Kuntokuu alkaa! – Iloliikuttajien vinkit aktiiviseen arkeen

Iloliikuttajat vuosikurssilta 2018

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU kouluttaa vuosittain liikunnan vertaisohjaajia eli Iloliikuttajia. He voivat toimia esimerkiksi yhdistyksissään liikuntavetäjinä tai aktiivisten tuokioiden pitäjinä. Iloliikuttajat vievät liikunnan ilosanomaa eteenpäin jumppien, pelien ja muiden liikunnallisten aktiviteettien parissa.

Jokainen Iloliikuttaja on yksilö, joka tekee asioita tavallaan ja liikuttaa oman kykynsä ja taitonsa mukaan. Heistä ei tehdä ammattilaisia, mutta kurssilla annetaan eväitä liikuntatuokioiden ja -tuntien pitämiseen. Kokeillaan paljon erilaisia aktiviteettejä, joista jokainen valitsee omat suosikkinsa, joita haluaa ohjata.

Kurssi on kaksivaiheinen, ensimmäinen viikonloppu helmikuun alussa ja toinen elokuun lopussa. Välissä tehdään välitehtävä. Seuraavana vuonna järjestetään taas uusi kurssi. Haku aukeaa pian, joten käy kurkkaamassa VAU:n sivuilta, joilta löydät hakuohjeet. Jos sinua kiinnostaa liikkuminen ja haluat sen ohjaamiseen vinkkejä pelien ja jumppien muodossa, niin hae mukaan iloliikuttaja-koulutukseen 2019!

Vuoden 2018 valmistuneet iloliikuttajat: Markku Mikkola, Matti Kangasniemi, Harri Koivisto, Heidi Ikäheimonen, Tarja Heikkilä, Jorma Hännikäinen, Hanna Hämeenaho, Anneli Iltanen (ja opaskoira Nelli), Pauli Mattila ja Niko Majanmaa.

Ensi viikolla, Kuntokuun jo startattua, tapaamme Iloliikuttajista Hannan ja Harrin, jotka nauttivat vedestä uiden ja jumpaten.

Lue lisää Kuntokuusta ja rekisteröidy e-kuntokortin käyttäjäksiwww.kuntokuu.fi