VAU:n joulukalenteri, luukku 6 – Petri Rissanen

Petri Rissanen

Olen Petri Rissanen, Luonto kaikille (LUKA) -hankkeen projektipäällikkö.

Hellaakoski on runoillut, että ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”. Olen hurahtanut luontoon, luonnossa liikkumiseen ja luonnon tunnelmaan niin kesällä kuin talvella. Mikään vuodenaika ei ole huono liikkumiseen luonnossa retkeillen.

Ehkä eniten kuitenkin ajallisesti vietän aikaani luonnossa syksyisin. Silloin monet luontoharrastukseni pääsee parhaiten oikeuksiin ja luonnossa riittää puuhastelua liikkumisen lisäksi, kuten sienestystä, metsästystä jne.

Kun haluan olla yksin, miettiä jotakin tärkeää ja saada ajatuksissa jonkun asian hahmoteltua valmiiksi, vetäydyn yksin luontoon. Saatan kävellä helposti useita tunteja yhteen menoon, pysähtyä nuotiolle ruokailemaan ja jatkaa matkaa. Ajatuksen ja asian hahmotuttua olen valmis.

Luonto on täynnä mahdollisuuksia ja näitä mahdollisuuksia mielelläni rakennan ja mahdollistan kaikille nykyisessä toimenkuvassani VAU:ssa. LUKA-hanke on ehkä yksi mielekkäimmistä haasteista, jonka työurani minulle tarjoaa. Pääsen hyödyntämään aikaisempia kokemuksiani, ammattikoulutuksiani ja harrastustani kaikkien hyödyksi ja iloksi.

Tehdään luonto mahdolliseksi kaikille. Se ei ole koskaan täysin esteetön, mutta siellä on hyvä olla ja sinne kannattaa mennä. Minulle luonto tarjoaa myös haasteita ja se on yksi asia, mikä tekee luonnosta luonnon ja sinne lähtemisen arvoisen paikan. Antoisaa Joulun Aikaa.

Olen metsästä. Te sanotte: juntti.

Pääni on koivusta. Te sanotte: Artek.

Menen päin mäntyä. Te sanotte: mokasi.

Tästä lähtien olen se miltä näytän.

Sama mitä sanotte.

(Kari Hotakainen)

VAU:n joulukalenterissa joka päivä jouluaattoon saakka VAU:n työntekijä tai aktiivinen vapaaehtoistoimija esittelee itsensä. Joulukalenterin aiemmat luukut löytyvät TÄÄLTÄ.