Karnevaalit osoittivat Special Olympics -toiminnan monipuolisuuden

Special Olympics -karnevaalit järjestettiin ensimmäistä kertaa 9.–10. toukokuuta 2014 Kisakallion Urheiluopistolla, Lohjalla. Karnevaalien ideana oli tarjota iloisia liikunnallisia kokemuksia kehitysvammaisille henkilöille aiemmasta liikunta- ja urheilutaustasta riippumatta.

Urheiluopiston alueella oli runsaasti erilaisia kokeilupisteitä kirkkoveneilystä salibandyyn ja sulkapallosta curlingiin.

– Paljon tuli palautetta, että tosi kiva kun järjestettiin ja erilaisia pisteitä oli tosi monipuolisesti. Päivät olisivat voineet olla pidempiäkin, jotta kaikkia pisteitä olisi ehtinyt kokeilla, kertoi Kisakallion aikuisliikuntapäällikkö Virpi Palmén, joka on toiminut myös pitkään Special Olympics -valmentajana.

Kisakallion, VAU:n ja Veikkauksen yhteistyössä toteuttaman kaksipäiväisen tapahtuman käytännön toteutuksesta vastasivat Kisakallion opiskelijat ja liikunnanohjaajat. Toimintapisteillä pyrittiin järjestämään mielekästä toimintaa niin vasta-alkajille kuin lajien parissa pidempään olleille.

Lajipisteiden ohella karnevaaleilla pääsi tutustumaan Special Olympics -kisajärjestelmään ja -tunnelmaan juoksukilpailussa. Päivän mittaan kaikki halukkaat juoksivat itselleen ajan, joiden perusteella juoksijat sijoitettiin omiin divisiooniinsa. Päivän päätteeksi juostiin divisioonittain loppukilpailut, joiden parhaat palkittiin Special Olympics -mitalein. Tasoluokittelujärjestelmään tutustuminen sai monet huomaamaan, että Special Olympics -kisoissa itse kukin pääsee kilvoittelemaan mitaleista omantasoistensa kilpailijoiden kanssa.

Karnevaaleilla pystyi myös käydä tekemässä motorisia taitoja mittaavat KTK-taitotestit. Lauantaina järjestettiin rytmisen voimistelun Special Olympics -kilpailut karnevaalien yhteydessä.