Suomen joukkue Pajulahden EPYG-kisoihin valittu
European Para Youth Games -kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa tulevana kesänä. Suomen joukkue kisoihin on nyt valittu. Yhteensä 32 nuorta paraurheilijaa kuudesta eri lajista pääsee edustamaan Suomea kotikisoissaan.
EPYG 2019 -kisat järjestetään Liikuntakeskus Pajulahdessa Lahden Nastolassa 25.–30. kesäkuuta. Paikalle odotetaan saapuvan yli 600 osallistujaa ympäri Euroopan. Kyseessä on nuorten monilajikisa, jossa kisataan kahdeksassa eri lajissa: yleisurheilussa, uinnissa, bocciassa, pöytätenniksessä, näkövammaisten judossa, maalipallossa, pyörätuolikoripallossa sekä näytöslaji sokkopingiksessä. Tulossa on kaikkien aikojen suurimmat EPYG-kisat – myös Suomen joukkueen osalta.
Suomen joukkueella on edustus judossa, pyörätuolikoripallossa, pöytätenniksessä, uinnissa, sokkopingiksessä sekä yleisurheilussa.
– Hienoa lähteä kotikisoihin näin suuren joukkueen kanssa! Tämä on hieno mahdollisuus nuorille urheilijoille ja osalle heistä kyseessä ovat ensimmäiset kansainväliset kilpailut. Tulossa on varmasti hienot kisat ja nuoret saavat elintärkeää kansainvälistä kisakokemusta. Kisat ovat oiva tapa myös rakentaa paraurheilijan identiteettiä, kertoo Reeta Lindeman, Suomen EPYG-joukkueen joukkueenjohtaja.
Suomen joukkueeseen kuuluvat muun muassa ratakelaaja Sini Paukkeri, joka edusti Suomea aikuisten EM-kisoissa Berliinissä viime kesänä, sekä S14-luokan 1 500 metrin vapaauinnin maailmanennätyksen uinut parauimari Nader Khalili, joka on rikkonut lukuisia Suomen ennätyksiä sekä edustanut Suomea parauinnin EM-kilpailuissa Dublinissa.
Kilpailutapahtumien lisäksi nuorille paraurheilijoille järjestetään Proud Paralympian -koulutusta, jossa heille opetetaan mm. mediataitoja, urheilun etiikkaa sekä urheilijan hyvinvointia ja vastuuta. Isona osana EPYG-kisoja onkin urheilijana kasvaminen sekä paraurheilijan identiteetin luominen.
EPYG-kisapäivät ovat perjantaista sunnuntaihin 28.–30. kesäkuuta. Pääsääntöisesti lajien suorituspaikat ovat Pajulahden Urheiluopistolla, pois lukien uinti, joka kilpaillaan Mäkelänrinteen uintikeskuksessa Helsingissä ja yleisurheilu, jonka kisat ovat Rakokiven kentällä Nastolassa.
European Para Youth Games -kilpailuja on järjestetty vuodesta 2011. Suomen kilpailut ovat järjestyksessään viidennet ja samalla myöskin selkeästi suurimmat osananottajamääriltään. EPYG-kisat on tarkoitettu 13–23-vuotiaille paraurheilijoille, jotka ovat vielä urheilu-uransa alussa. Monille urheilijoille EPYG-kisat ovat ensimmäisiä kansainvälisiä kisoja ja askel kohti ammattimaisempaa urheilua.
Kilpailuohjelma ja kisasivut: www.epyg2019.fi
Suomen EPYG 2019 -joukkue
Yleisurheilu
- Vilma Berg, Espoo
- Sini Paukkeri (+koripallo), Espoo
- Santeri Karvo (+koripallo), Espoo
- Jesse Anttila, Tuulos
- Iida Lounela, Ilmajoki
Judo
- Miro Ahonen, Kemi
- Tessa Koponen, Turku
- Jyri Koukkari, Oulu
Uinti
- Nader Khalili, Vaasa
- Ilmari Laitala, Espoo
- Ville Nieminen, Hyvinkää
- Verneri Eronen, Jyväskylä
- Jenna Rajahalme, Nokia
- Daniela Sohlman, Vantaa
- Ronja Weckström, Helsinki
Pöytätennis
- Aaro Mäkelä, Espoo
- Aino Tapola, Helsinki
- Juha Julmala, Seinäjoki
Sokkopingis
- Väinö Rihti, Rusko
- Jyri Grönlund, Turku
- Jaakko Tulisalo, Helsinki
- Solina Rosti, Vantaa
Pyörätuolikoripallo
- Sini Paukkeri, Espoo
- Santeri Karvo, Espoo
- Tero Hovatov, Lahti
- Rasmus Korhonen, Tampere
- Henri Kössö, Espoo
- Lasse Tahkoniemi, Espoo
- Aku Kylänpää, Espoo
- Tuomas Manni, Lohja
- Aleksi Manni, Lohja
- Nikke Koskelo, Oulu
- Alireza Rezaei, Vantaa
- Rebwar Amir, Tampere
Lähde: Paralympiakomitean tiedotus