Suomi kymmenes CP-jalkapallon EM-kilpailuissa

kuva: Suomen CP-jalkapallomaajoukkueen Facebook

Suomi sijoittui kymmenenneksi CP-jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuissa Hollannin Zeistissä. Suomi hävisi alkulohkossaan kaikki neljä peliään ja taipui vielä kaksiosaisessa sijoitusottelussa Tanskaa vastaan yhteismaalein 1–11.

Heti avausottelussaan Suomi joutui kovaan kyytiin, kun vastaan asettui lajin maailmanrankingin kärkimaa Ukraina. Suomi hävisi turnauksen ennakkosuosikille selkein 0–8-lukemin.

Seuraava vastus Englanti oli vielä tylympi ja voitti 10–0. Espanjaa vastaan tappiolukemat olivat siedettävämmät 0–3. Alkulohkon päätösottelussa kovaa Venäjää vastaan Suomi sai maalitilinsä avattua, kun Antti Hovi sijoitti maajoukkueuransa toisen osuman. Suomi taipui kuitenkin 1–4-lukemin.

Kymmenen joukkueen turnauksessa Suomi päätyi B-lohkon jumbona pelaamaan Tanskaa vastaan yhdeksännestä sijasta kaksiosaisessa koitoksessa. Ensimmäisessä ottelussa Tanska oli parempi 3–1 Mikael Jukaraisen vastattua Suomen ainoasta maalista. Toisessa osaottelussa Tanska kasvatti avauspuoliajalla johtoaan kahdella maalilla, mikä katkaisi suomalaisten selkärangan. Loppulukemat ottelussa olivat rumat 0–8 ja koko otteluparissa 1–11.

Suomen kokeneesta kalustosta Johannes Siikonen sai turnauksen aikana rikki 90 pelatun maaottelun rajapyykin (nyt 93). Janne Helander puolestaan rikkoi 80 maaottelun rajan (nyt 83).

CP-jalkapallon EM-kultaa voitti Venäjä, joka päihitti finaalissa Ukrainan maalein 3–2. Pronssia sai Irlanti ennen isäntämaa Hollantia.

CP-jalkapallon EM-kilpailut, Zeist, Hollanti 25.7.–5.8.2018

Lohko B

  • Ukraina–Suomi 8–0
  • Englanti–Suomi 10–0
  • Suomi–Espanja 0–3
  • Venäjä–Suomi 4–1 (Suomen maali: Antti Hovi)

Lohkon loppujärjestys

  1. Venäjä 4 4 0 0 11–1 12
  2. Ukraina 4 3 0 1 18–1 9
  3. Englanti 4 2 0 2 19–4 6
  4. Espanja 4 1 0 3 4–22 3
  5. Suomi 4 0 0 4 1–25 0

Sijoitusottelut, sijat 9–10

  • Tanska–Suomi 3–1 (Suomen maali: Mikael Jukarainen)
  • Suomi–Tanska 0–8

Suomi sijoittui turnauksessa 10:nneksi.

Suomen joukkue

  • Janne Helander
  • Antti Hovi
  • Mikael Jukarainen
  • Otto Kaipainen
  • Kim Karlsson
  • Ville Kuronen
  • Wiljami Laurila
  • Simo Mykkänen
  • Jaakko Seppälä
  • Johannes Siikonen
  • Bulcsu Szekely
  • Samuel Taipale
  • Jussi Tuominen

Valmennus

  • Päävalmentaja: Samuel Siikonen
  • Valmentaja: Ville Sallinen
  • Fysioterapeutti: Veli-Matti Varila
  • Manageri: Jusa Laurila

Kaikki tuloksethttp://www.knvb.com/competitions/oranje/2018-IFCPF-European-Championships/fixtures-and-results