kilpailijat on jaettu kahteen luokkaan. Tarkemmat tiedot lajien luokittelusta löytyvät liitteenä olevista lajien säännöistä.

AIKATAULU

Ke 19.4.

  • 13.00–> Kilpailukanslia aukeaa, Kuortanehalli
  • 14.15 Järjestäytyminen avajaismarssiin, Kuortanehalli
  • 14.30 Avajaiset, Kuortanehalli
  • 15.30–19.30 Kilpailut käynnissä
    • Salibandy, Kuortanehalli
    • Puhallustikka, Kuortanehalli
    • Boccia (luokka 1, vaikeavamm.), Kuortanehalli
    • Maalipallo, Lentopalloareena
  • 15.30–19.30 Liikunnallista oheisohjelmaa, Kuortanehalli
  • 16.30–18.00 Päivällinen
  • 17.00–20.00 Keilailu, Keilahalli
  • 20.00–21.00 Iltapala (ennakkoon varanneille)
  • 20.00–21.30 Kisadisco, Keilahalli
  • 21.00 Opettaja-/huoltajapalaveri, Rantasauna

Huom! Salibandyn ja maalipallon palkintojenjaot heti pelien päätyttyä suorituspaikoilla.

To 20.4.

  • 07.00–10.00 Aamiainen
  • 09.00 Uintikilpailut, Uimahalli
  • 09.00–14.30 Liikunnallista oheisohjelmaa, Kuortanehalli
  • 11.00–13.30 Lounas
  • 12.00–14.30 Keilailu, Keilahalli
  • 12.00–15.00 Puhallustikka, Kuortanehalli
  • 13.00 Boccia (luokat 1 ja 2), Kuortanehalli
  • 15.30 Kilpailujen päätös ja palkintojenjako, Kuortanehalli

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumiset 20.3.2017 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/S/8F6C0866F344B1D8.par (yksilölajit) ja https://www.webropolsurveys.com/S/95316A992D0E5CB9.par (joukkuelajit)

Huom! Henkilöt, jotka eivät osallistu kisoihin erityiskoulun tai -luokan joukkueissa, voivat ilmoittautua muiden tapaan sekä yksilö- että joukkuelajeihin. Joukkuelajeihin tehdään oma yhdistetty joukkue yksittäisistä ilmoittautuneista, jos ilmoittautuneita on riittävästi, tai heidät pyritään liittämään erityiskoulujen joukkueisiin, jos niissä on tilaa.

MAJOITUS JA RUOKAILUT

Opistotason hinnat

  • Majoitus aamiaisella: 51 euroa
  • Majoitus puolihoidolla 66 euroa (1 ateria)
  • Täysihoitovuorokausi: 72 euroa (2 ateriaa)

Liikuntahotellin hinnat

  • Majoitus aamiaisella: 65 euroa
  • Majoitus puolihoidolla 85 euroa (1 ateria)
  • Täysihoitovuorokausi: 91 euroa (2 ateriaa)

Iltapala ke 19.4. 20–21 (varattava ennakkoon) 5,70 euroa      

Extra-lounas/päivällinen ke tai to: 10,53 euroa

Majoitus- ja ruokalippuvaraukset on tehtävä 22.3. mennessä Kuortaneen urheiluopistolle, puh. 06 516 6209/Leena Suomela. Varaukset tehdään nimellä Junior Games. Ilmoita majoitusvarauksen yhteydessä majoituslista, jossa on eritelty kaikki alle 15-vuotiaat majoittujat.