Joona Näkistä ensimmäinen kansainvälisissä kisoissa tuomaroinut sovelletun judoka
Lahtelainen, Orimattilan Judoseuraa edustava Joona Näkki teki viikonloppuna sovelletun judon historiaa, kun hän ensimmäisenä judokana toimi tuomarina kansainvälisissä sovelletun judon kilpailuissa. Näkin historiallinen temppu nähtiin Ruotsin Lindesbergissä käydyissä Open European Special Needs Judo Games -kilpailuissa.
– Aamupäivän ottelin matolla ja sitten vain nopeasti suihkun kautta tuomarinkamppeet päälle ja tuomaroimaan. Kyllähän se aluksi jännitti, mutta tämä oli minulle todella kunnia-asia ja merkitsee paljon, sanoi Näkki, joka sijoittui Lindesbergissä omassa sarjassaan toiseksi.
Näkki muistelee aloittaneensa judouransa ollessaan 2. tai 3. luokalla.
– Kaveri oli menossa Orimattilan Judoseuran treeneihin ja halusin mennä mukaan. Äiti ei meinannut aluksi uskaltaa päästää, kun pelkästi judon olevan jotenkin väkivaltainen laji, mutta hänkin huomasi nopeasti, ettei se ole, Näkki kertoi.
– Judossa hienointa ovat kaikki heitot, tekniikat ja vyöt. Se, että pystyy kehittämään itseään jatkuvasti, hän jatkoi.
Tuomaroinnin hän aloitti vuosikymmenen alussa.
– Menin vain tuomarikurssille, kun se kiinnosti. Olen tuomaroinut sovelletun judon kisoja ja ihan normaaleja judokisoja. Tuomarina oppii lisää lajista ja pysyy ainakin hyvin perillä siitä, mitä judossa saa ja ei saa tehdä, Näkki totesi.
– Hankalimpia paikkoja tuomarina ovat sellaiset, kun on tosi tasaväkinen ottelu, ja pitää miettiä mistä antaa pisteen tai voiko antaa varoitusta, hän sanoi.
Kansainvälisessä kisassa tuomarointi ei ollut 26-vuotiaalle Näkille ensimmäinen kerta historiankirjoissa. Vuonna 2017 hänestä tuli ensimmäinen sovelletun judoka, joka suoritti Suomessa mustan vyön. Mustan vyön saavutettuaan judokat voivat nousta ylempiin mustan vyön asteisiin eli daneihin.
– Tulevaisuudessa tavoitteenani on päästä matsaamaan vielä ulkomaan kisoihin ja ehkä saavuttaa toinen dan, päiväkodissa työskentelevä Näkki sanoi.
Kuva: Erkki Hämäläinen