Liikuntatieteellisen Seuran kysely soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun kehittämistarpeista

Elokuun lopussa Helsingissä järjestetyt soveltavan liikunnan päivät kokosivat lähes 300 osallistujaa. Päivien annista on luettavissa tapahtuman järjestäjän Suomen Liikuntatieteellisen Seuran tiedote TÄÄLTÄ.

Neljän vuoden välein järjestettävillä Soveltavan liikunnan päivillä on perinteisesti työstetty kehittämissuosituksia tuleville vuosille. Tämän vuoden soveltavan liikunnan päivillä keskityttiin ajankohtaisen tiedon ja hyvien käytäntöjen välittämiseen sekä alan toimijoiden kohtaamisiin.

Tällä kertaa koko toimijakentällä on mahdollisuus osallistua suositusten laadintaan. Tervetuloa ottamaan kantaa siihen, mihin soveltavaa liikuntaa ja vammaisurheilua koskevat keskeiset toimenpiteet tulisi suunnata. Tuleviin suosituksiin pääset vaikuttamaan vastaamalla alla olevaan kyselyyn. Suositusehdotukset koskevat vuosia 2019–2022. Kyselyyn vastaaminen päättyy tiistaina 13.11.2018.

Linkki kyselyyn