Tähti, Heikkinen ja Oja perjantain mitalistit vammaisyleisurheilun EM-kilpailuissa

Suomen menestys vammaisyleisurheilun EM-kilpailuissa Swansessa sai jatkoa myös perjantaina. Leo-Pekka Tähti otti T54-luokan 200 metrillä hopeaa, Marjaana Heikkinen F34-luokan keihäässä pronssia ja Ronja Oja oppaansa Jesper Ojan kanssa näkövammaisten T11-luokan 200 metrillä pronssia. Suomi on ennen EM-kilpailuiden päätöspäivää saavuttanut 14 mitalia, joista 8 on kultaa, kaksi hopeaa ja neljä pronssia.

Satasella kultaa voittanut Tähti joutui taipumaan vain Hollannin Kenny van Weeghelille, joka vei voiton ajalla 25,73. Tähti kelasi ajan 26,07.

– Noin umpisurkealla lähdöllä tulin kaarteen lopun todella hyvin. Kolmannessa tai neljännessä lyönnissä käsi ei käytännössä osunut kelauskehälle lainkaan, siinä meni rytmi lähtökiihdytyksessä täysin sekaisin. Kaarteen tulin sitten tosi hyvin, lopussa Kenny tuli maksiminopeudellaan ohi, Tähti summasi.

Esa-Pekka Mattila oli kuudes ajalla 28,57. Mattilalle jäi parempi fiilis kuudennesta sijastaan kuin päämatkansa satasen viidennestä sijasta. Haasteet olivat tälläkin matkalla lopussa.

– Kaarre oli ihan hyvä, startti oli tosi hyvä. Paukut ei vaan riitä viimeiselle sataselle, yritin tulla sen minkä pystyin, Mattila sanoi.

Heikkinen sai vahvistusta paralympiatavoitteelleen

Marjaana Heikkinen jatkoi mitaliputkeaan F34-luokan keihäässä. Paralympia- ja MM-mitalisti otti Swanseassa EM-pronssia tuloksella 16,21. Lajia hallinnut Saksa Birgit Kober vei kultaa tuloksella 19,56, hopean vienyt Puolan Lucyna Kornobys oli vain 11 senttiä Heikkisen edellä. Heikkisen sarja oli 15,41-16,21-15,69-X-16,20-16,03.

– Tuloshan on surkea. En olisi voinut ikinä uskoa, että tällä tuloksella tulee mitali. Tämä näytti, että Riossa kultamitali ei ole tavoittamattomissa. Tiedän sen harjoitusheittojenikin perusteella, Heikkinen mietiskeli pronssistaan kuitenkin tyytyväisenä ja kiitollisena.

Kausi on ollut hänelle haastava, mutta hänen onnekseen kauden paras kilpailu osui kuitenkin EM-kisoihin.

Oja nilkkasärystä huolimatta sivulajissaan pronssille

Näkövammaisten luokan T11 200 metrillä Ronja Oja saavutti tässä lajissa uransa ensimmäisen aikuisten EM-mitalin, kun hän juoksi oppaansa Jesper Ojan kanssa pronssille ajalla 32,60. Elisa Montonen oli neljäs (33,53).

Nilkan nivelsiteiden nyrjähdyksestä huolimatta Oja on kilpaillut sisukkaasti.

– Nilkkaan sattuu, mutta ei se ole häirinnyt. Tämä 200 metriä ei todellakaan ole päämatkani, mutta ihan hyvin meni, vuonna 2012 pituudessa EM-pronssin voittanut Oja iloitsi.

Näkövammaisten F12-luokan kuulassa Petteri Peitso jäi kymmenenneksi tuloksella 10,67. T34-luokassa urakoivat Mannin veljekset kelasivat

400 metrin välieristä loppukilpailuun. Henry Manni voitti eränsä ajalla 57,43 ja Tuomas Manni oli eränsä toinen ennätyksellään 57,58.

EM-kilpailut Swanseassa päättyvät lauantaina. Tuolloin kilpailevat vielä Mannit 400 metrillä, Heikkinen kuulassa ja Montonen 400 metrillä.

Lähde: SUL:n tiedotus

Vammaisyleisurheilun EM-kilpailut, 4. päivä:

Miehet

200m, luokka T54 (-2,7 m/s)

1) Kenny van Weeghel Hollanti 25,73, 2) Leo-Pekka Tähti Suomi 26,07, 3) Marc Schuh Saksa 26,48, 4) Niklas Almers Ruotsi 27,23, 5) Alex Adelaide Ranska 28,00, 6) Esa-Pekka Mattila Suomi 28,57.

400m, luokka T34,välierät

Erä 1: 1) Bojan Mitic Sveitsi 57,03, 2) Tuomas Manni Suomi 57,58, 3) Ben Rowlings Iso-Britannia 57,71. Henk Schuiling Hollanti hylättiin.

Erä 2: 1) Henry Manni Suomi 57,43, 2) Sebastien Mobre Ranska 58,73, 3) Isaac Towers Iso-Britannia 59,43, 4) Stefan Rusch Hollanti 1.02,06, 5) Bart Pijs Hollanti 1.03,78.

Kuula, luokka F12

1) Kim Lopez Gonzalez Espanja 15,55, 2) Vladimir Andrjustshenko Venäjä 15,18, 3) Andrii Holivets Ukraina 14,48, 4) Miljenko Vucic Kroatia 14,19, 5) Sergei Shatalov Venäjä 13,65, 6) Eduardo Sanca Portugali 12,09, 7) Sergei Mihalev Venäjä 11,88, 8) Rolandas Urbonas Liettua 11,72, 9) Miroslaw Madzia Portugali 10,88, 10) Petteri Peitso Suomi 10,67, 11) Albert van der Mee Hollanti 10,47, 12) Vasil Lishtshinski Ukraina 10,43, 13) Marek Wietecki Puola 10,24, 14) Dusko Sretenovic Serbia 9,98, 15) Nelson Goncalves Portugali 9,84.

Naiset

200m, luokka T11 (-3,0 m/s)

1) Oznur Yilmazer (opas Arda Eris) Turkki 28,69, 2) Arjola Dedaj (Giulia Riva) Italia 29,11, 3) Ronja Oja (Jesper Oja) Suomi 32,60, 4) Elisa Montonen (Sonja Turnbull-Smith) Suomi 33,53.

Keihäs, luokka F34

1) Birgit Kober Saksa 19,56, 2) Lucyna Kornobys Puola 16,32, 3) Marjaana Heikkinen Suomi 16,21, 4) Frances Herrmann Saksa 16,13, 5) Marie Brämer-Skowronek Saksa 15,76.