Nico Savolainen nousi viime hetkillä CP-jalkapallon MM-kisajoukkueeseen

Nico Savolainen

Suomen CP-jalkapallomaajoukkue, ”Siipirikot”, Sevillan MM-kilpailuissa 6.–19.7.

Suomen CP-jalkapallomaajoukkue juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Sen kruunuksi Siipirikot-lempinimellä kulkevalle joukkueelle aukeni paikka Espanjan Sevillassa 6.–19. heinäkuuta pelattaviin maailmanmestaruuskilpailuihin, kun Tanska jätti paikkansa käyttämättä.

Kyseessä on toinen kerta, kun Suomi pääsi mukaan lajin MM-kilpailuihin. Vuonna 2011 Hollannissa pelatuissa kisoissa Suomi oli 15:s.

CP-jalkapalloa pelataan 7-vs-7 -pelimuodossa. Pelaajilla on joko CP-vamma tai esimerkiksi myöhemmällä iällä saatu aivovaurio tai halvaus. Laji oli paralympialaisten ohjelmassa vielä Riossa 2016, mutta putosi sen jälkeen ainakin väliaikaisesti pois.

CP-jalkapallon taso maailmalla on erittäin kova, ja Suomen alkulohkoon arvottiin rankingnelonen USA, -kutonen Irlanti ja -yhdeksikkö Iran. Suomi on maailmanrankingissa 20:s.

– Kaikki lohkot olisivat tietysti meille kovia, mutta tämä on kovimmasta päästä. Iran esimerkiksi pelasi 2016 paralympiafinaalissa, arvioi Siipirikkojen valmentaja Ville Sallinen.

Suomen kisajoukkueessa on Johannes Siikosen, Janne Helanderin ja Mikael Jukaraisen kaltaisia kokeneita pelaajia, mutta ilahduttavan paljon myös uusia kasvoja. Viime kesän EM-kilpailuihin nähden mukana on viisi uutta pelaajaa: Nummelan Palloseuran Timo Halmesmäki ja Heikki Rantala, Turun Palloseuran Juho Ovaska, FC Kontun Aleksi Asikainen ja GBK:n Nico Savolainen.

Nico Savolainen nousi kisajoukkueeseen viime hetkillä. Valmentaja Sallinen soitti Savolaiselle ja kertoi, että häntä katsastetaan vielä kesäkuun alussa pelatussa erityisryhmien SM-sarjan turnauksessa Helsingissä.

– Ilmeisesti se meni ihan hyvin, kun kutsu joukkueeseen tuli, Savolainen toteaa.

Valinta maajoukkueeseen merkitsee nuorelle kokkolalaiselle paljon. Hänellä on kunnianhimoa urheilun suhteen, mutta tätä ennen oli vielä epävarmuutta sen suhteen, millaisia polkuja isompiin ympyröihin on tarjolla. Savolaisen toisessa lajissa salibandyssa ei esimerkiksi ole tarjolla maajoukkuepelejä omin jaloin liikkuville CP-vammaisille urheilijoille.

– Tavoitteet urheilun suhteen ovat olleet vähän hakosalla, kun on päässyt pelaamaan vain pieniä turnauksia kotimaassa. Toki voittaminen on aina kivaa, oli pelit missä tahansa, mutta kyllähän tämä lisää treenimotivaatiota aivan älyttömästi, Savolainen sanoo.

Baarimikkona työskentelevän Savolaisen kesäsuunnitelmat menivät uusiksi, kun kutsu maajoukkueeseen kävi. Sevillan MM-turnaus vie valtaosan heinäkuusta, mutta se ei debytanttia haittaa lainkaan.

– Kokkola Cup jää väliin ja omat 22-vuotissynttärit, mutta se ei kyllä tunnu missään. Tämä oli paras mahdollinen syntymäpäivälahja, Savolainen linjaa.

Kisasivuthttps://sevillaworldcup2019.com/en/

CP-jalkapallon MM-kilpailut, Sevilla, Espanja 6.–19.7.2019

Suomen joukkue

Pelaajat

  • Aleksi Asikainen, FC Kontu, Helsinki
  • Timo Halmesmäki, NuPS, Vihti
  • Janne Helander, Musan Salama, Pori
  • Antti Hovi, Lohjan Pallo, Lohja
  • Mikael Jukarainen, HJK Blue Stars, Espoo
  • Ville Kuronen, SC Veijarit, Helsinki
  • Simo Mykkänen, HJK Blue Stars, Helsinki
  • Juho Ovaska, TPS, Naantali
  • Heikki Rantala, NuPS, Vihti
  • Johannes Siikonen (C), PK-35 Äijät, Helsinki
  • Bulcsu Szekely, HJK Blue Stars, Helsinki
  • Nico Savolainen, GBK, Kokkola

Valmennus

  • Ville Sallinen, päävalmentaja
  • Juho Visuri, maalivahtivalmentaja
  • Veli-Matti Varila, huoltaja
  • Jere Varila, huoltaja
  • Kim Karlsson, joukkueenjohtaja

Alkulohkot

  • Lohko A: Brasilia, Englanti, Japani, Saksa
  • Lohko B: Yhdysvallat, Irlanti, Iran, Suomi
  • Lohko C: Ukraina, Argentiina, Australia, Espanja
  • Lohko D: Hollanti, Venäjä, Kanada, Thaimaa

Otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)

Maanantai 8.7.

  • 20.00: Irlanti–Suomi

Keskiviikko 10.7.

  • 10.00: Suomi–Yhdysvallat

Perjantai 12.7.

  • 20.00: Iran–Suomi

Lauantai 13.7.

  • 10.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: C3–D4
  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: D3–C4
  • 20.00 Puolivälierä: C1–D2
  • 22.00 Puolivälierä: D1–C2

Sunnuntai 14.7.

  • 10.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: A3–B4
  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–16: B3–A4
  • 20.00 Puolivälierä: A1–B2
  • 22.00 Puolivälierä: B1–A2

Tiistai 16.7.

  • 10.00 Sijoitusottelu, sijat 13–16: C3/D4–A3/B4
  • 10.10 Sijoitusottelu, sijat 13–16: D3/C4–B3/A4
  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 9–12: C3/D4–A3/B4
  • 12.10 Sijoitusottelu, sijat 9–12: D3/C4–B3/A4
  • 20.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8: C1/D2–A1/B2
  • 20.10 Sijoitusottelu, sijat 5–8: D1/C2–B1/A2
  • 22.00 Välierä: C1/D2–A1/B2
  • 22.10 Välierä: D1/C2–B1/A2

Torstai 18.7.

  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 15–16
  • 12.10 Sijoitusottelu, sijat 13–14
  • 20.00 Sijoitusottelu, sijat 11–12
  • 20.10 Sijoitusottelu, sijat 9–10

Perjantai 19.7.

  • 12.00 Sijoitusottelu, sijat 7–8
  • 12.10 Sijoitusottelu, sijat 5–6
  • 20.00 Pronssiottelu
  • 22.00 Loppuottelu