Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta maalipallon EM-kilpailujen suojelijaksi

Jyrki Myllyvirta

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta toimii 18.–22. syyskuuta 2017 Liikuntakeskus Pajulahdessa järjestettävien näkövammaisten maalipallon Euroopan mestaruuskilpailujen suojelijana.

– Näkyvyyden kasvu ja urheilijoiden palkitseminen ovat kasvattaneet vammaisurheilun arvostusta. Lahden kaupungille on kunnia-asia, että saamme syyskuussa seurata maalipallon vauhdikasta ja kansainvälistä huipputurnausta Pajulahdessa, kaupunginjohtaja Myllyvirta sanoi.

Lahdessa on järjestetty maalipallon EM-kilpailut kerran aikaisemminkin, vuonna 1991.

Syyskuun EM-kilpailuihin osallistuu Euroopan kymmenen parasta miesten ja kymmenen parasta naisten joukkuetta. Edellisissä EM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten Suomen miehet voittivat hopeaa ja naiset sijoittuivat seitsemänneksi. Pajulahden EM-kilpailujen kultamitalistit varmistavat paikkansa vuoden 2018 MM-kilpailuihin Ruotsiin.

Lahden Nastolassa sijaitseva Liikuntakeskus Pajulahti on virallinen vammaisurheilun valmennuskeskus, Paralympic Training Center. Pajulahdessa on viime vuosina järjestetty tiuhaan vammaisurheilun arvokilpailuja: sähköpyörätuolisalibandyn EM-kilpailut 2012, pyörätuolirugbyn EM-kilpailut 2015 ja boccian PM-kilpailut 2016. Pajulahdessa järjestetään myös joka tammikuussa vammaisurheilun kansainvälinen Pajulahti Games -kilpailutapahtuma.

Maalipallon EM-kilpailut järjestää Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU yhteistyössä Liikuntakeskus Pajulahden kanssa.

EM-kilpailujen kotisivutwww.pajulahti2017.fi

EM-kilpailut Facebookissawww.facebook.com/pajulahti2017