Istumalentopallo siirtyy VAU:sta Lentopalloliittoon

Istumalentopallo siirtyy osaksi Lentopalloliiton toimintaa vuoden 2018 alusta. Lentopalloliitto ja Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ovat allekirjoittaneet sopimuksen lajin siirtymisestä.

Sopimuksen mukaan Lentopalloliitto vastaa jatkossa istumalentopallon kansallisesta ja kansainvälisestä kilpailutoiminnasta sekä istumalentopallon kansainvälisistä yhteyksistä ja jäsenyyksistä. Lentopalloliitto vastaa myös istumalentopallon naisten maajoukkueesta. Miehillä ei tällä hetkellä ole maajoukkuetoimintaa.

Lentopalloliitto vastaa taloudellisesti koko istumalentopallotoiminnasta ja hakee muutoksen myötä myös Suomen Paralympiakomitean jäsenyyttä.

Lentopalloliitto ja VAU tekevät yhteistyötä muun muassa istumalentopallon tiedottamisessa ja rekrytointitoiminnassa sekä järjestävät lajikokeiluja ja -esittelyjä. Liitot nimeävät myös yhdessä lajin vastuuhenkilöt ja työryhmät.

Maanantaina Kroatiassa alkavissa naisten EM-kisoissa istumalentopallon uudistus näkyy jo siinä, että joukkueenjohtajana toimii Jaana Laurila, joka on ollut pitkään lentopallon miesten maajoukkueessa vastaavassa tehtävässä.

– Suomi on ollut aikoinaan yksi maailman parhaista istumalentopallomaista. Maailmalla kehitys on ollut hurjaa ja laji on ammattimaistunut vauhdilla. Lajin siirtyminen Suomen Lentopalloliittoon tuo lisää osaamista ja luo uusia mahdollisuuksia kehittymiseen – niin huippu-urheilun kuin kotimaisen sarjatoiminnankin näkökulmasta. Tämä muutos on linjassa sen kanssa, miten vammaishuippu-urheilussa on Suomessa edetty. Istumalentopallon toimijoilla on hyvät verkostot ja Suomi on maailmalla tunnettu toimija. Näen tämän win-win tilanteena, jossa hyötyjinä ovat ensisijaisesti pelaajat, VAU:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen toteaa.

– Istumalentopallo sopii erinomaisesti Lentopalloliiton lajiperheeseen lentopallon ja beach volleyn seuraksi. Toivotan kaikki istumalentopallon harrastajat tervetulleiksi mukaan meidän liittomme toimintaan, Lentopalloliiton toimitusjohtaja Keijo Säilynoja sanoo.

– On hienoa, että yhteistyö lähtee heti räväkästi käyntiin, kun ensi viikon naisten EM-kisoissa joukkueenjohtajana on Jaana Laurila Lentopalloliitosta ja kisojen tiedotuskin hoidetaan meidän kauttamme, hän jatkaa.

Lisätietoja:

  • VAU:n toiminnanjohtaja Riikka Juntunen, puh. 0400 340 091, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
  • Lentopalloliiton toimitusjohtaja Keijo Säilynoja, puh. 050 422 6105, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.