Jouni Tähti seitsemänneksi pyörätuolibiljardin MM-kotikilpailuissaan
Suomen ainoa edustaja pyörätuolibiljardin 9-pallon MM-kilpailuissa, kaarinalainen Jouni Tähti joutui tyytymään seitsemänteen sijaan Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. MM-kilpailut järjestettiin Apuväline 2017 -messujen ja Liikuntamaan yhteydessä messukeskuksen B-hallissa.
Tähti voitti avausottelussaan Puolan Emil Malanowskin suoraan 7–0, mutta hävisi toisen pelinsä Iso-Britannian Tony Southernille 2–7. Tappio ei vielä katkaissut Tähden etenemistä turnauksessa, mutta tiputti hänet ns. häviäjien kaavioon, josta oli pidempi matka mitalipeleihin.
Häviäjien kaavion ensimmäisessä ottelussaan Tähti kukisti Itävallan Harald Finkin 7–1. Seuraava ottelu Irlannin Fred Dinsmorea vastaan oli todellinen trilleri, mutta Tähti joutui taipumaan niukin 6–7-numeroin. Toinen tappio tiesi Tähden turnauksen päättymistä.
– Nyt kyllä potuttaa todella paljon, jostain syystä en nähnyt palloja kunnolla ja meni ihan mettään koko kisa, harmitteli Tähti tappio-ottelun jälkeen.
– Kilpailuolosuhteet olivat hyvät vaikka pöytien kanssa olikin vähän epävarmuutta. Kunto ei ole ollut viime aikoina aivan parhaimmillaan, joten tämä on siihen nähden oikea tulos, analysoi Tähti tilannettaan.
Lähde: Biljardiliiton tiedotus
Tulossivu: http://www.pool-billiard.com/en/kaaviot.php?kilpailu=000001&taulukko=1